Balettimestari Alexander Saxelin johtamaa Suomalaisen Oopperan balettia kohtasi vuonna 1946 jälleen uusi kriisi. Lähes koko balettikuoro jätti oopperan jatkuvien palkkariitojen vuoksi. Useat tanssijat siirtyivät Ruotsiin. Saxelin ratkaisi tilanteen siirtämällä balettikoulun nuoret tytöt oopperan näyttämölle. Näiden tanssijoiden kehityksen myötä Suomalaisen Oopperan baletti vakiinnutti lopullisesti asemansa osana suomalaista kulttuuria.
Baletti alkoi saada enemmän jalan sijaa myös oopperan ja Helsingin ulkopuolella. 1940-luvun lopulla eri puolilla Suomea toimi toistakymmentä balettikoulua. 1950-luvulla perustettiin myös muutamia lyhytikäisiä Oopperan ulkopuolisia balettiryhmiä, koska Ooppera ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi työtä kaikille lahjakkaille tanssijoille.
Saxelin jatkoi balettimestarina vuoteen 1954 asti, mutta hänen taiteellinen panoksensa oli viimeisinä vuosina melko vähäinen. George Gé nimitettiin toistamiseen Oopperan balettimestariksi vuonna 1955, mutta tällä kaudella hän harjoitti Oopperan ohjelmistoon enimmäkseen vanhoja koreografioitaan. Gé jäi eläkkeelle vuonna 1962.
George Gén toista balettimestarikautta seurasi Kansallisbaletissa pitkä vaihtuvien koreografien ja balettimestarien aika, joka jatkui aina vuoteen 1981 asti. Keskeisiksi kotimaisiksi koreografeiksi nousivat Irja Koskinen ja ennenkaikkea Elsa Sylvestersson.
Neuvostobaletti oli balettiopetuksen ja -ohjelmiston keskeinen vaikuttaja 1950-luvulta 1980-luvun alkuun asti.
Oopperanjohtaja Alfons Almi vaikutti myös Oopperan baletin kehittymiseen 1950–1970-luvuilla. Hän oli aikaansaava, värikäs, mutta myös itsevaltainen johtaja. Almi perusti vuonna 1946 Kansallisoopperan Solistikunta ry:n, jonka kesäkiertueet tekivät balettia ja oopperaa tunnetuiksi eripuolilla Suomea. Almin johtajakaudella (1955–1971) oopperan hallintomalli muutettiin osakeyhtiöstä Suomen Kansallisoopperan säätiöksi 1956. Samana vuonna valmistui Oopperan takapihalle lisärakennus, joka toi uusia ja asianmukaisia harjoitus- ja sosiaalitiloja myös tanssille.
Almi panosti baletin kansainvälisyyteen. Hänen johdollaan alkoivat Kansallisbaletin ulkomaanvierailut sekä jokakeväiset oopperan ja baletin juhlaviikot, jotka toivat kansainvälistä väriä suomalaiselle ooppera- ja tanssinäyttämölle. Tämä toiminta laajeni vuonna 1968 Helsingin Juhlaviikoiksi. Almin hallintokauden aikana oopperan laulajien ja tanssijoiden väliset palkkaerot ja näytäntömäärät tasaantuivat. Hän ponnisteli myös uuden oopperatalon rakentamisen puolesta.
Maija Paavilainen: Joutsenlammen esitysperinne Suomessa, Tanssi 1/94
Irma Vienola-Lindfors: Virpi Laristo vahva ja aina valmiina, Tanssi 2/96
Irma Vienola-Lindfors: Arja Niemisen ballerinan säteily keräsi katseet, Tanssi 1/96