8.5

Hollannin maalaustaide

Kuten edellä jo mainittiin, 1600-luvulla Hollannista tuli Euroopan merkittävimpiä valtiomahteja, jonka vauraus perustui pitkälti kansainväliseen kauppaan. Kulttuuri-ilmapiiriltään se oli suhteellisen vapaamielinen sallien virallisen kalvinismin rinnalla muitakin uskontoja ja vapaan ajattelun.

Reformoitu kirkko ei kaivannut suuria alttaritauluja, mutta taiteella oli uudenlainen tilaajakunta: varakas keskiluokka. Taulumaalaus kukoisti ja taidemarkkinat suolsivat eriaiheisia tauluja kauppiasporvariston seinille. Syntyi uusia maalaustaiteen lajeja, maisemamaalaus, asetelmat ja laatukuvat. Ne kuvasivat intiimimpää maailmaa kuin Italian ja Ranskan barokkitaiteilijat olivat tehneet.

Rembrandt (1609–1669)

Hollannin maineikkain maalari oli Rembrandt Harmensz van Rijn. Hän aloitti tuotantonsa pienikokoisilla uskonnollisilla töillä. Hänen maineensa levisi kuitenkin grafiikanlehtien välityksellä. Hän kehitti grafiikan tekniikoita ja työsti laattojaan jatkuvasti. Niinpä monista hänen grafiikanlehdistään on toisistaan hieman poikkeavia vedoksia. Hänen kuolemansa jälkeen niitä painettiin vielä muidenkin toimesta. Graafikanlehtiä keräiltiin ja niitä säilytettiin useimmiten kansioissa.

Rembrandtin omana aikana hänen kuuluisin maalauksensa oli erästä ampumaseuraa kuvaava suuri ryhmämuotokuva, jota yleisesti kutsutaan Yövartioksi (8/20). Perinteisen ryhmämuotokuvan kaavamaisuuden Rembrandt vältti vahvalla valonkäsittelyllään ja esittämällä ryhmän dynaamisessa toiminnassa. Caravaggiomainen valohämy sekä dramaattiset kirkkaiden valoläikkien ja varjokohtien vaihtelut tekevät maalauksesta elävän ja dramaattisen.

Yltäkylläisestä elämästä nauttinut taiteilija ajautui elämänsä loppupuolella vararikkoon. Hänen myöhäistuotantonsa onkin luonteeltaan pohdiskelevampaa, voisi melkein sanoa filosofista. Rembrandt maalasi läpi elämänsä pienikokoisia omiakuvia. Ne heijastavat Rembrandtin henkistä muutosprosessia. Hänen myöhäisemmät omakuvat ovat vaikuttavia paitsi koskettavassa henkilökohtaisuudessaan myös mestarillisessa maalauksellisessa tekniikassaan. Tietoisen rajoitetulla väriasteikollaan hän ikään kuin muotoilee lämmintä valoa (8/21).

Maisema, laatukuva ja asetelma

Kauppiasporvaristo kaipasi koteihinsa muunlaisia maalauksia kuin Italiassa ja Ranskassa. Barokin aikakaudella Hollannissa syntyikin kolme uutta maalaustaiteenlajia, maisemamaalaus, laatukuva ja asetelma. Vaikka kukin niistä periaatteessa kuvaa taiteentilaajien omaa tuttua ympäristöä ja esineistöä, saivat nämäkin aihepiirit omat kätketymmät merkitystasonsa.

Kuten edellä on nähty, taidehistoriassa on periodeja, jolloin maiseman asema taiteessa korostuu. Venetsian koulukunnassa Bellinin ja Giorgone nostivat sen olennaiseksi maalauksen osaksi. Saksassa oli omat maisemaa korostaneet taiteilijansa ja ranskalainen Lorraine kehitti ihanteellisen maisematyylin.

Vasta 1600-luvun Hollannissa maisemamaalaus irtaantui kokonaan itsenäiseksi lajityypikseen (8/22). Hollantilaiset maisemat kuvaavat niiden ostajille tuttuja meri- ja maaseutunäkymiä näennäisen realistisesti. Niiden näkymiä on kuitenkin hieman muunneltu ja niiden elementeillä saattaa uskonnollismoraalisia piiloviestejä: horisonttiin johtava tie saattaa viitata ristityn kaitaan polkuun, tuulimylly ristiinnaulittuun Kristukseen jne.

Moraaliset piiloviestit sävyttävät myös ns. laatukuvamaalaukset (myös genremaalaukset). Nämä, yleensä pienikokoiset maalaukset kuvaavat arjen kotoisia tapahtumia. Niillä on kuitenkin usein opettavainen tai moraalinen piiloviesti. Niillä voidaan esimerkiksi ylistää hiljaisella, melkein toteavalla tavalla arjen hyveitä, ahkeruutta, nöyryyttä jne.

Hollannin laatukuvamaalauksen mestari on vuosisatoja unohduksissa ollut Jan Vermeer (1632–1675). Hän maalasi interiöörikuvauksia, joissa pääosassa voi olla vaikkapa kirjettä lukeva nainen, klavikordin soittaja tai taiteilija malleineen. Vermeerin keittiöpiika on lajista hieno esimerkki (8/22b).

Vermeerin maalauksia leimaa lähes yliluonnollinen läpikuultavuus ja kirkkaus. Hillityllä, etupäässä kelta- ja sinisävyisellä väriasteikollaan hän luo kiehtovan, pysähtyneen ja ikään kuin kristallisoituneen tuokiokuvan, jossa on jotakin kontemplatiivista, mietiskelevää sävyä. Hän poimii rauhallisesti valaistuista sisäkuvistaan usein muutaman pisteen, esimerkiksi helmikorun, johon valo osuu täydellä tehollaan.

Arjen esineympäristö sekä kukat, muut kasvit ja elintarvikkeet ovat aiheina asetelmamaalauksissa. Toisaalta ne voi nähdä ylistyksenä keskiluokan vauraudelle ja turvallisuudelle. Tosin niissäkin on usein hengellinen tasonsa. Yhdessä asetelmamaalauksen lajissa, memento morissa näiden kotoisten ainesten joukkoon astuu muistutus elämän väistämättömästä päätöksestä. Kaatunut lasi, mätänevä hedelmä tai lakastunut kasvi viittaa kaiken katoavaisuuteen ja maallisten nautintojen ohikiitävyyteen (8/23).