7.4

Renessanssi Italian ulkopuolella

Renessanssin aikakauden eli 1400- ja 1500-lukujen taiteesta puhuttaessa Italian merkitys korostuu. Yksi syy siihen on se, että italialaiset itse kirjoittivat taidehistoriansa ja rankkasivat taiteilijansa. Myös muualla, missä taiteesta kirjoitettiin tai sitä kerättiin, olivat italialaiset taiteilijat ihailluimpia. Merkittäviä taiteilijapersoonallisuuksia esiintyi kuitenkin muuallakin Euroopassa. Nimenomaan flaamilainen taide oli laajalti arvostettua.

Flaamilainen koulukunta

Italialainen taide ei kehittynyt eristyksissä. Vaikutteita omaksuttiin nimenomaan Flanderista, joka oli Italian rinnalla aikakauden vaurain alue omine aktiivisine uskonnollisine liikkeineen. Flaamilaista kirkkomusiikkia ihailtiin Italiassa ja Flanderista omaksuttiin myös edellä sivuttu öljyvärimaalauksen tekniikka, joka tuli mullistamaan länsimaisen maalaustaiteen.

Öljytekniikkaa kehiteltiin Flanderin alueilla jo 900-luvun tienoilla, mutta sen mahdollisuuksien laaja kirjo hallittiin vasta 1400-luvulla. Temperamaalaukseen verrattuna sillä oli monia etuja. Munankeltuaista sideaineena käyttävä, nopeasti kuivuva tempera maalataan johdonmukaisesti kerros kerrokselta. Hitaammin kuivuvilla öljyväreillä työskenneltäessä väripintoja voi muutella ja rakennella ja yksityiskohtia voi lisätä prosessin yhteydessä.

”Öljyvärin keksijäksi” on kutsuttu Jan van Eyckiä (n. 1390–1441). Hän maalasi sekä suurikokoisia uskonnollisia teoksia että muotokuvia, jotka olivat vielä harvinaisia (7/21b). Hänen yksityiskohdista rikkaissa teoksissaan esiintyy myös uudenlainen perspektiivisysteemi, ilmaperspektiivi. Siinä etäisyyden vaikutelmaa ei luoda firenzeläisen tavan mukaan viivaperspektiiviä hyödyntämällä, vaan värisävyjä asteittain muuttamalla. Tekniikka on öljymaalaukselle luontainen.

Häntä hieman myöhäisempi Roger van der Weyden (n. 1400–1464) rajoitti yksityiskohtien käsittelyä ja keskittyi kokonaisvaikutelmaan. Hänen maalauksensa Ristiltä otto (7/23) antaa hyvä kuvan flaamilaisen taiteen ominaislaadusta, jossa tarkka näköhavainto yhdistyy voimakkaaseen uskonnolliseen tunteeseen. Flaamilaista taidetta ihailtiin ja keräiltiin niin Italiassa kuin Espanjassa ja se vaikutti moniin taiteilijoihin Flanderin ulkopuolellakin.

Hieronymus Bosch (1450–1516)

Yksi taiteilija, joka kasvoi flaamilaisen koulukunnan perinteestä, oli Hieronymus Bosch. Hän oli eristäytynyt visionääri, jonka teoksia ei vieläkään ole kyetty täydellisesti tulkitsemaan. Hänen maalaamansa näyt ovat täysin vastakkaisia Italian renessanssin kirkkaudelle, mutta renessanssitaiteilijaksi hänet tekee hänen yltiöpäinen yksilöllisyytensä.

Hänen pääteoksenaan voi pitää suurta alttarimaalausta nimeltään Himojen puutarha. Sen vasen siipi kuvaa Eedenin puutarhaa, keskipaneeli maailmaa ennen vedenpaisumusta (7/22) ja oikea siipi Helvettiä. Kokonaisuus ei tunnu liittyvän mihinkään selkeään teologiseen järjestelmään, vaan se rakentuu yksityiskohtaisesti maalatuista surrealistisista näyistä. Niissä lihalliset nautinnot ja jopa taide (musiikki-instrumenttien muodossa) esitetään paholaisen demonisina juonina, jotka viettelevät ihmiskunnan pois kaidalta tieltä kohti alttarin oikean siiven kuvaamia helvetin kauhuja.

Albrecht Dürer (1471–1528)

Täysiverisin renessanssitaiteilija Italian ulkopuolella oli epäilemättä saksalainen Albrecht Dürer. Hän toimi aluksi Saksassa kirjojen kuvittajana. Kuvien vedostaminen metallilaatoilla oli kehitetty 1400-luvun puolivälissä. Dürer jalostikin tämän taiteenlaji huippuunsa, kuten hänen suuri grafiikanlehti Pyhä Eustachius osoitaa (7/23b). Viivakaiverruksella hän onnistui luomaan lähes kolmiulotteisia hahmoja sekä valo- ja etäisyysvaikutelmia.

Käänteentekeviksi Dürerin uralle ja ajattelulle muodostuivat hänen Italian matkansa. Niillä hän tutustui paitsi italialaiseen taiteeseen myös humanisteihin ja heidän aatteisiinsa. Mestarinaan hän piti nimenomaan yllä esiteltyä venetsialaista Giovanni Belliniä. Pohjois-Euroopassa aivan uudenlaista taiteilijan itsetietoisuutta ja omanarvontuntoa kuvastaa hänen kohti suoraan edestä kuvattu omakuvansa (7/24). Dürer kamppailikin nostaakseen maalarin statuksen käsityöläisestä taiteilijaksi, niin kuin Italiassa oli jo tapana.