2.1

Mesopotamia

Varhaisin korkeakulttuureista, Mesopotamia tai Kaksoisvirtain maa, kehittyi Eufrat- ja Tigrisjokia ympäröivällä alankoalueella. Sillä ei ollut luonnonrajoja ja siksi tämä Lähi-itään kuuluva alue joutui usein ulkopuolisten valloitusten kohteeksi, mikä vaikutti ratkaisevasti sen kulttuurin kehitykseen. Varhaisemmat neoliittiset maanviljelysyhteisöt alkoivat saada korkeakulttuurien piirteitä siellä noin 4000 eea. Siitä alkaen alueella kukoisti sarja valtakuntia, jotka olivat usein rinnakkaisia ja toisinaan ulkopuolelta tulleiden valloittajien perustamia. Pääpiirteissään ne ovat:

• Sumer n. 4000–2500 eaa.
• Akkadilaisvaltakunta n. 2500–2200
• Babylonia n. 1800–1600.
• Assyria n. 1300–600
• Persialaisvalta n. 550–460 eaa.

Pappisvallan taide: portaat taivaaseen

Sumerilaista kulttuuria leimaa teokratia eli pappisvalta. Kaupungin tai kaupunkivaltion jumala koettiin sen omistajana ja papisto puolestaan edusti jumalaa maan päällä. Säilyneeseen esineistöön kuuluu veistoksia, astioita sekä lieriösinettejä, joita savialustan päällä pyörittämällä saatiin saveen aikaan kuvanauha.

Mesopotamian varhaisen uskonnollisen arkkitehtuurin päätyyppi on zikkurrat eli porraspyramidi. Se kehittyi yksinkertaisesta suunnikkaan muotoisesta sakraalista savitiilirakennuksesta. Aikaa myöten näiden ”alkutemppeleiden” koko kasvoi ja niitä asetettiin päällekkäin. Vaikuttavin säilynyt zikkurrat on Urin porraspyramidi noin vuodelta 2100 eea. (2/1). Sen perustan muodostaa valtava suorakaiteen muotoinen rakennelma, jonka kulmat osoittavat pääilmansuuntiin.

Sen yläpuolella kohosi aikanaan kaksi terassimaista tasoa, joiden päällä seisoi varsinainen temppeli. Koillisesta temppeliin johtavat monumentaaliset porttirakennelmat. Zikkuratteja rakennettiin kautta Mesopotamian suuruuden ajan. Omaan kristilliseen mytologiaamme (jonka juuret ovat Mesopotamiassa) onkin jäänyt Babylonin zikkurattia tarkoittava käsite ”Baabelin torni”.

Zikkuratin on yleensä koettu edustavan vuorta, joille papit nousivat päästäkseen lähemmäksi
jumalia. Vuorisymboliikka ei suinkaan rajoitu vain Lähi-itään, mistä se omaksuttiin Raamattuun, vaan se tunnetaan niin Aasian kuin Väli- ja Etelä-Amerikan varhaisessa arkkitehtuurissa. Se on yksinkertainen mutta samalla erittäin tehokas tapa luoda rakennusmuoto, joka korostaaa arvohierarkiaa. Siinä hallitsija (joko hengellinen tai maallinen) sijoitetaan muita huomattavasti korkeammalle.

Uskon hurmos

Monet Mesopotamian alueen varhaiset veistokset viestivät voimakkaasta uskonnollisesta tunteesta, melkeinpä hurmiosta. Pääkulttikuvien rinnalle asetettiin ns. rukoilijaveistoksia, jotka kädet rinnan alla ristissä tuijottavat lähes hurmoksen vallassa silmät suurina eteensä (2/2). Rukoilijat kuvattiin yleensä symmetrisissä asennoissa eikä niiden yksilöllisiä piirteitä korostettu. Silmien tuijottava ilme saatiin aikaan upottamalla niihin värillisiä kiviä.

Nämä ominaisuudet, yksilöllisten piirteiden tietoinen karttaminen, henkisen kiihkon korostaminen silmiä suurentamalla ja ankaran symmetriset asennot, ovat toistuvasti uskonnollisen taiteen tunnusmerkkejä myöhäisemmässä Euroopassakin. Uskonnollista teosta ei koettu pelkkänä kuvana, vaan, kuten useimmissa uskonnoissa on ollut tapana, sen nähtiin ikään kuin ruumiillistavan kyseisen jumaluuden.

Kerronnan kaavat

Reliefeissä, olivatpa ne sitten kaiverrettu astioihin, muistolaattoihin tai seiniin, vakiintui tapa rajata kuvakenttä selkeisiin, usein päällekkäisiin vyöhykkeisiin. Hahmot seisovat tai liikkuvat maata edustavalla viivalla. Tämän kuvarakenteen uskotaan kehittyneen samanaikaisesti kun ihmiskunnan ensimmäinen kirjoitusjärjestelmä, juuri Mesopotamiassa syntynyt ns. nuolenpääkirjoitus syntyi. Sumerilaiset loivatkin merkittävää kirjallisuutta, maailman ensimmäisen eepoksen, Gilgamesin.

Kuvavyöhykkeissä esitetyt ihmishahmot ovat usein erikokoisia, eivät kuitenkaan siten että ne noudattaisivat ns. keskeisperspektiivin lakeja eli niin että lähempänä sijaitsevat olisivat kauempana olevia suurempia. Sen sijaan noudatettiin ns. arvoperspektiiviä, jossa tärkeämmät, toisin sanoen Mesopotamian kaltaisessa ankaran hierarkkisessa yhteiskunnassa korkeammassa asemassa olevat ihmiset (hallitsija, papit jne) esitettiin muita kookkaampina.

Ihmiskehon kuvaus noudatti ainakin arvohenkilöiden kohdalla usein tiettyä kaavaa: jalat kuvattiin profiilissa ja ylävartalo kohtisuoraan katsojaa päin. Vähempiarvoiset henkilöt sen sijaan voitiin kuvata vähemmän käsitteellistetysti, vapaammissa asennoissa. Tämä kuvaustapa säilyi yleisenä Lähi-idässä, Egyptissä ja Välimeren alueilla aina Kreikan taiteen kukoistukseen saakka.

Mesopotamian taiteen varhaisvaiheista on säilynyt kaksi merkittävää steeleä eli muistomerkkeinä palvellutta pystysuoraa kivipaatta. Varhaisempi, kuningas Naram-Sinin voiton muistomerkki (2300–2200 eaa.) kuvaa voitokasta hallitsijaa nousemassa kukkulalle (2/3). Hänet on kuvattu muita hahmoja kaksi kertaa kookkaampana. Noustessaan vuorelle hän polkee voitetut viholliset jalkojensa alle (yleismaailmallinen tapa kuvata voittaja ja häviäjä). Steeleä pidetään myös maailman ehkä vanhimpana maisemakuvauksena. Samalla se glorifioi eli ylistää kuninkaan sankaritekoa. Realistiset yksityiskohdat yhdistyvät hallitsijan sankariteon ihannointiin, johon tähtisymbolein kuvatut jumaluudet taivaalla yhtyvät.

Toinen merkittävä steele on peräisin Babylonin suuruuden ajoilta n. 1760 eaa. Sen yläosa kuvaa kuningas Hammurapia vastaan ottamassa lakitekstiä vuorella istuvalta auringonjumalalta (2/4). Tämäkin on yleismaailmallinen tapa legitimoida eli antaa oikeutus hallitsijan vallalle. Kuva väittää, että ihmishahmoinen jumaluus on valinnut juuri Hammurapin levittämään jumalallista lakia, joka on tekstimuodossa kaiverrettu steelen muihin osiin, siitä teoksen nimi: Hammurapin lakisteele. Hammurapin laki on ihmiskunnan varhaisin säilynyt lakiteksti.

Vallan ruumiillistumat

Akkadilaisten ajoista 2000-luvulla eaa. Assyrian suuruuden aikohin n. 1300–600 eaa. Mesopotamian kulttuuria leimasi sotilasvallan korostuminen, mikä heijastui myös taiteisiin. Teokraattinen pappisvalta säilytti aluksi asemansa, mutta siten että sotapäälliköt astuivat johtavaan asemaan. Esimerkki tämän kauden taiteesta on 2000-luvun alun pronssinen hallitsijan pää, joka kertoo kauden mestarillisesta metallinvalutekniikasta (2/5). Luonnollisen kokoisen veistoksen silmät olivat aikanaan jalokivin upotetut. Parran kiharat ja letitetyt hiukset on kuvattu yksityiskohtaisesti ja kasvonpiirteet heijastavat äärimmäistä voimaa ja auktoriteettia.

Taide sotapropagandana

Lähes taukoamatta sotineiden assyrialaisten aikoihin taide sai puhtaasti sotapropagandan luonteen. Linnoitusten ympäröimät palatsit kasvoivat, niiden tilasommitelma noudatti aluksi aksiaalisuutta, mutta assyrialaisten aikoina vakiintui tapa liittää rakennukset ja tilat toisiinsa diagonaalisesti. Seremoniallisia käytäviä vartioivat jopa viiden metrin korkuiset lamassut eli fantasiaeläimet, joissa yhdistyi ihmisen, härän ja linnun aineksia (2/6). Sisäänkäyntien vartijahahmot, inhimilliset tai lamassun kaltaiset hybridihahmot ovat yleisiä niin Aasian kuin Euroopan taiteessa, mutta harvoin ne ovat olleet samassa määrin mahdin pelottavia ruumiillistumia kuin Assyriassa.

Seiniä kiersivät päällekkäiset reliefivyöhykkeet. Kertovien ja realististen reliefisarjojen perinne oli vahvimmillaan 600–800-luvuilla eaa (2/7). Aiheet liittyivät sotaan, yleensä teurastukseen tai erilaisiin voitonseremonioihin. Reliefisarjat ovat varhaisia esimerkkejä kertovasta taiteesta, jolla yksityiskohtaisesti kuvattiin jonkin tapahtuman kehityskaarta. Voisi puhua melkein eeppisestä taiteesta, sillä kuvatut kohtaukset ovat massiivisia sotakuvauksia, alkuvalmisteluista aina lopun voitonjuhlaan.

Kuvaukset voi tulkita kiveen ikuistetuiksi sotakronikoiksi, jotka luonnollisesti oli nähty vain voittaneen osapuolen näkökulmasta. Väkivaltaa ihannointiin aina sadismiin sakka ja erilaiset tappamisen tavat, niin ihmisten kuin eläinten, on kuvattu naturalistisesti, verisillä yksityiskohdilla nautiskellen. Kuvakerronnan keinot kuitenkin laajenivat. Jotkin yksityiskohdat muistuttavat lähes elokuvamaista kuvaustapaa. Esimerkiksi leijonan irtipäästämistä ja surmaamista kuvaavassa kohtauksessa eläin on esitetty sarjakuvamaisesti, ensin häkissään, sitten ryntäämässä sieltä ulos ja lopulta syöksymässä teurastajiensa aseisiin (2/8).

Seremonialliset palatsit

Mesopotamia oli keramiikkateknologian dynaamisimpia keskuksia. Siellä kehitettiin lasitettu keramiikka jo 1500-luvulla eaa. Sitä käytettiin jo silloin julkisivujen katteena. Hohtavan vihreät ja siniset kaakelit imitoivat aluksi ehkä arvokkaita kivilajeja. Monumentaalisin esimerkki alueen fajanssijulkisivuista on Babylonin Istar-portti (2/9). Muovailtujen ja lasitettujen kaakelien perinne jatkui myös persialaiskautena ja myöhemminkin islamilaisena aikana.

Persialaiskuningas Dareios I rakennutti n. 500 eaa. valtavan seremoniakeskuksen, Persepoliin palatsin. Sen seremonialliset rakennukset ja dramaattiset portaikot oli sijoitettu hieman sotilasleirin pohjakaavan logiikkaa noudattaen. Mittasuhteet olivat valtavat. Pelkästään vastaanottohallin pinta-ala oli 5700 neliömetriä ja sen korkeus oli 18 metriä. Kompleksin seiniä kiersivät kivestä kaiverretut tai värillisistä tiilistä kootut soturirivistöt (2/10). Keskeisenä aiheena oli kuninkaallinen vartiokaarti ja toistuvana teemana esiintyi härkää surmaava leijona. Palatsin raunioista löytyy Mesopotamian taiteen teemoja aina 3000 vuoden takaa mutta myös aiheita persialaisten valloittamilta alueilta, kuten Egyptistä.