Suomalainen vapaa tanssi on osa varhaista keskieurooppalaista modernia tanssia eli Ausdruckstanzia (= ilmaisutanssi). Vapaan tanssin vaikutteet tulivat pääosin saksalaisista tanssi- ja liikuntakouluista.
Keski-Euroopassa 1900-luvun alussa kehittynyt ruumiinkulttuuriliike korosti ihmisen fyysisen ja henkisen puolen yhteyttä. Sen ilmenemismuotoja olivat tanssi, voimistelu, urheilu, alastomuus, aurinkokylvyt, kävelyretket luonnossa ja erilaiset terveyttä edistävät elämäntavat. Päämääränä oli kasvattaa uusi, terve itsensä ja koko maailmankaikkeuden kanssa harmoniassa elävä ihminen.
Maggie Gripenberg jatkoi opetus- ja esiintymistoimintaansa ja 1910-luvun lopulta lähtien muutamat hänen oppilaistaan antoivat tanssinäytöksiä ja perustivat omia tanssikoulujaan. Ausdruckstanzin keskeiset saksalaiset vaikuttajat, kuten Mary Wigman, Harald Kreutzberg ja Kurt Jooss vierailivat Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Pieni joukko suomalaisia tanssinopettajia ja tanssijoita etsivät lisäoppia ja työmahdollisuuksia saksalaisista tanssi- ja liikuntakouluista sekä tanssiryhmistä. Vapaan tanssin ja suomalaisen naisvoimistelun välinen raja oli pitkälti kuin veteen piirretty viiva, osin samat henkilöt vaikuttivat Suomessa sekä voimistelun että vapaan tanssin kentällä.
1930-luvun alun taloudellisen laman ja natsien valtaan nousun jälkeen (1933) suomalaiset tanssijat, kuten Sari Jankelow (1895–1972), Irja Hagfors (1905–1988), Mary Hougberg (1898–1964) ja Ester Naparstok (1898–1986), palasivat Saksasta Suomeen ja aloittivat opetustoiminnan.
1930-luvulla Helsingissä toimi kymmenkunta tanssi- ja liikuntakoulua. Maggie Gripenbergin koulun lisäksi merkittävimpiä olivat Helvi Salmisen, Esteri Suontaan ja Mary Hougbergin liikuntakoulut, joiden opetusohjelmat sisälsivät sekä voimistelua että tanssia. Vapaan tanssin piirissä toimivia tanssitaiteilijoita, jotka olivat järjestäneet oman näytöksen tai pitivät omaa koulua, oli kaiken kaikkiaan noin kolmekymmentä.
Sodan päätyttyä sekä baletti että vapaa tanssi käynnistelivät toimintaansa omilla tahoillaan. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä baletin kehitys oli Suomessa nouseva ja vapaan tanssin laskeva. Lehdistössä käytiin keskustelua vapaan tanssin ja baletin eroista. Kiista tanssilajien paremmuudesta ja ammattilaisuudesta tai sen puutteesta johti vuonna 1937 perustetun Suomen Tanssitaiteilijain Liiton jakautumiseen vapaan tanssin jaostoksi ja balettijaostoksi vuonna 1945.
1950-luvulle tultaessa vapaan tanssin taiteellinen toiminta oli kuihtunut liikuntakoulujen joulu- ja kevätnäytteiksi. Elsa Puolanteen ja Ester Naparstokin esiintymisryhmät hajosivat vuonna 1952.
Hannele Niiranen: Ester Naparstok vapaan tanssin uranuurtaja – tanssin täytyy olla totta, Tanssi 1/1986
Otteita Elsa Enäjärven artikkelista: Suomalaisetko kömpelöitä – Helvi Salmisen haastattelu, Suomen Kuvalehti 20/1928
Anne Makkonen: Mitä tapahtui vapaassa tanssissa 1940- ja 50-luvuilla?, Tanssi 1/1991
Anne Makkonen: Ihan sieluun asti koski – Naiset nuoruuden, kauneuden sekä henkisen ja ruumiillisen voiman vieraina Berliinissä 1936, Kasvatus ja Aika 2/2010.