Taiteellinen tutkimus tohtoriopintojen tuolla puolen – kasveista, puista ja prosessin tallentamisesta

Keskustelu taiteellisesta tutkimuksesta Suomessa keskittyi pitkään pääasiassa tohtoriopintoihin. Kuitenkin vasta ”vapaaehtoisesti” tehtävä taiteellinen tutkimus nostaa keskeiseksi kysymyksen siitä, mitä taiteellisella tutkimuksella voi tehdä, mihin sitä voi käyttää. Seuraavassa esittelen lyhyesti kaksi taiteellista tutkimushankettani ja nostan niiden kautta esiin muutamia ehkä yleisemminkin kiinnostavia kysymyksiä kuten prosessin dokumentointiin ja tulosten julkaisemiseen liittyvät kysymykset.

Molempien hankkeiden kohdalla lähtökohtani on ollut, että taiteilijoiden keskeinen tehtävä tänään on ajatella uudestaan suhteemme ympäristöön. Taiteellinen tutkimus voi myötävaikuttaa siihen mahdollistamalla erilaisia ajattelun ja toiminnan risteytyksiä ja sekamuotoja. Molempien hankkeiden taustana ja lähtökohtana toimi maiseman esityksellistäminen (performing landscape), pitkäkestoinen taiteellinen tutkimushanke, jonka toteutin toimiessani esitystaiteen ja teorian professorina 2001–2013, eräänlaisena sunnuntai-maalarin tai tässä tapauksessa sunnuntai-tutkijan harrastuksena varsinaisen työni ohella. Se liittyi kahdentoista vuoden ajan Harakan saarella toteuttamaani kameralle esitettyjen videoteosten sarjaan Animal Years (2002–2014), jonka alkuvaiheita olen kuvannut toisaalla (Arlander 2012) enkä siksi esittele sitä tässä. Olennaista on, että päädyin kiinnostumaan kasveista nimenomaan maiseman kautta, miettiessäni mistä tekijöistä maisema muodostuu, ja miten voisin esiintyä ja toimia suhteessa yksittäisiin tekijöihin maisemassa.

Performing with Plants, Esiintyä kasvien kanssa, oli ensimmäinen virallinen oma taiteellinen tutkimushankkeeni ensin Helsingin Tutkijakollegiumissa rahoittajanaan Koneen säätiö (2017) ja sitten Tukholman Taideyliopistossa rahoittajanaan Ruotsin Vetenskapsrådet – Kommittén för konstnärlig forksning (2018–2019). Sen aikana olin samalla kytkettynä Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan vierailevana tutkijana. Sen sijaan samoihin aikoihin toteutettu Suomen Akatemian rahoittama hanke Miten tehdä asioita esityksellä? (2016–2020), jossa toimin vastuullisena johtajana, oli Esittävien taiteiden tutkimuskeskukseen sijoittunut yhteistyö Hanna Järvisen, Tero Nauhan ja Pilvi Porkolan kanssa, ja siinä taiteellinen tutkimus oli vain yksi ulottuvuus hankkeesta. Sen hankkeen puitteissa palasin Animal Years sarjaan ja mietin, miten sen voisi uudelleen aktivoida tämän päivän näkökulmasta. Omassa tutkimuksessani keskityin kasveihin ja erityisesti puihin.

Esiintyä kasvien kanssa oli taiteellinen tutkimushanke, joka kehitti edellleen ja täsmensi kysymystä, miten esityksellistää maisema tänään, kysymystä jonka parissa olin työskennellyt eri tavoin jo usean vuoden ajan. Suunnitelmassa totesin, että kysymys ei ole retorinen. Suhteemme ympäristöön on muuttunut perustavalla tavalla ilmaston lämpenemisen ja ihmisten aiheuttamien tuhojen takia ja vaatii uusia lähestymistapoja. Posthumanistinen näkökulma kannustaa ajattelemaan uudelleen koko maiseman käsitteen ja pohtimaan sitä, miten ympäröivä maailma koostuu olennoista, elämänmuodoista ja materiaalisista ilmiöistä, joilla on vaihtelevassa määrin tahtoa, tarpeita ja toimijuutta. Suunnitelmassani kysyin, minkälaiset tavat esiintyä maisemassa tai toimeenpanna ja aktivoida maisema voisivat näissä olosuhteissa olla mielekkäitä? Ja ehdotin, että eräs mahdollisuus on lähestyä yksittäisiä maiseman osatekijöitä, kuten tiettyjä puita, ja tutkia, mitä niiden kanssa voi tehdä, miten esimerkiksi esiintyä kameralle yhdessä puiden kanssa.

Hankkeen kautta pyrin osallistumaan uusmaterialistiseen posthumanistiseen keskusteluun a) kehittämällä taiteen tekemisen käytäntöjä ja tekemällä taideteoksia, jotka voivat kriittisesti kyseenalaistaa ympäristösuhteemme sovinnaisuuksia ja tottumuksia ja b) pohtimalla teorettisesti, käytännön kokeiluihin perustuen, mitä yhteistyön tekeminen kasvien ja erityisesti puiden kanssa tarkoittaa. Totesin myös hieman yksinkertaistaen, että hankkeen merkitys lepää viime kädessä kasvien itsensä merkityksen varassa – kasvit tuottavat nykyisen, happeen perustuvan elämämme edellytykset maapallolla. Tänään lisäisin, että luultavasti ansio siitä kuuluu etupäässä kasviplanktonille. Nimensä mukaan hankkeessa oli kyse esiintymisestä kasvien kanssa, mutta huomasin pian että työskentelin etupäässä puiden kanssa, mikä johti tarkentamaan ja keskittämään seuraavan hankkeen nimenomaan puihin.

Kohtaamisia huomattavien ja huomaamattomien puiden kanssa (2020–2021) oli Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahan turvin toteutettu Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan kytketty taiteellinen tutkimushanke ja alun perin enemmänkin taideprojekti, joka lähti samasta perusolettamuksesta ja peruskysymyksestä kuin edeltävä hankekin: miten ajatella uudelleen suhteemme muihin elämänmuotoihin, joiden kanssa jaamme tämän maapallon? Pyrin tämän hankkeen puitteissa kohtaamaan yksittäisiä puita, jotka ovat huomattavia, tai hyvinkin huomaamattomia omassa asiayhteydessään, ja viettämään aikaa niiden kanssa, joko yksin tai yhdessä yleisön kanssa, luodakseni videoteoksia ja videoesseitä. Hankkeen nimi viittaa Thomas Pakenhamin valokuvakirjaan Meetings with Remarkable Trees (1996) ja hanke muodosti sille eräänlaisen vastavoiman kyseenalaistamalla, mikä on huomattavaa tai huomion arvoista, ja mikä huomaamatonta, kohdistamalla huomion yksittäisiin puihin. Mediumina ei tässä hankkeessa ole valokuva, vaan esitykset videokameralle ja äänitetty puhe.

Vaikka usein pelätään, ”ettei nähdä metsää puilta”, tämä hanke otti huomioon päinvastaisen vaaran, ettemme näe puita metsältä, ja kiinnitti huomion yksittäisiin puihin. Tarkoitus ei ollut kieltää sitä, että puut muodostavat verkostoja, ekosysteemejä ja symbioottisia suhteita paitsi muiden puiden, myös sienten, bakteerien ja mikro-organismien kanssa ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa kuten ihmisetkin. Eikä kiistää sitä, että metsiä tai metsäisiä alueita tarvitaan toimimaan tehokkaina hiilinieluina, parantamaan kaupunkien ilmanlaatua, vahvistamaan tulvavastusta ja niin edelleen.

Yksilöllisyyden korostaminen on riskialtis strategia nykyisessä uusliberalistisessa kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa yksilöllisyyden merkitystä muutenkin liioitellaan. Huomion kiinnittäminen yksittäisiin puihin voi silti toimia tärkeänä ensiaskeleena dekolonisoidessamme suhdettamme ”luontoon”. Kuten edesmennyt ekofeministi Val Plumwood huomautti, kolonialistinen ajattelu korostaa voimakasta eroa ”meidän” ja ”niiden” välillä, ja näkee kaikki ”ne” samanlaisina, stereotyyppisinä, ei yksilöityinä (Plumwood 2003). Siten yksittäisten puiden huomioiminen voi auttaa näkemään puut elämänmuotoina, joiden kanssa meillä on paljon yhteistä, kiistämättömistä eroista huolimatta.

Posthumanistisen ajattelun näkökulmasta useimmiten hyvin ihmiskeskeiselle esitystaiteelle asettuva keskeinen kysymys on, miten suhtautua muihin olentoihin, joiden kanssa jaamme tämän planeetan. Miten kohdella puita kanssaesiintyjinä eikä pelkästään ympäristönä, ihmisesiintyjien taustakulissina? Eläinten oikeuksien vanavedessä on ryhdytty pohtimaan myös kasvien oikeuksia ja erityisiä olemassaolon tapoja, kasvien älykkyyttä, kommunikointia, muistia ja oppimista. Kasvitieteen tutkimuksen popularisointi, humanistisen ja posthumanistisen ympäristötutkimuksen esiinnousu, filosofien kiinnostus kasveja kohtaan sekä ns. kriittinen kasvitutkimus ovat synnyttäneet eräänlaisen kasvikäänteen, ja puhutaan myös taiteen paluusta kasvillisuuden pariin. Toki kasvit ovat aina toimineet taiteen aiheena ja innoittajina ja arjen estetiikan osana, paitsi sellaisinaan, myös vaikkapa tekstiilien, keramiikan, ja arkkitehtuurin ornamentiikassa tai tarinoiden materiaalina. Viime kädessä voidaan filosofi Michael Marderin tapaan ymmärtää kasvit itsessään olemassaolon taiteilijoiksi, jotka esiintyvät luodessaan itsensä.

Molemmat hankkeet kytkeytyvät paitsi posthumanistiseen ajatteluun (Braidotti 2013) myös kriittiseen kasvitutkimukseen (critical plant studies), josta minulla ei ollut alkuvaiheessa juurikaan tietoa. Kasveja koskevassa keskustelussa on nostettu esiin monenlaisia näkökulmia, kuten kasvien oikeudet ja ajatus kasveista henkilöinä (Hall 2011), kysymys kasvien kielestä (Vieira et al. 2015), kasvit sukupuolikäsitysten haastajana (Sandilands 2017) ja kasvien asema biopoliittisessa ajattelussa (Nealon 2015). Filosofista keskustelua kasveista ja kasviajattelusta on virittänyt erityisesti Michael Marder, mutta myös feministifilosofit kuten Elaine Miller ja Luce Irigaray, joka on tehnyt yhteistyötä Marderin kanssa (Marder 2013; Miller 2002; Irigaray 2017; Irigaray & Marder 2016). Suomeksi on julkaistu Emanuele Coccian teos Kasvien Elämä (Coccia 2019). Kasvit ovat herättäneet myös laajemman yleisön kiinnostuksen niin puutarhaviljelyn tai huonekasvien kuin metsien ”salatun” elämän muodossa (Wohlleben 2016). Kasvien käyttäytymisestä ja älykkyydestä käytyä keskustelua on popularisoitu ahkerasti (Pollan 2002; Mancuso et al. 2015; Chamovitz 2017; Gagliano 2018). Kasvit on nostettu esiin myös taiteen piirissä, ja tutkijat ovat puhuneet kasvien katselemisesta taiteessa (Aloi 2018), taiteen paluusta kasvillisuuden pariin (Gibson & Brits 2018; Gibson 2018) ja myös kasviesityksistä (Nikolić & Radulovic 2018). Olen esitellyt tätä keskustelua lyhyesti toisaalla (Arlander 2019; Arlander 2020). Tässä yhteydessä riittänee todeta, että ryhtyessäni esiintymään kasvien kanssa en osannut aavistaa minkälaisen hyökyaallon matkaan heittäydyin.

Miten tallentaa ja jakaa prosessi, on kysymys, jota tarkastelen seuraavaksi näiden tutkimushankkeiden kokemusten valossa, ja joka voi olla kiinnostava aihepiiristä riippumatta. Esittelen molemmissa hankkeissa soveltamaani menetelmää, joka on perustunut siihen, että dokumentoin, arkistoin ja myös julkisesti jaan prosessin materiaalit ja ”puolivalmisteet” lähes välittömästi. Molempien hankkeiden kohdalla olen tallentanut työn etenemisen varsin seikkaperäisesti RC (Research Catalogue) alustalle hankkeiden alusta asti. RC on yksi mahdollinen taiteellisen tutkimushankkeen dokumentoinnin ja julkaisemisen väline, saman tyyppisiä menetelmiä voi soveltaa myös muilla alustoilla. RC on avoin ja julkinen hakutietokanta, joka arkistoi taiteellista tutkimusta. Se on myös vapaa itsejulkaisualusta, jonka käyttö sellaisena kuitenkin edellyttää rekisteröitymistä. Sen sisältöä ei arvioida tai kontrolloida muuten kuin käyttöehtojen puitteissa, joten se sallii monenlaiset lähestymistavat taiteeseen, tutkimukseen ja niiden esittelyyn. Sen sijaan RC:n perustalla toimivat portaalit, vertaisarvioidut julkaisut, noudattavat omia valikointi- ja arviointiperiaatteitaan. RC-alustaa ylläpitää Society for Artistic Research (SAR). SAR perustettiin 2010 julkaisemaan kausijulkaisua JAR (Journal for Artistic Research) ja ylläpitämään Research Catalogue -alustaa.

Yksityishenkilö voi käyttää RC-alustaa monella eri tapaa, sekä julkaisemiseen jossakin kausijulkaisussa (JAR, RUUKKU, VIS), itsejulkaisemiseen (jota kuitenkaan en suosittele), jo julkaistun materiaalin etsimiseen hakutoiminnolla, henkilökohtaisen arkiston rakentamiseen, prosessin jakamiseen julkisesti tai yhteistyöalustana työskentelyssä tietyn ryhmän kanssa. Opiskeluvälineenä RC on hyödyllinen koska se mahdollistaa taiteellisen työskentelyn aktiivisen dokumentoinnin pelkästään omaa käyttöä varten ja materiaalin järjestämisen ekspositioiksi, joita voi käyttää mindmap-tyyppisinä reflektion välineinä. RC:n tasolla tallentaminen, jakaminen ja julkaiseminen ovat erillisiä toimenpiteitä. Voin tallentaa ja arkistoida materiaalia jakamatta tai julkaisematta sitä, ja voin jakaa materiaalin julkisesti keskeneräisenä prosessin edetessä silti julkaisematta sitä, sillä julkaisemisen jälkeen ekspositiota ei enää voi muuttaa. Olennaista on myös RC-alustan rakenteellinen avoimuus, sillä sen ”graafisessa” vaihtoehdossa eksposition voi rakentaa tilallisesti haluamaansa muotoon eikä välttämättä ”teksti”-vaihtoehdon tapaan lineaarisesti eteneväksi. Vaikka RC:n perustarkoitus oli aluksi toimia nimenomaan julkaisualustana, muut piirteet, kuten helppo aiemman taiteellisen tutkimuksen arkistointi tai tutkimusprosessin jakaminen sen edetessä ovat yksittäiselle käyttäjälle usein tärkeämpiä. Itselleni taiteellisen tutkimushankkeen suunnittelu ja sen tallentamisen ja jakamisen hahmottaminen RC-alustan avulla tapahtuvat käsi kädessä.

Yllä mainituissa kahdessa tutkimushankkeessa olen rakentanut projektin RC-sivuston hiukan eri tavoin, ottaen oppia kokemuksistani. Esimerkkiprojekteista ensimmäinen, Esiintyä kasvien kanssa, rakentuu RC:llä vasemmalta oikealle etenevän aikajanan varaan siten, että vuoden vaihde toimii solmukohtana, johon olen linkittänyt erilliset sivut tuolloin aloittamilleni esityksille tai muille käytännöille. Kunkin merkinnän kohdalle olen liittänyt linkit eteenpäin blogiin kirjaamiini työmuistiinpanoihin, konferenssiohjelmiin jne. Aikajanan alkuun lisäsin hankkeen suunnitelmat ja linkkejä aiempiin julkaisuihin aiheesta, ja sen loppuun lisäsin erillisen tuloksia esittelevän sivun. www.researchcatalogue.net/view/316550/316551

Jälkimmäinen projekti, Kohtaamisia huomattavien ja huomaamattomien puiden kanssa rakentuu ”yleisöystävällisemmin” portfolion tapaan kuville, joiden kuvatekstit avautuvat omiksi sivuikseen. Kuvat edustavat joko tiettyä puuta tai tietyn ajan ja paikan, esim. tietyn residenssijakson puitteissa kohtaamaani puuryhmää. Tämäkin versio etenee vasemmalta oikealle, mutta yhden aikajanan sijasta ensimmäisen ja toisen vuoden puukuvat on aseteltu omille riveilleen. Myös julkaisut, luennot ja esittelyt sekä näyttelyt muodostavat kukin omat rivinsä tai aikajanansa. RC-alusta toimii tässä projektissa selvemmin jatkuvasti täydentyvänä arkistona, koska lisään sinne paitsi stillkuvia, myös kirjoittamani tekstit ja editoimani videot pieninä tiedostoina. Sen oheen olen luonut projektille myös erillisen wordpress-blogin, joka toimii paremmin projektista tiedottamisen ja uutisten esittelyn kanavana, ja täydentää projektin arkistoa RC:llä.

Molemmissa tapauksissa RC:lle kokoamani projektiarkiston merkitys on ennen muuta siinä, että kaikki materiaali ja perustiedot löytyvät samasta paikasta ja ovat paitsi itselleni helposti käsillä, myös julkisesti jaettavissa ja nähtävillä. Voin esimerkiksi viitata tiettyihin sivuihin kirjoittaessani tietystä työstä tai määrätystä aiheesta. Olen valinnut strategiakseni näyttää kaiken materiaalin heti, raakileena, ja tallentaa työskentelyni välittömästi ja avoimesti videostillkuvien avulla, tarvittaessa päivittäin. Vaikka olen valinnut tehdä arkistosta julkisen, sen voisi periaatteessa pitää täysin yksityisenäkin ja julkistaa vasta prosessin päätteeksi. Omassa työskentelyssäni prosessin tallentaminen ja jakaminen käyvät yksiin, sillä jaan materiaalin keräämisen vaiheet, vaikken edes tiedä tuleeko materiaalista teosta lainkaan. Tietyllä tapaa dokumentoinnista itsestään tulee eräänlainen teos. Tämä on tietysti vain yksi mahdollinen strategia, joka ei sovellu kaikille eikä kaikenlaiseen työskentelyyn. Joka tapauksessa kannattaa jo hanketta suunnitellessa pohtia ja kokeillakin, miten jäsentää ja hahmottaa työskentelynsä, miten yhtäältä dokumentoida ja tallentaa taiteellinen tutkimusprosessi, ja miten toisaalta jakaa ja julkistaa se.

Lähteet

”Performing with plants” -projektin arkisto www.researchcatalogue.net/view/316550/316551

”Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees” -projektin arkisto www.researchcatalogue.net/view/761326/761327.

Aloi, Giovanni. 2019. Why Look at Plants? The Botanical Emergence in Contemporary Art. Leiden: Brill Rodopi.

Aloi, Giovanni. 2018. Speculative Taxidermy: Natural History, Animal Surfaces, and Art in Anthropocene. New York : Columbia University Press.

Arlander, Annette. 2020. Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees in Johannesburg and Environs. Arts Research Africa, The Wits School of Arts, University of Witwatersrand, Johannesburg, 2020. URI: hdl.handle.net/10539/30395.

Arlander, Annette. 2019. ”Resting with Pines in Nida – attempts at performing with plants.” Performance Philosophy vol 4 (2) 2019, 452–475. www.performancephilosophy.org/journal/article/view/232.

Arlander, Annette. ”Performing with Plants – Appearing with Elms and Alder.” Mika Elo, Lea Kantonen and Petri Kaverma (toim.) Etappeja – Kuvataideakatemian tohtoriohjelma 20 vuotta / Waypoints – The Doctoral Programme at Academy of Fine Arts 20 Years 2019, 33–56. taju.uniarts.fi/handle/10024/7134.

Arlander, Annette. 2012. Performing Landscape: Notes on Site-specific Work and Artistic Research – Texts 2001–2011. Acta Scenica 28. Helsinki: Theatre Academy Helsinki. URN:ISBN:978-952-9765-96-6.

Braidotti, Rosi. 2013. The Posthuman. Cambridge, UK; Malden MA: Polity Press.

Chamovitz, Daniel. 2017. What a Plant Knows: A Field Guide to the Senses. New York: Scientific American/Farrar, Straus and Giroux.

Coccia, Emanuele. 2019. The Life of Plants: A Metaphysics of Mixture. Cambridge: Polity Press.

Gagliano, Monica. 2018. Thus Spoke the Plant: A Remarkable Journey of Ground-breaking Scientific Discoveries and Personal Encounters with Plants. Berkeley: North Atlantic Books.

Gibson, Prudence, and Baylee Brits. (eds.) 2018. Covert Plants: Vegetal Consciousness and Agency in an Anthropocentric World. Santa Barbara: Brainstorm Books.

Gibson, Prudence. 2018. The Plant Contract: Art’s Return to Vegetal Life. Leiden: Brill.

Hall, Matthew. 2019. ”In Defence of Plant Personhood.” Religions 10, no. 5 (May 2019): 317. doi.org/10.3390/rel10050317.

Hall, Matthew. 2011. Plants as Persons: A Philosophical Botany. Albany: State University of New York Press.

Irigaray, Luce. 2017. ”What the vegetal world says to us.” Gagliano, Monica, John Charles Ryan, and Patrícia Vieira. (eds.) 2017. The Language of Plants: Science, Philosophy, Literature. Minneapolis: University of Minnesota Press, 126–135.

Irigaray, Luce, & Michael Marder. 2016. Through Vegetal Being: Two Philosophical Perspectives. New York: Columbia University Press. doi.org/10.7312/irig17386.

Mancuso, Stefano, Alessandra Viola, Michael Pollan, and Joan Benham. (eds.) 2015. Brilliant Green: The Surprising History and Science of Plant Intelligence. Washington: Island Press.

Marder, Michael. 2015. ”The Place of Plants: Spatiality, Movement, Growth.” Performance Philosophy Vol 1 (2015): 185–194.

Marder, Michael. 2013. Plant-Thinking: A Philosophy of Vegetal Life. New York: Columbia University Press.

Miller, Elaine P. 2002. The Vegetative Soul. From Philosophy of Nature to Subjectivity in the Feminine. New York: State University of New York Press.

Nealon, Jeffrey T. 2015. Plant Theory: Biopower and Vegetable Life. Stanford: Stanford University Press.

Nikolić, Mirko & Neda Radulovic. 2018. ”Aesthetics of Inhuman Touch: Notes for ’vegetalised’ Performance.” RUUKKU – Studies in Artistic Research, no. 9.

Pakenham, Thomas. 1996. Meetings with Remarkable Trees. New York: Random House.

Plumwood, Val. 2003. ”Decolonizing Relationships with Nature.” Adams, William Mansfield & Martin Mulligan (toim.) Decolonizing Nature Strategies for Conservation in a Post-Colonial Era, 51–78. London: Earthscan Publications.

Pollan, Michael. 2002. The Botany of Desire: A Plant’s-eye View of the World. London: Bloomsbury.

Ruukku – Studies in Artistic Research # 16 Working with the Vegetal. ruukku-journal.fi/en/issues/16

Sandilands, Catriona. 2017. ”Fear of a Queer Plant?” GLQ: A Journal of Lesbian and Gay Studies 23, no. 3 (25 May 2017): 419–29.

Vieira, Patricia, Monica Gagliano, & John Ryan (toim.) 2015. The Green Thread: Dialogues with the Vegetal World. Lanham: Lexington Books.

Wohlleben, Peter. 2016. The Hidden Life of Trees – What They Feel, How They Communicate – Discoveries from a Secret World. Vancouver, Canada: Greystone Books.