Oletko kiinnostunut Teatterikorkeakoulun tohtorinopinnoista tai suunnitteletko opinnäytteen tekemistä taiteellisen tutkimuksen keinoin? Tässä osiossa annetaan käytännön neuvoja, joiden avulla toivottavasti pääset alkuun.

Tutkimussuunnitelma

Ilman hyvin tehtyä tutkimussuunnitelmaa tutkimus lähtee helposti leviämään joka suuntaan eikä valmistu ikinä. Suunnitelma kertoo mitä olet tekemässä ja miksi. Sen avulla esittelet tutkimustasi toisille. Sen perusteella sinut voidaan hyväksyä tohtorinopintoihin tai myöntää apurahoja.

Tutkimussuunnitelman tekeminen on kuitenkin vaikeaa, koska silloin pitäisi tietää jotain siitä, mitä vasta aikoo tutkia. Tutkija on aina eräänlaisessa kierteessä jo tiedetyn ja tuntemattoman välissä. Tutkimuksen tekeminen muuttaa alkuvaiheen käsityksiä, joiden perusteella suunnitelma on laadittu. Jos näin ei tapahdu, kannattaa huolestua, koska silloin tutkimus ei etene.

Varaudu siis päivittämään tutkimussuunnitelmaa jatkuvasti koko työprosessin ajan. Ennalta määrätyn prosessikuvauksen sijasta sitä kannattaa ajatella päiväkirjamaisena työkaluna, jossa reflektoit sen hetkistä tilannettasi suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja jo tehtyyn työhön. Kartan tavoin tutkimussuunnitelma voi näyttää maaston, jossa liikut; paikan, jossa sillä hetkellä olet, mahdolliset polut sekä suunnan, johon aiot edetä.

Tutkimussuunnitelmassa on hyvä selostaa mahdollisimman selkeästi ja konkreettisesti, mitä aiot tehdä. Minkälaisia asioita haluat ymmärtää ja miksi? Miten tutkimus etenee, mitä se tuottaa, osoittaa tai paljastaa, ja miten? Kuinka syntynyttä tietoa voi jakaa muille ihmisille ja kuinka sitä voi arvioida? Vältä liian abstraktia kieltä ja teoreettista terminologiaa varsinkin, jos et ole varma sivistyssanojen erilaisista sivumerkityksistä. On usein parempi kertoa omasta menetelmästä yleistajuisella arkikielellä. Lukija, joka arvioi suunnitelmaasi, ei ehkä ole perehtynyt juuri siihen erityisalaan, jonka termistöä käytät. Monimutkaisten ajatusten ymmärrettävä selittäminen auttaa myös kirjoittajaa itseään täsmentämään ja syventämään sanottavaansa. Sivistyssanojen taakse voi helposti paeta asioiden monimutkaisuutta, koska niihin liittyy eräänlainen oppineisuuden aura, joka saa lukijan kunnioittamaan sanottua vaikkei sitä ymmärtäisi. Tämä estää kriittistä keskustelua, koska ei uskalleta kysyä näennäisen tyhmiä kysymyksiä.

Tutkimuskysymyksen löytäminen ja rajaaminen

Vaikka taiteelliset ilmiöt eivät ole kuvattavissa yksiselitteisten väitelauseiden avulla, eikä tavoitteena ole antaa tyhjentäviä vastauksia, tutkimussuunnitelma kannattaa jo alkuvaiheessa rakentaa selkeästi muotoillun tutkimuskysymyksen ja siitä johdettujen apukysymysten varaan. Hyvin asetettu tutkimuskysymys suuntaa työskentelyä kohti syvenevää ajattelua avaamalla aina uusia, täsmällisempiä kysymyksiä, jotka pureutuvat aiheeseen.

Usein on hyvä lähteä liikkeelle jostain sellaisesta asiasta taiteellisessa toiminnassasi, jota haluaisit ymmärtää paremmin. Se voi olla henkilökohtainen kokemus, toistuva ihmetyksen aihe, käytännöllinen ongelma tai työtapa, jota haluaisit kehittää. Mikä tahansa ilmiö, joka herättää sinussa halun tutkia ja tietää enemmän. Oleellista on, että olet aidosti utelias ja kiinnostunut aiheestasi. Oman tietämättömyyden, rajallisuuden ja epävarmuuden saa ja pitääkin antaa näkyä.

Yritä seuraavaksi jäsentää ja täsmentää tätä aihetta. Millaisilla tavoilla se konkretisoituu ja näkyy työssäsi? Millaisilla sanoilla sitä voisi kuvata? Miten toiset ihmiset puhuvat aiheesta? Puhutaanko siitä julkisuudessa? Kuka puhuu ja mitä hän sanoo? Onko aiheesta tehty tutkimuksia? Millaisiin muihin kysymyksiin ja laajempiin aihekokonaisuuksiin se liittyy? Keskustele aiheesta kaikkien halukkaiden kanssa. Kirjoita ajatuksiasi muistiin, vaikka ne olisivat kuinka keskeneräisiä.

Jos pystyt vastaamaan itseäsi tyydyttävällä tavalla tämänkaltaisiin kysymyksiin, sinulla saattaa olla muotoutumassa tutkimuskysymys, joka muodostaa tutkimussuunnitelmasi rungon. Koeta kiteyttää se mahdollisimman konkreettisiksi lauseiksi. Usein on hyvä täsmentää ja jäsentää varsinaista tutkimuskysymystä yksityiskohtaisemmilla alakysymyksillä. Ne antavat osviittaa siitä, millaisista osista tutkimuskokonaisuutesi tulee muodostumaan.

Kiinnitä huomiota siihen, millä sanalla kysymyslauseesi alkavat, esimerkiksi mikä, mitä, miten, minkälainen, miksi, kenelle, mitä varten jne. Se kertoo sinulle, oletko tutkimassa

  • Mikä jokin ilmiö pohjimmiltaan on? Mistä siinä on kyse?
  • Minkälainen se on luonteeltaan ja laadultaan?
  • Miten jokin asia toimii tai näyttäytyy?
  • Miksi ilmiö on sellainen kuin se on? Mitkä asiat siihen vaikuttavat?
  • Kenelle tutkimasi ilmiö on merkityksellinen? Ketä tutkimuksesi voi hyödyttää?

Tämä auttaa sinua myöhemmin löytämään tutkimukseesi sopivan metodin ja teoreettiset välineet.

Seuraavaksi mieti, miten kysymyksiäsi pystyy käsittelemään. Onko niihin ylipäätään löydettävissä vastauksia? Jos kysymys on liian yleinen ja abstrakti, se ei kenties tuota mielekästä keskustelua. Kuten tässä oppimateriaalissa on monesti toistettu, taiteellisessa tutkimuksessa ei kuitenkaan pyritä antamaan tyhjentäviä selityksiä, mutta tutkimusaiheen on tarjottava mahdollisuus ymmärryksen syvenemiseen. (Taiteella tutkiminen; Hermeneutiikka ja ymmärtämisen kehä) Viekö se ajattelua eteenpäin, tuottaako uusia oivalluksia tai taiteellisia toimintatapoja?

Tiukasti rajattu kysymys, jota voi käsitellä konkreettisten tapausten tai materiaalien avulla, auttaa usein pääsemään tutkimuksessa eteenpäin, vaikka se voi tuntua kapealta. Taiteeseen liittyy paljon isoja kiinnostavia kysymyksiä, joista voi keskustella loputtomiin, kuten vaikkapa ”mitä on taide?” Taiteellinen väitöstutkimus voi kyllä sisältää tällaista filosofista pohdintaa, mutta se helposti laajenee loputtomasti eri suuntiin. On myös otettava huomioon, että tällaisista perustavanlaatuisista kysymyksistä on jo olemassa hyllymetreittäin kirjallisuutta. Tohtoriväitöksen edellytetään tuottavan uutta ymmärrystä, joten jos valitset filosofisen suunnan, sinulla on todella paljon opiskeltavaa. Riittääkö aikasi ja kiinnostuksesi siihen?

Käytännössä tutkimuskysymys on hyvin harvoin liian kapea. Sellaistakin voi joskus sattua, mutta yleisesti ottaen lähes jokainen tutkimussuunnitelma on alkuvaiheessaan liian laaja. Siinä saattaa tyypillisesti olla monta yhtä isoa kysymystä, jotka vievät tutkimusta eri suuntiin. Silloin kannattaa valita niistä yksi ja säästää loput myöhempiin projekteihin. Kun tutkimussuunnitelma kapenee, se yleensä syvenee. Yllättävää kyllä, kun paneudut valitsemaasi yksityiskohtaan, saatat huomata käsitteleväsi sen kautta myös niitä isoja kysymyksiä, joista olet ehkä rajauksessasi luopunut. Varsinkin jos suunnittelet tohtorintutkintoa, muista että tämän ei tarvitse olla ainoa tutkimus, jonka teet. Tutkijanura alkaa toden teolla vasta väitöksen jälkeen.

Varaudu siihen, että kun pääset käytännössä tekemään tutkimusta, alussa asetettu tutkimuskysymys saattaa muuttua. Se voi täsmentyä, kääntyä odottamattomaan suuntaan tai herättää uusia lisäkysymyksiä. Siitä ei pidä huolestua, se on vain merkki tutkimuksen kehittymisestä, mutta vaatii jatkuvaa tutkimussuunnitelman päivittämistä. Se on myös yksi tapa ajatella.

Taiteelliset osiot tutkimusaineistona, välineinä ja lopputuloksina

Taiteellisen tutkimuksen erityispiirre on se, että taiteellisia tai pedagogisia prosesseja, teoksia, esityksellisiä järjestelyjä tai työpajoja käytetään yhtä aikaa tutkimuksen aineistona, välineenä ja tuloksina. Ei siis riitä, että esittelet taiteellista työtäsi tai käytät sitä esimerkkinä, jolla havainnollistat teoreettista pohdintaa. Sinun pitäisi käsitellä tutkimuskysymystäsi taiteellisessa tai pedagogisessa praktiikkassasi, jolloin käytännön toiminta tai aistikokemus on itsessään pohdinnan ja ajattelun muoto. Tällaisen taiteellisen osan suunnittelu ja toteutus on ehkä haasteellisin tehtävä tutkimuksessasi.

On mahdollista, että tutkimuskysymystäsi voi parhaiten käsitellä suurelle yleisölle osoitetun suurimuotoisen teoksen kautta. Usein kannattaa kuitenkin miettiä, mitä oikeasti tarvitset. Miten yksinkertaisella tavalla voit taiteellisen osion tehdä? Haluatko tehdä kokonaisen esityksen, vai riittääkö pienimuotoinen harjoite? Mitä minimissään tarvitset? Tarvitsetko isoa näyttämökoneistoa? Tarvitsetko lavasteita? Tarvitsetko näyttelijöitä?

Tässä ei ole kyse pelkästään resurssien säästämisestä. Taiteellista tutkimusosiota voi ajatella tieteellisen laboratorion kaltaisena siinä mielessä, että kokeesta kannattaa poistaa kaikki ylimääräiset tekijät, jotka eivät vaikuta tutkittavana olevaan asiaan. Ongelmana tietenkin jälleen on, että taiteellisissa prosesseissa ja varsinkin teatteriesityksissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Rajaus on aina keinotekoinen ja sulkee pois joitain näkökulmia. Tätä kannattaa avoimesti pohtia tutkimuksen rajauksen yhteydessä: mitä ensisijaisesti haluaa käsitellä, mikä on tärkeintä, mikä jää tämän nimenomaisen tutkimuksen tai osion ulkopuolelle.

Tutkimussuunnitelma ei tältäkään osin ole kiveen hakattu. Taiteelliset osat voivat lopulta kehittyä hyvinkin erilaisiksi, kuin alkuperäisessä suunnitelmassa on kaavailtu. Siitä huolimatta suunnitelma kannattaa tehdä huolellisesti, koska se auttaa sinua konkretisoimaan kysymyksiäsi. Tohtoriopintojen alkuvaiheessa voi tehdä pienimuotoisia kokeiluja ennen varsinaisten taiteellisten osien toteuttamista. Niihin voi kutsua toisia tutkijoita ja taiteilijoita sekä kanssatekijöiksi että katsojiksi.

Koska taiteelliset osiot toimivat tutkimuksesi keskeisenä aineistona, ne liittyvät suoraan tutkimuskysymyksiin. Millaista aineistoa tarvitset? Minkälaisissa havainnoissa tutkimasi ilmiö tulee esiin? Miten pääset käsiksi niihin? Missä muodossa dokumentoit ja tallennat havaintosi? Voitko käyttää esimerkiksi kuvia, videoita, äänitteitä, kirjoitettuja tekstejä tai materiaalinäytteitä? Tallennatko prosessia vai esitystä vai molempia? Haastatteletko työryhmää tai yleisöä? Pidätkö päiväkirjaa? Millaisia konkreettisia asioita tulet etsimään niistä?

Koskaan et voi dokumentoida kaikkea, vaan sinun on valittava, mikä on oleellista tutkimuskysymyksesi kannalta. Muista kuitenkin myös, että tutkimuskysymys voi muuttua, ja uusia kysymyksiä voi nousta matkan varrella. Mikä tahansa havainto saattaakin osoittautua tarpeelliseksi. Koska aineistoa näin kertyy helposti liikaa, suunnittele sen jäsennys ja säilytys niin, että löydät sieltä tarvitsemasi myöhemminkin.

Jos perinteinen kirja ei tunnu riittävän tutkimuksesi julkaisumuodoksi, voit tutustua vaihtoehtoisiin viestintätapoihin taiteellisen tutkimuksen foorumeilla, jotka toimivat Research Catalogue -alustalla. www.researchcatalogue.net Sinne voi myös tallentaa julkaisematonta materiaalia omalle tililleen. Mieti, mitä mahdollisuuksia erilaiset julkaisualustat antavat tutkimuksellesi, mutta myös, mitä rajoituksia niihin voi liittyä. Julkaisumuodon valitseminen vaikuttaa siihen, miten tutkimus kannattaa tehdä, joten sitä kannattaa pohtia jo suunnitelmassa. Annette Arlander on syventävässä artikkelissaan ”Taiteellinen tutkimus tohtorinopintojen tuolla puolen” esitellyt Research Cataloguen käyttöä omassa työssään.

Tutkimustyökalujen valitseminen

Tutkimussuunnitelmassa sinun pitää kertoa, millä tavoin aiot käsitellä tutkimuskysymystäsi ja miten odotat saavasi siihen vastauksia. Tätä sanotaan tutkimusmetodiksi. Taiteellisessa tutkimuksessa ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä metodivalikoimaa. (ks. taiteellisen tutkimuksen työkaluja; Tutkimusmetodit) Voit halutessasi tutustua humanististen ja yhteiskunnallisten tieteiden metodeihin. Jos hyvin käy, niistä saattaa löytyä jokin menetelmä, jota voit luovasti soveltaa tutkimukseesi.

Todennäköisempää kuitenkin on, että joudut itse kehittämään oman tutkimusmetodin, koska jokainen taiteellinen prosessi asettaa omat sääntönsä ja lainalaisuutensa. Pyri tässäkin selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Kerro omin sanoin, mitä aiot tehdä ja miksi. Pohdi myös metodin soveltuvuutta. Voit halutessasi käyttää hyväksesi seuraavia kysymyksiä:

  • Mihin kysymyksiin etsit juuri tämän metodin avulla vastauksia?
  • Millä perusteella metodi vastaa kysymyksiisi? Miten se toimii?
  • Mihin asioihin metodi jättää vastaamatta? Ovatko ne tärkeitä tutkimuksellesi?
  • Mitä muita metodeja voisit vaihtoehtoisesti käyttää? Miksi valitset juuri sen, jonka valitsit? (mikään ei estä käyttämästä useampaa metodia)
  • Miten pystyt arvioimaan metodin avulla saatuja tuloksia?
  • Mitä ongelmia se saattaa aiheuttaa? Miten niitä voi korjata?

Metodien lisäksi tutkimussuunnitelmassa tulee esitellä tärkein viitekirjallisuus. (Taiteellisen tutkimuksen työkaluja; Teoreettinen viitekehys) Sillä tarkoitetaan niitä teorioita ja aikaisempia tutkimuksia, joita käytät tukena tutkimuskysymyksen käsittelyssä. Taiteellisessa tutkimuksessa voidaan käyttää myös taideteoksia tasaveroisesti kirjallisten tekstien kanssa. Kirjallisuuslistan ei tarvitse olla pitkä, mutta sen pitää olla tietoisesti valittu ja tutkimuskysymysten kautta perusteltu. Tarkoitus ei ole esitellä omaa lukeneisuutta, vaan osoittaa, minkälaiseen tutkimustraditioon haluaa liittyä. Sanomattakin on selvää, että lista tulee täydentymään tutkimuksen kuluessa.

Ihan mikä tahansa ei kelpaa akateemisen tutkimuksen, esimerkiksi tohtoriväitöksen teoreettiseksi viitekirjallisuudeksi. Tieteelliset journaalit, yliopistojen julkaisut, väitöstutkimukset ja oppikirjat ovat yleensä luotettavia lähteitä. Populääreihin tietokirjoihin ja verkkosivustoihin kannattaa suhtautua varauksella. Varmista tiedot useasta itsenäisestä lähteestä. Kun löydät yhden hyvän julkaisun, tutustu sen kirjallisuusluetteloon. Sieltä voit saada monta hyvää vinkkiä. Opettele käyttämään kirjastojen palveluja:

Pyri kirjallisuusluettelon avulla löytämään oma paikkasi esittävien taiteiden tutkimuskentällä. Yhtäältä rajaat ja selkeytät omaa kiinnostuksen kohdettasi, toisaalta suhteutat sitä yleisempiin keskusteluihin. Kerro lyhyesti, mikä on keskeisten valitsemiesi viitteiden perusidea, ja miksi ne ovat sinulle tärkeitä. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä kirjoittajien kanssa, vaan voit myös etsiä aiemmasta tutkimuksesta puutteita, joita pyrit korjaamaan. Jos käytät teoreettisia käsitteitä, kerro mistä ne ovat peräisin, ja mitä niillä siinä yhteydessä tarkoitetaan. Koeta löytää mahdollisimman uusia julkaisuja mukaan luetteloon. Osoita, että tiedät mistä alallasi tällä hetkellä keskustellaan, vaikka nojautuisit vanhempiin lähteisiin.

Voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:

  • Miksi haluat tietää enemmän juuri tästä aiheesta? Miksi se on tärkeä?
  • Mikä siinä on sellaista, jota et tiedä?
  • Mitä toiset ovat sanoneet aiheesta? Mitä voit oppia heiltä? Mikä siinä on sellaista, mitä hekään eivät tunnu tietävän? Mistä olet eri mieltä heidän kanssaan?

Etsi julkaisuja, joissa käsitellään samoja tai samankaltaisia kysymyksiä, joita aiot tutkia. Esimerkiksi, jos olet kiinnostunut kokemuksellisuudesta, voit haluta tutustua fenomenologiaan. (Bredenberg, Rouhiainen) Mikäli sinua kiinnostavat toiminnallisuus ja käytännöt ajattelun muotoina, pragmatismi voi tarjota hyödyllisiä näkökulmia. (Kumpulainen) Jos haluat ymmärtää taiteeseen liittyviä valtasuhteita ja vakiintuneita ajattelun rakenteita, feminismi ja postkolonialismi saattavat olla sinulle sopivia kehyksiä. (Porkola, Järvinen) Jos taiteellinen toiminta ei-inhimillisten tekijöiden kanssa on omaa alaasi, kannattaa tutustua sitä käsitteleviin esimerkkeihin. (Arlander)

Ellet ole ennestään perehtynyt taiteentutkimuksen teorioihin ja filosofiaan, älä anna vaikeatajuisten käsitteiden hämmentää itseäsi. Useimpiin sanoihin löytyy yleiskielinen selitys esimerkiksi Tieteen termipankista, Filosofia.fi-sivustolta, jopa Wikipediasta. Älä myöskään vaivu epätoivoon, jos et heti ymmärrä taidefilosofisia kirjoituksia. Osa niistä on tarkoituksellisen monikerroksisia, merkityksiltään avoimia, jopa runollisia. Ne usein edellyttävät omanlaistaan lukemisen tapaa ja filosofian perinteen syvällistä tuntemista. Tätä ei voi heti odottaa taiteellisen praktiikan harjoittajalta, jonka asiantuntemus on toisaalla. Mikäli kirjoitukset kiinnostavat sinua, voit hakeutua kursseille, seminaareihin ja lukupiireihin, joissa niitä käsitellään. Sinun ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä käyttämään vaikeaselkoisia käsitteitä ja teorioita, ellet nimenomaisesti valitse tiettyä ajattelun suuntausta tutkimuksesi aiheeksi tai kehykseksi. Tutkimussuunnitelmaa tehdessä käytä sanoja, joita tunnet ymmärtäväsi.

Toteutuksen budjetti ja aikataulu

Tohtoriopintoihin haettaessa sinulta saatetaan kysyä, millä aiot rahoittaa tutkimuksesi. Älä pelästy, vaikka sinulla ei olisi siitä aavistustakaan. Useimmilla väitöstutkijoilla ei ole rahoitusta tiedossa hakuvaiheessa. Jos sinut hyväksytään tohtorinkoulutusohjelmaan, voit alkaa hakea apurahoja ja palkallisia tohtorikoulutettavan paikkoja. Tulet saamaan apua ja neuvoja siihen. Taiteilija-tutkijat ovat tähän asti menestyneet varsin hyvin apurahoja jaettaessa, mutta väitöstutkimuksen tekeminen on aina taloudellinen haaste. Vain harvoin rahoitusta saa sen koko kestolle. Tohtoriopinnot voi suorittaa myös työn ohessa, jolloin ne kestävät kauemmin.

Arvioi suunnitelmassa, paljonko rahaa ja muita resursseja tarvitset taiteellisten osien tekemiseen. Muista laskea mahdollisten työryhmäläisten palkka asianmukaisten tariffien mukaan. Pienimuotoisiin produktioihin on helppo saada kokoon muutama tuhat euroa erilaisista apurahoista, mutta jos suunnittelet isoa esitystä, kannattaa etsiytyä yhteistyöhön esimerkiksi jonkin ammattiteatterin tai muun tahon kanssa.

Tee alustava aikataulu työsi etenemiselle. Ole realistinen äläkä yritä ehtiä liikaa. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että kaikkeen tutkimustyöhön menee aina paljon enemmän aikaa, kuin suunnitelmaa tehdessä kuvittelee. Jätä siis riittävästi pelivaraa itsellesi.

Jos taiteellisiin tutkimusjärjestelyihisi osallistuu toisia ihmisiä koekaniineina tai käsittelet henkilötietoja, varaudu siihen, että voit joutua tekemään tutkimuksestasi eettisen ennakkoarvioinnin. Se saattaa olla isotöinen. Asiaan voi tutustua Tutkimuseettisen neuvottelukunnan sivuilla.

Lopuksi

Jos suunnittelet tohtoriopintojen aloittamista, pysähdy vielä hetkeksi miettimään, oletko nauttinut tutkimussuunnitelman tekemisestä. Jaksatko jatkaa samanlaista työskentelyä edelleen? Tohtoriopinnot kestävät pitkään. Minimiaika täysipäiväisellä rahoituksella on neljä vuotta. Yleensä väitöstutkimuksen valmistumiseen menee kuudesta kahdeksaan vuotta.

Kirjoittaja

Laura Gröndahl

Laura Gröndahl on työskennellyt lavastajana, tutkijana ja opettajana. Hän on väitellyt Taideteollisessa korkeakoulussa 2004, toiminut näyttämölavastuksen professorina 2006–2013, hoitanut opetustehtäviä useissa yliopistoissa, ja hänellä on teatteritieteen dosentuuri Helsingin yliopistossa. Hän toimii nykyisin yliopistonlehtorina Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa Teatterikorkeakoulussa kiinnostuksen kohteinaan taiteen ja teatterin käytännöt, skenografia ja dokumentaarinen teatteri. orcid.org/0000-0001-9727-3977