10
Tanssivalaistus

10
Tanssivalaistus

Tanssitaiteessa tapahtui useita perusteellisia muutoksia 1800-luvun lopulla. Laajemmin muutokset liittyivät koko teatterikentässä tapahtuvaan uudistumiseen. Balettia ei esitetty enää ainoastaan hoviteattereissa, vaan perustettiin yksityisiä balettiryhmiä, joiden ohjelmisto oli suunnattu porvaristolle. Balettia riisuttiin kaavamaisuudesta ja uudistettiin eläväksi draamalliseksi taiteeksi.

Kokonaan uusista lähtökohdista toimivat tanssitaiteilijat loivat luonnolliseen liikkeeseen perustuvia uuden tanssin tekniikoita. 1900-luvun alussa tanssitaide jakaantui kahdeksi erilliseksi taidelajiksi: baletiksi ja uudeksi tanssiksi (moderni tanssi).

Termejä

Taidetanssin lajityyppejä määritellään useimmiten teoksessa käytetyn tanssitekniikan perusteella.

  • 1900-luvun alussa syntynyttä uutta tanssia kutsuttiin monilla eri nimityksillä tekijöiden painotuksista riippuen: uusi tanssi, ilmaiseva tanssi, vapaa tanssi, plastinen tanssi, eksressiivinen tanssi, absoluuttinen tanssi, moderni tanssi, pelkkä tanssi.
  • Suomalainen vapaa tanssi oli osa varhaista keskieurooppalaista modernia tanssia (Ausdruckstanz)
  • Ausdruckstanz (ilmaisutanssi) oli erityisesti Saksassa 1920-luvulla luotu moderni tanssi. Termi oli jälkeenpäin käyttöön otettu yhteisnimitys maailmansotien välisen ajan eurooppalaisille uuden tanssin suuntauksille. Näistä tärkein oli ekspressiivinen (ekspressionistinen) tanssi (Makkonen 1996, 105.)
  • Moderni tanssi: Termi alkoi vakiintua Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1920- ja 1930-luvuilla. Tanssissa painottuu uudistava ja yksilöllinen asennoituminen. Tanssin tuli kuvata, ilmaista tai heijastaa oman aikansa maailmaa ja asenteita (Makkonen 1996, 123.)
  • Uusi tanssi alkoi vaikuttaa Suomessa 1980-luvulta lähtien, paljolti 1986 perustetun Zodiak Presents ry:n vaikutuksesta. Uudelle tanssille on keskeistä pehmeiden tanssitekniikoiden, kuten Alexander-tekniikan, release- ja alignment-tekniikoiden ja kontakti-improvisaation käyttö.
  • Uusi tanssi on kansainvälinen liike, jolla on omat erityispiirteensä eri maissa. Yhteistä on uudenlaisen ilmaisun etsiminen perinteisten tanssitekniikoiden, kuten baletin, jazzin ja modernin tanssin sijaan.

Tanssivalaistuksen pioneereja käsitellään luvussa 10.1.

  • Uuden tanssin tekijöistä amerikkainen, Pariisissa vaikuttanut Loïe Fuller oli valaistuksen innovaattori.
  • Venäläisen baletin impressaari Serge Diaghilev panosti teatterinjohtajan roolinsa ohella ennen kaikkea valaistuksen ohjaukseen.
  • Ruotsalainen baletti oli mukana yhdessä ensimmäisistä monitaiteisista esityksistä, dada-esityksessä Rêlache.

 Baletin visuaalinen maailma 1900-luvun keskivaiheille asti

1900-luvun alussa Diaghilevin luoma dekoratiivinen ja kerronnallinen valoilmaisu vakiintui yleiseksi balettivalaistuksen periaatteeksi. Venäläisen baletin viimeistellyt ja valodramaturgialtaan hiotut mestariteokset olivat kuitenkin eri tasoa kuin yleistyvä valaistustapa, jossa tyydyttiin kuvittamaan tunnelmaa värivaihdoksilla ja korostamaan tanssijoita sivuvaloilla ja ehkä seuraajalla.

  • Balettiseurueet esiintyivät yleensä oopperatalojen näyttämöillä.
  • Valaistusjärjestelmän pääelementit olivat kattoramppirivistöt, joilla luotiin väritys näyttämötilaan ja taustafondiin, lattiaramppi ja sivukulisseissa jalustoilla tai valaisintikkaissa sijaitsevat valonheittimet.
  • Balettien visualisoinnissa oli tavanomaista käyttää maalattuja taustafondeja ja barokkiteatterista periytyviä sivukulisseja.
  • Lavastusten aihemaailma oli usein romanttinen ja klassikoille kehittyi vakiintunut lavastus- ja valaistustapa.
  • Toisaalta moderneja kuvataiteilijoita kutsuttiin usein balettien lavastajiksi.
  • 1900-luvun loppupuolella baletti lähentyi modernia tanssia. Nykyään baletin ja uuden tai modernin tanssin visualisointia ei voida erottaa toisistaan eroaviksi lajeiksi, vaan erot ovat teoskohtaisia.

Moderni ja uusi tanssi

Uusi tanssi kehittyi 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa ja Euroopassa monimuotoisena ja moni-ilmeisenä. Valoilmaisu oli alusta lähtien tärkeässä roolissa monien taiteilijoiden työskentelyssä.

Baletin jähmettyneisyyttä ja kehoa vääristävää, epäluonnollista liikettä arvostelevat tanssin uudistajat loivat kokonaan uudenlaista liikekieltä. Uranuurtajien tavoitteena oli luoda harmoninen ihminen, joka oli sopusoinnussa niin kehonsa kuin luonnon ja maailman kanssa. Balettiteokset perustuivat yleensä draamalliseen tarinaan, uuden tanssin teokset ei-kertovaan aiheeseen. Teos voitiin luoda jonkin teeman, tunteen, luonnonilmiön tai musiikin nostaman aiheen pohjalta. Aiheet liittyivät usein myös etnisiin, historiallisiin ja mytologisiin aiheisiin.

  • Liikkeen perustana oli luonnollinen liike (esim. juoksu, hyppy, kävely).
  • Balettinäyttämöiden dekoratiiviseen visualisointiin verrattuna kehittyvän modernin tanssin näyttämöestetiikka oli karsittua ja paljasta.
  • Näyttämökuva pyrki tukemaan tanssin sisäisen intention pyrkimyksiä tai tuomaan esiin liikemateriaalin abstraktin rakenteen.
  • Monille taiteilijoille valon keinot antoivat mahdollisuuden luoda uuteen tanssiliikkeeseen sopivaa pelkistynyttä ja henkistynyttä näyttämökuvaa.
  • Kehittyvän valaistustekniikan avulla voitiin tuoda tanssijan keho ja tilan rytmiikka esiin plastisuutta korostaen.
  • 1900-luvun alussa tapahtunut huikaiseva kehitys valoilmaisussa ja valaistustekniikassa tasoittui parin ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen.

Uusi tanssi oli heti syntyessään kansainvälistä, sillä tärkeimmät uudistajat, amerikkalaissyntyiset Isadora Duncan, Loïe Fuller ja Ruth StDenis toimivat voimakkaasti myös Euroopassa. Eurooppalaisia taustavaikuttajia olivat Francois Delsarte ja Émile Jaques-Dalcroze.

  • Isadora Duncan toimi yhteistyössä Craigin kanssa.
  • Jacques-Dalcroze ja Appia loivat yhdessä eurytmiaa Helleraussa.
  • Loïe Fuller oli vapaan tanssin edustaja, joka ei meritoitunut niinkään tanssillisten ansioidensa kautta vaan ennen kaikkea tanssin, puvustuksen ja valaistuksen yhteisilmaisun kehittäjänä. Fulleria on joskus kutsuttu maailman ensimmäiseksi valosuunnittelijaksi.
  • Saksalaisen ekspressionistisen tanssin (Ausdruckstanz) tärkeimmät edustajat olivat Mary Wigman, Rudolf Laban, Valeska Gert ja Kurt Jooss. Heillä ekspressiivinen valaistus oli tärkeä ilmaisuvoimainen dramaturginen elementti.
  • Bauhausin teatterissa Oskar Schlemmer tutki abstraktin tilan ja valon olemusta ja niiden suhdetta ihmiskehoon. Hänen luomansa esitykset olivat eräänlaisia mekaanisia tansseja.
  • Bauhausin esityksissä tutkittiin abstraktin tilan ja valon olemusta ja niiden suhdetta ihmiskehoon. Esitykset nimettiin usein tansseiksi tai baleteiksi.
  • Toisen maailmansodan aikoihin modernin tanssin kehityksen painopiste siirtyi USA:han.
  • Martha Graham oli ensimmäisiä koreografeja, joka sai työskennellä pitkäjänteisesti valaistukseen erikoistuneen taiteilijan, valosuunnittelija Jean Rosenthalin, kanssa. Rosenthalin vaikutus modernin tanssin valaistuskäytäntöjen muotoutumiseen 1940- ja 1950-luvuilla oli ratkaiseva.
  • Merce Cunninghamin töissä valoilmaisulla oli melko vähäinen merkitys. Koska Cunningham oli – ja on edelleenkin – keskeinen modernin tanssin vaikuttaja, hänen tanssiteatterinsa vähäeleinen, neutraali valo on vaikuttanut laajasti etenkin amerikkalaiseen tanssivalaistukseen.
  • Alvin Nikolaisin tanssiteatterissa valo oli puolestaan ratkaisevan tärkeässä roolissa, miltei yhtä tärkeänä elementtinä kuin itse tanssiliike. Hän toi näyttämölle op- ja poptaiteen kuviot ja vahvat värit. Nikolaista ja hänen valosuunnittelijaansa John Davisia pidetään modernin tanssin sivuvalokäytännön kehittäjinä.

Tanssin kansainvälisessä maailmassa vaikutteiden vaihto Euroopan, USA:n ja esim. Japanin välillä on ollut yhä vilkkaampaa 1960-luvulta lähtien. Monet nykytanssin johtavien koreografien teokset luodaan yhteiseurooppalaisina tuotantoina parempien resurssien luomiseksi.

Eurooppalaisessa tanssiteatterissa korostuu kokonaisvaltainen tila ja voimakas valoilmaisu.

  • Carolyn Carlson tuli Ranskaan 1970-luvulla tuoden mukanaan amerikkalaisen modernismin.
  • Uusi tanssi loi vaihtoehtoja modernismille myös näyttämökuvassa. Lukuisien vahvojen visualistien joukossa saksalainen Pina Bausch on ollut yksi merkittävimmistä vaikuttajista.

Pohjoismaissa ja Suomessa valosuunnittelulla on keskeinen rooli koreografisessa kokonaisuudessa. Monet valosuunnittelijat ovat pitäneet tanssin valaisua  draamateatterin valaisua luovempana tai sisällöllisesti haasteellisempana tehtävänä. Perinteisen draaman valoilmaisu on monin tavoin sidonnaisempaa tekstin ja sen tulkinnasta syntyneen lavastuksen määrittämässä viitekehyksessä. Tanssiteoksissa tila ja aika voidaan määritellä riippumattomammin ja usein tilallinen visualisointitehtävä on yksinomaan valosuunnittelijan harteilla. Uuden tanssin teoksissa draamallinen puhe ja tekstin välittämä paikan viitekehys on tullut modernin tanssin abstraktin tilakäsityksen rinnalle. Tanssiteoksissa valaistus on usein tärkeässä dramaturgiaa luovassa roolissa, vaikka valaistustyyli olisikin niukka ja vähäeleinen.

Lähteet

Makkonen, Anne. 1996. Länsimaisen taidetanssin historiaa. Helsinki: Teatterikorkeakoulu, Avoimen yliopisto-opetuksen opintomoniste.