9.5

Svoboda, valon ja lavastuksen integraatio

Joseph Svobodaa (1920–2002) voidaan pitää 1900-luvun jälkipuolen tärkeimpänä lavastajana, sillä hänen tuottamansa ideat, uudet välineet ja keinot olivat niin lukuisat. Hänen töissään lavastus ja valaistus liittyivät saumattomasti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Svoboda työskenteli aktiivisesti miltei viidenkymmenen vuoden ajan uudistaen jatkuvasti ilmaisuaan.

Tsekkiläisen kineettisen teatterin edelläkävijät

Samaan aikaan kuin Piscator kehitti omaa dokumenttiteatteriaan Saksassa, tsekkiläinen Emil František Burian kehitti yhdessä lavastaja Miroslav Kourilin kanssa kineettistä näyttämöä, jossa hyödynnettiin vastaavaan tapaan projisointeja, avantgardistista valaistusta ja filmiä.

• Burian kehitti valaistustavan, joka syttyi ja himmeni dramaattisen toiminnan vaatimusten mukaan, keskittyen kasvoihin, sitten käteen, sitten johonkin muuhun yksityiskohtaan.
• Käytettävät projisoinnit ja filmit eivät olleet Piscatorin tapaan dokumentaarisia, vaan lähinnä emootioon vetoavia, dramaattisia metaforia synnyttäviä kuvia. Esimerkiksi dialogin aikana näyttämön takaseinään nousi puheen kohteena olevan tytön kasvot, jotka lähenivät vähitellen, muuttuen lopulta pelkiksi valtaviksi tuijottaviksi silmiksi.
• Josef Svoboda oli Burianin seuraaja tsekkiläisen kineettisen teatterin kehittäjänä. Hänen tärkeimmät työkumppaninsa Tsekkoslovakiassa olivat ohjaajat Alfred Radok ja Václav Kaslik.

Svobodan elämäkertatietoja

• 1940-luvulla puusepän- ja arkkitehtuuriopintoja (sisustusarkkitehtuuri), lavastusopintoja.
• 1943 alkaen lavasti teatteri- ja oopperaesityksiä.
• 1946 lähtien lavastaja Prahan 5. Toukokuuta -oopperassa, osallistui teatterin perustamiseen opintojen ohessa.
• 1948 lähtien Tsekin Kansallisteatterin lavastaja, vuodesta 1951 lavastus- ja teknisen osaston johtaja vuoteen 1992.
• 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä ensimmäinen Laterna Magika -esitys, ohjaus Alfred Radok ja Polyekran-projisointiesitys.
• 1959 lähtien vierailuita ulkomailla. 1960- ja 1970-luvuilla lavastuksia useisiin Euroopan tunnetuimpiin oopperoihin ja teattereihin.
• 1967 Montrealin maailmannäyttelyssä Polyvision, diamultivisio-näyttämö.
• 1968 perusti Laterna Magikan, kokeellisen teatterin studion, yhdessä Alfred Radokin kanssa.
• 1968 lähtien opetti Prahan taideteollisessa korkeakoulussa arkkitehtuuriosastolla lavastustaiteen professorina. Lisäksi vieraileva opettaja lukuisissa eri maiden yliopistoissa ja kansainvälisissä teatteritapahtumissa.
• 1970 Laterna Magikasta tuli Tsekkoslovakian Kansallisteatterin näyttämö. Svoboda toimi sen taiteellisena johtajana vuosina 1973–2002.
• 1992 Laterna Magika irrottautui Kansallisteatterista itsenäiseksi teatteriksi.
• Työskenteli ja opetti aktiivisesti vielä 1990-luvulla.

Laaja-alainen vaikuttaja

Svobodan vaikutus tapahtui monella foorumilla.

• Hän vieraili laajasti eri maissa tärkeimmillä ooppera- ja teatterinäyttämöillä ja työskenteli pitkäjänteisesti useiden ohjaajien kanssa. Tärkeitä jaksoja oli esim. työskentely ohjaaja August Everdingin kanssa 1960- ja 1970-luvuilla. He tekivät Wagnerin oopperoita, mm. Bayreuthissa. 1970-luvulla Svoboda teki Wagnerin Ring-tetralogian Lontoon Covent Gardenissa ohjaaja Göts Friedrichin kanssa. Svoboda työskenteli myös Giorgio Strehlerin kanssa.
• Lavasti yhteensä yli 700 teatteriesitystä ympäri maailmaa.
• Kansainvälisen uransa rinnalla hän työskenteli pitkään Tsekkoslovakian kansallisteatterin päälavastajana ja teknistaiteellisena johtajana.
• Toimi perustamansa kokeellisen studionäyttämön Laterna Magican taiteellisena johtajana. Laterna Magican toiminta-ajatuksena on ollut ”svobodamaisten” visuaalisten keinojen kehittäminen ja tutkiminen: lavastuksen, valaistuksen, elokuvan, kineettisten ja optisten keinojen sekä elävien esiintyjien integrointi visuaaliseen kokonaisuuteen. Laterna Magica toimii edelleenkin.
• Vaikutti Prahan taideteollisessa korkeakoulussa lavastustaiteen professorina.
• Kansainvälinen lavastajien, teatteritekniikan eri alojen ja teatteriarkkitehtien yhteistyöjärjestö OISTAT perustettiin Svobodan aloitteesta. Alan tärkein yhteistyömuoto on edelleenkin OISTATin joka neljäs vuosi järjestämä Prahan Quadriennale, lavastuksen, teatteriarkkitehtuurin ja teatteritekniikan näyttely- ja koulutustapahtuma.

Massiivinen mittakaava ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja

Svobodan tausta arkkitehtuurin opinnoissa on nähtävissä hänen lavastustensa arkkitehtonisessa otteessa.

Sekä arkkitehtuuri että teatteri ovat tilan täyttämistä. Teatteri on dramaattinen tila, johon täytyy suhtautua arkkitehtuurin kautta. (Harju 1997)

Tilan peruselementit koostuivat portaiden, tasojen, patsaiden tai muiden rakenteiden arkkitehtuurista näyttämöllä. Taustaelementteinä oli erilaisia valkokankaiden, projisointipintojen ja tyllien luovia sovellutuksia.

…Svoboda useimmiten etsii suhteellisen abstraktia, metaforista ilmaisua. Ei siksi että hän hylkisi realismia, jolla on paikkansa joissakin töissä, vaan siksi että hän mieluiten eliminoi kirjalliset yksityiskohdat ja koristeellisuuden, suosien tarkkaan valikoituja, figuratiivisia ja dramaattisesti toiminnallisia muotoja. ”Tärkeämpää kuin laittaa ovi tänne ja ikkuna sinne, on luoda ilmaisuvoimaisia tilallisia suhteita” (Burian 1983, 5.)

Svobodan lavastukset olivat vaativia. Erityisesti oopperatuotannot mahdollistivat suuren mittakaavan työskentelyn.

Oopperassa liikkuva iso raha tekee mahdolliseksi miljoonien lavastukset. ”Voisinhan minä tehdä myös huonetiloja, mutta ei se ole minulle lavastusta” (Harju 1997.)

Svobodan lavastusten toteutuksissa hyödynnettiin usein vaativia teknisiä ratkaisuja. Tilaa käsiteltiin kokonaisvaltaisina massiivisina elementteinä, joissa saattoi olla esim. hydrauliikan avulla liikuteltavia valtavia elementtejä ja teknisiä koneistoja.

Kanadaan tehdyn Mozartin Idomeneon keskeinen lavastuselementti oli seitsemän metriä korkea Poseidon-jumalan kasvokuva. Kasvot koostuivat viidestä eri palasta, joista jokaista liikutti ranskalaisella autotehtaalla varta vasten suunniteltu moottori.

Haaksirikko ja tulipalo loihdittiin puolestaan Hollywoodissa tehdyillä projektioilla. ”Kaikki oli liikkeessä, mutta ei yhtään sinne päin, kuten teatterissa yleensä.” Italian Maceratan festivaaleille Svoboda on tehnyt useita lavastuksia. Donizettin Lucia di Lammermoor tapahtui suurilla portailla. Niiden päällä leijuvaa jättimäistä pilvimassaa Svoboda kutsuu teoksen raivoavaa sisältöä ilmentäväksi ”eläimeksi”.

Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Seitsemän kuolemansynnissä roikkuu keskellä näyttämöä kuin ilmassa hiljalleen valmistuva talo, jota kiertää raiteilla kulkeva resiina. ”Rakastan teatteria, koska siellä voi tehdä taikoja” (Harju 1997.)

Svoboda kutsuu näyttämötilaa ”psykoplastiseksi tilaksi”, joka on jatkuvassa muutoksessa. Hän rakensi kolmiulotteisen tilan ja optisten keinojen saumattoman yhdistämisen avulla kaleidoskooppimaisia, koko näyttämön syvyydeltä muuntuvia tiloja.

Svobodan visualisoinneissa lavastuksen ja valon keinot olivat harvinaisella tavalla täysin integroitu yhtenäisessä kokonaissuunnitelmassa. Ne olivat ikään kuin valolavastuksia, jotka kuitenkin koostuivat järeistä, konkreettisista elementeistä. Kun lavastuksen ja valaistuksen perinteinen suunnitteluhierarkia on edennyt konkreettisen tilan luomisesta sen valaisuun, Svobodan töissä konkreettinen tila on luotu mahdollistamaan valaistus.

Svoboda sanoo:

En halua staattista kuvaa, vaan jotain kehittyvää, joka on liikkeessä. Se ei tietenkään välttämättä ole fyysistä liikettä, vaan lavastuksen dynaamisuutta, joka kykenee ilmaisemaan toiminnan aikana muuttuvia suhteita, tunteita ja mielialoja, ehkä vain valaistuksen keinoin (Bergman 1977, 384.)

Valaistus, projisoinnit sekä peilien ja erilaisten optisten välineiden tuottamat tehokeinot sisältyivät lavastuskokonaisuuteen. Valokuvista päätellen monissa Svobodan valaistusratkaisuissa näyttelijöiden erillistä valaistusta ei ole tarvittu, vaan näyttelijät ovat voineet liikkua ”lavastusvalon” luomassa kokonaisvaltaisessa valotilassa. Joissakin valokuvissa on myös nähtävissä päinvastaista, yleisempää valaistustapaa noudattelevaa linjaa: näyttelijöitä on korostettu seuraajaheittimillä tai luotu erikseen näyttelemisalueen valaistus.

Vuosien kuluessa Svobodan tyyli jatkuvasti uusiutui, jopa niin että häntä arvosteltiin kelkkansa kääntämisestä. Hän oli kokeilija, joka ei halunnut jäädä toistamaan kerran varmaksi havaittua. Toisaalta hänellä oli kausia jolloin hän tutki ja kehitti jotain tiettyä lavastusideaa useassa peräkkäisessä produktiossa, toistoon saakka.

Vaikka Svoboda kieltää toistavansa mitään kerran keksimäänsä töissään, tietyt ideat ovat toistuneet muunneltuina hänen viime vuosien lavastuksissaan. Useissa esityksissä on esimerkiksi taustakankaaseen puhkottu iso reikä, joka johtaa johonkin toiseen maailmaan.

Svoboda käyttää usein myös isoja rosoisia pintoja, jotka niihin hohkaava valo muuttaa eläväksi luonnonmateriaaliksi. Niinikään Svobodan lavastuksissa toistuu samanlainen taustahorisontti. Lattia muuttuu portaattomasti pystysuoraksi taustaksi, yleensä taivaaksi tai metsäksi. Tämä helpottaa ihmisten upottamista kuvaan – he kätkeytyvät metsän siimekseen tai taivaan pilvien lomaan.

Vaatimattomuudesta Josef Svobodaa ei voi syyttää. Arkkitehtuuri on hänelle jotain ”jumalalta tullutta”. Hän työskentelee yksin kolmikerroksisessa studiossaan ”kuin jumala”. Hän sanoi muutamassa tunnissa tekevänsä kymmenen eri lavastusta vaikkapa Othelloon (Harju 1997.)

Innovaatioita

Svobodan nimi on valaistusammattilaisille tuttu hänen kehittämästään Svoboda-valonheittimestä, jossa on sarjaan kytkettynä 9 matalajännitteistä kärkipeililamppua. Voimakas kapeakiilainen valo mahdollistaa pitkiin riveihin asennettuna valoesirippujen tekemisen ja yksittäisinä valopatsaiden muodostamisen. Svoboda-heittimen valo näkyy ilmassa olevan kosteuden tai savun ansiosta selvinä patsaina.

• Tarina kertoo että kun Svoboda alkoi vierailla Saksan oopperanäyttämöillä, hänen valoesirippunsa eivät muodostaneetkaan ilmaan läpinäkymätöntä seinää. Tsekkoslovakian teattereissa ilmassa oli aina ollut riittävästi pölyhiukkasia muodostamaan valoseinämän, mutta Saksan puhtaissa pölyttömissä teattereissa ei ollut tarpeeksi hiukkasia. Siksi ilmaan tuotettiin kosteutta tai savua, mutta kerrotaan myös huimasta, joskin lyhytaikaiseksi jääneestä keksinnöstä, jolla pystyttiin ionisoimaan ilmassa olevat hiukkaset. Katossa ja näyttämön lattialla olevien kahden metallitangon väliin muodostui sähkökenttä, johon pöly ja ilmaan johdettu kosteus kerääntyi.

Erityisesti Svobodan 1960-luvun oopperalavastuksissa hänen tavaramerkkinään olivat jyhkeät, appiamaiset portaikot, jotka kylpivät vertikaalissa valkoisessa valossa. Esimerkiksi Hampurin valtionoopperaan vuonna 1969 tehdyssä Verdin oopperassa Sisilialaiset vesperit oli neljä massiivista valoesirippua.

Projisointiin liittyen Svoboda on kehittänyt joitakin tärkeitä käytäntöjä ja välineitä, jotka sittemmin ovat yleistyneet muidenkin käyttöön. Hänen projisointiin liittyvät kehitystyönsä tehtiin eri Maailmannäyttelyiden yhteydessä. Svoboda on todennut että näyttelyiden väljien budjettien avulla oli mahdollista tehdä kehittelytyötä, joka on harvemmin teatterissa mahdollista.

• Elävien esiintyjien ja samojen esiintyjien filmille taltioitujen, projisoitujen hahmojen rinnastaminen. Vuonna 1958 Brysselin maailmannäyttelyn Laterna Magica -esityksessä esiteltiin tämä vallankumouksellinen keino.
• Samassa näyttelyssä Polyvision, kahdeksalle eri kulmiin asetetulle valkokankaalle heijastettuja filmi- ja diaprojektioita, musiikin säestyksellä. Multivisio-esitysten alkupaalu.
• Diapolyekran Montrealin maailmannäyttelyssä vuonna 1967. Projisoitu kuvakollaasi muodostuu monista pienistä osasista, muodostaen sekä laajoja yhtenäisiä kuvia että sirpaleisia kuvarinnastuksia. Systeemi koostui 112 neliömäisestä taustaprojisointielementistä, joista jokaisen takana oli 2 Kodak Carouselle -projektoria häivelaitteineen. Mahdollinen kuvamäärä valkokangasta kohti oli siten 160 kuvaa.
• Wiesbadenin ja Kölnin Tristan-esityksiin (1967) kehitetty pingotetuista nauhoista koostuva tausta- ja etuprojisointiin soveltuva systeemi. Muodosti ilmavan ja kolmiulotteiselta vaikuttavan, muuntuvan nauhamassan, jota valaistiin lähinnä värivaloilla.

Bayreuthin Tristan ja Isolde -oopperaan (1974) Svoboda kehitti nauhaprojisointipintaansa pidemmälle. Pinnasta saatiin läpikuultava vaikutelma valaisemalla sen takana oleva pyöröhorisontti. Yhdistelmä muodosti elävän, kolmiulotteisen syvyysvaikutelman.

Materialisoitunut valo

Svobodan innovatiivisuus valaistuksen ja lavastuksen yhteistoiminnan keinojen kehittämisessä on vaikuttanut laajasti hänen oman työnsä kautta, mutta samalla myös eräänlaisen kansainvälisen mittapuun luomisessa. Keskieurooppalaisessa lavastajakoulutuksessa on nähtävissä svobodamaisen kokonaisvisualistin ihanne, jossa valosuunnittelu sisältyy lavastajan työkenttään.

Svobodan elämäntyöksi voi sanoa pyrkimystä antaa muoto aineettomalle, muuttaa valo materiaksi ja saada lavastus eläväksi katsojien silmissä. Svoboda suunnitteli Bayreuthin festivaalien Tristan ja Isolde -oopperan kuolevien rakastavaisten ylle lukemattomista naruista tehdyn puun, johon valo pysähtyi elävänä ja sädehtivänä. Valo ei ollutkaan enää vain rajausta ja pintoja, vaan loi kolmiulotteisen esineen. Tätä lavastusta Svoboda kutsuu ”suurimmaksi ihmeekseen”.

Josef Svobodan kiinnostusta oopperaan ei tarvitse ihmetellä, sillä Svoboda pitää voimakkaasta ja dramaattisesta ilmaisusta. ”Inhoan laihaa teetä, teatterissa täytyy olla voimaa. Mutta en käytä näyttämöllä mitään mikä on vain efekti. Jos joku sanoo lavastuksiani vain kauniiksi, hän on väärässä. Kaiken täytyy olla dramaturgisesti välttämätöntä.”

”Ja kaiken täytyy olla absoluuttisesti oikein. Ei-tarkoitettu valo on viholliseni numero yksi. Taustakankaassa oleva ylimääräinen ryppy vie heti katsojan huomion” (Harju 1997.)

Linkkejä

Wesleyan University Press digitaalinen julkaisu Jarka Burianin teoksesta Svoboda: Wagner: Josef Svoboda’s Scenography for Richard Wagner’s Operas: https://digitalcollections.wesleyan.edu/object/wuptheatre-12

Wesleyan University Press digitaalinen julkaisu teoksesta Jarka Burianin teoksesta The Scenography of Josef Svoboda: https://digitalcollections.wesleyan.edu/object/wuptheatre-11

Lähteet

Albertová, Helena: Josef Svoboda scénograf. Institut umèni – Divadelní ústav, Praha 2012.

Bergman, Gösta, M: Lighting in the theatre. Almqvist & Wicksell International. Tukholma 1977.

Burian, Jarka: Svoboda, Wagner: Josef Svoboda’s scenography for Richard Wagner’s operas. Wesleyan University Press, Middletown, 1983.

Harju, Hannu: Artikkeli Josef Svoboda. Helsingin Sanomat, 21.4.1997.

Laterna Magican www-sivut, ensemble, Josef Svoboda www.laterna.cz/ensemble.php?p=svoboda&info=1