Toisen maailmansodan jälkeisessä Britanniassa monet eri tyylit ovat eläneet sopusoinnussa. Lavastustyylit ovat varioineet tiukasta epookista kubistisiin taustakankaisiin, tyylitteleviin tai täysin abstrakteihin lavasteisiin. Brechtin ja Piscatorin vaikutteet toivat myös brittiteatteriin projisoinnin ja filmin, esimerkiksi Joan Littlewoodin produktiossa Oh, what a lovely war (1963). Brecht-vaikutteet näkyivät myös Peter Brookin valkoisessa muuttumattomassa valaistuksessa, paljaassa tilassa ja tunnelman hylkäämisessä. […]
9.2 Englantilainen valaistus
9.3 Ranskalainen arkkitehtoninen näyttämökuva
Ranskalaista teatteria alettiin toisen maailmansodan jälkeen kehittää täydellisen jälleenrakennustyön pohjalta. Tärkein yksittäinen vaikuttaja oli Jean Vilarin vuonna 1947 käynnistämä Avignonin teatterifestivaali, josta vähitellen kehittyi ranskalaisen kulttuurin symboli. Vilarin ryhmän tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat valosuunnittelija Pierre Saveron, kuvataiteilija Léon Gisch lavastajana, säveltäjä Maurice Jarre sekä näyttelijät Gerard Philippe ja Jeanne Moreau. He yrittivät löytää natsismin vastaisen humaanin […]
9.4 Keskieurooppalainen skenografia
Ekspressionismi, Erwin Piscatorin poliittinen dokumenttiteatteri, Bertolt Brechtin eeppinen teatteri ja ranskalainen surrealismi olivat keskeisiä suunnannäyttäjiä keskieurooppalaisen teatterin kehityksessä maailmansotien välisenä aikana ja sen jälkeen. Toisen maailmansodan katkaisema poliittisen teatterin kehitys jatkui molemmissa Saksoissa. Brecht toimi Itä-Saksassa kehittäen eeppistä teatteria Berliner Ensemblessä vuodesta 1949 kuolemaansa 1956 asti. Berliner Ensemble oli 1950-luvulla vahva kansainvälinen vaikuttaja, jonka esityksiä […]
9.5 Svoboda, valon ja lavastuksen integraatio
Joseph Svobodaa (1920–2002) voidaan pitää 1900-luvun jälkipuolen tärkeimpänä lavastajana, sillä hänen tuottamansa ideat, uudet välineet ja keinot olivat niin lukuisat. Hänen töissään lavastus ja valaistus liittyivät saumattomasti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Svoboda työskenteli aktiivisesti miltei viidenkymmenen vuoden ajan uudistaen jatkuvasti ilmaisuaan. Tsekkiläisen kineettisen teatterin edelläkävijät Samaan aikaan kuin Piscator kehitti omaa dokumenttiteatteriaan Saksassa, tsekkiläinen Emil František Burian […]
10 Tanssivalaistus
Tanssitaiteessa tapahtui useita perusteellisia muutoksia 1800-luvun lopulla. Laajemmin muutokset liittyivät koko teatterikentässä tapahtuvaan uudistumiseen. Balettia ei esitetty enää ainoastaan hoviteattereissa, vaan perustettiin yksityisiä balettiryhmiä, joiden ohjelmisto oli suunnattu porvaristolle. Balettia riisuttiin kaavamaisuudesta ja uudistettiin eläväksi draamalliseksi taiteeksi. Kokonaan uusista lähtökohdista toimivat tanssitaiteilijat loivat luonnolliseen liikkeeseen perustuvia uuden tanssin tekniikoita. 1900-luvun alussa tanssitaide jakaantui kahdeksi erilliseksi […]
10.1 Tanssivalaistuksen pioneerit
Pariisi oli 1900-luvun alun tärkein taiteen keskuspaikka, johon keräytyi taiteilijoita koko maailmasta. Tärkeimät balettia uudistavat balettiseurueet olivat Venäläinen baletti ja Ruotsalainen baletti. Monista 1900-luvun alussa luoduista teoksista tuli balettitaiteen yhä edelleen esitettävää perusrepertuaaria. Uuden tanssin tärkein valaistuksen kehittäjä oli amerikkalaissyntyinen Loïe Fuller, josta tuli L’art nouveau’n symboli. Kuvataiteen impressionismi ja kehittyvä sähkövalaistus vaikuttivat voimakkaasti tanssin […]
10.2 Amerikkalainen tanssivalaistus
Yhdysvaltalaiseen baletin, modernin ja post-modernin tanssin kirjoon kuuluu suuri joukko erilaisia lähestymistapoja ja tyylisuuntia. Monien modernin tanssin edelläkävijöiden nimeä kantavat ryhmät työskentelevät edelleen pitäen edelläkävijöiden perintöä elossa. Yhdysvaltalaisessa tanssivalaistuksessa Cunninghamin abstrakti valaistus oli vahva vaikuttaja. Valo luo usein esityksen alussa ja lopussa vahvan väittämän (statement), esimerkiksi taustakankaan värin, siluettikuvan, vahvan muotoilevan valon tai muun selvästi […]
10.3 Eurooppalaista nykytanssia
Tanssikulttuuri on kansainvälistä. Vierailutoiminta on kiinteä osa tanssin vakiintunutta esityskäytäntöä. Myös tanssin visuaalisuus on kansainvälistä, eikä erottelua eri maiden välisiin tyylisuuntiin voida juuri tehdä. Euroopassa tanssin valaistuksen muovautumisessa voidaan kuitenkin nähdä kaksi toisistaan erottuvaa linjaa: abstrakti, pelkistetty ”modernin tanssin valaistus” ja teatterinomaisempi, myös lavastusta hyödyntävä ”tanssiteatterin valaistus”. Eurooppalaisella tanssiteatterilla on vahvat visuaaliset perinteet modernin tanssin […]
11 Nykyteatterin monimuotoisuus
1900-luvun lopun teatteritaide sai postmoderneja vaikutteita ja hylkäsi eheyden ja yhtenäisyyden pyrkimyksen, samoin kuin objektiivisen katsojan olemassaolon. Kaikista tyyleistä ja lähteistä ammentava lavastus- ja valaistustaide luo moniäänistä, ristiriitaista ja jatkuvasti muuttuvaa kuvaa, joka korostaa katsojan ja teoksen vuorovaikutteisuutta. Näyttämökuvan dramaturginen painoarvo on korostunut tietoyhteiskunnassa, jossa ihmiset elävät jatkuvan mediavirran keskellä. Optisten ärsykkeiden runsaus haastaa myös […]
11.1 Ympäristönomainen teatteri
Uudenlaisten ratkaisujen esittäminen näyttämötilan, skenografian ja yleisö-esiintyjäsuhteen ongelmiin liittyi 1900-luvun teatterin uudelle, yhteiskunnallisesti virittyneelle, roolille. Enää ei tyydytty illuusion esittämiseen, vaan teatterin tehtävä nähtiin laajemmin näkökannan ilmaisuna ja osana todellisuutta. Perinteisen illuusiolavastuksen ja -valaisun hylkääminen teatterinomaisuutta korostavissa teatterimuodoissa loi kokonaan uudet vaatimukset ja keinot skenografialle. Tärkeimpänä yhdistävänä tekijänä ympäristönomaisissa esityksissä oli pyrkimys puhkaista näyttämöaukon näkymätön […]