7.1
Renessanssi: antiikin uudelleen herääminen

7.1
Renessanssi: antiikin uudelleen herääminen

Posted · Add Comment

Euroopan väestöä harvensi 1340-luvulla musta surma eli ruttoepidemia. Keskiajan feodaalimaailma aateluuden ja ritariuden ihanteineen alkoi menettää merkitystään. Italiassa se johti kaupunkivaltioiden kukoistukseen. Ambrogio Lorenzettin vuonna 1339 Sienan Palazzo Publicoon maalaama fresko Hyvä hallitus antaa kuvan varhaisesta italialaisesta kaupunkivaltiosta. Muurin eristämässä kaupungissa kauppiaat ja eri ammattikuntien jäsenet ovat toimissaan. Muurien ulkopuolella avautuu maaseutu, josta kaupunki saa […]

7.2
Renessanssin ympäristöt: harmonian lait

Posted · Add Comment

Keskeisperspektiivin keksiminen oli yksi varhaisrenessanssin saavutuksia. Sen oivalsi ensimmäisenä todennäköisesti arkkitehti Filippo Brunelleschi (1377–1446), mutta kirjalliseen muotoon sen muokkasi vuonna 1435 toinen varhaisrenessanssin arkkitehtuurin jättiläinen, Leon Battista Alberti (1404–1472). Keskeisperspektiivi tai viivaperspektiivi perustuu oivallukseen, jonka mukaan näkösäteet ovat geometristen lakien alaisia suoria viivoja, jotka kohtaavat ns. katoamispisteessä katsojan silmien tasolla. Kuvataiteessa tämä johti konventioon, jossa […]

7.3
Varhaisrenessanssin maalaustaide: antiikin kristinusko kohtaamisia

Posted · Add Comment

Varhaisrenessanssin aikana toimi monia merkittäviä maalareita, joista tässä voidaan sivuta vain muutamia. Jotkut heistä olivat sitoutuneet yhden ruhtinassuvun ja samalla kaupunkivaltion palvelukseen, toiset taas siirtyivät tehtävien perässä kaupungista toiseen. Aikakautta leimasivat, kuten sanottu, kristinuskon uudelleen arviointi, joka myöhemmin johti uskonpuhdistukseen. Eri luostarilaitoksilla oli erityyppisiä käsityksiä taiteen tehtävästä. Esimerkiksi fransiskaanit kokivat, että uskonnollisen taiteen tehtävä oli […]

7.4
Renessanssi Italian ulkopuolella

Posted · Add Comment

Renessanssin aikakauden eli 1400- ja 1500-lukujen taiteesta puhuttaessa Italian merkitys korostuu. Yksi syy siihen on se, että italialaiset itse kirjoittivat taidehistoriansa ja rankkasivat taiteilijansa. Myös muualla, missä taiteesta kirjoitettiin tai sitä kerättiin, olivat italialaiset taiteilijat ihailluimpia. Merkittäviä taiteilijapersoonallisuuksia esiintyi kuitenkin muuallakin Euroopassa. Nimenomaan flaamilainen taide oli laajalti arvostettua. Flaamilainen koulukunta Italialainen taide ei kehittynyt eristyksissä. […]

7.5
Täysrenessanssi: ”nerous” ja renessanssin umpikuja

Posted · Add Comment

Italiassa 1500-luku oli ristiriitojen aikaa. Sodat rasittivat sen alueita. Ranska ahdisteli Pohjois-Italiaa ja Rooma joutui saksalaisten ja espanjalaisten ryöstämäksi vuonna 1527. Toisaalta Vatikaanin valta kasvoi paavin käydessä jatkuvia sotia. Lyhyttä kautta vuodesta 1500 vuoteen 1530 luonnehditaan taidehistoriassa ”täysrenessanssiksi”. Sitä hallitsi kolme merkittävää ja monipuolista taiteilijaa, joihin on usein yhdistetty ”neron” käsite. He ovat Leonardo da […]

7.6
Mullistuva maailma

Posted · Add Comment

Jo myöhäiskeskiajalla syntyneet kristilliset veljeskunnat olivat saarnanneet köyhyyden autuudesta ja nöyryydestä ja sama oli ollut 1400-luvulla roviolla poltetun Savonarolan perimmäinen viesti. Katolisen kirkon yletön tuhlaavaisuus herätti 1500-luvun alussa laajaa vastustusta. Tilanteen laukaisi Wittenbergissä vuonna 1517 Martti Lutherin protesti Paavin anekauppaa vastaan (7/37). Kymmenen vuotta myöhemmin Eurooppa oli käytännöllisesti katsoen jakautunut kahtia, katoliseen ja reformoituun maailmaan. […]

 
  • saavutettavuusselosteTämä saavutettavuusseloste koskee disco.teak.fi/tila verkkosivustoa ja on laadittu 21.9.2020. Sivustolle [...]
  • FörordDetta undervisningsmaterial är sammanställt för Teaterhögskolan och hör ihop med [...]
  • SaatteeksiTämä oppimateriaali on tarkoitettu Teatterikorkeakoulun ”Tila kuva aatteet” -luentosarjan oheismateriaaliksi. [...]
  • Publikationens uppgifterRummet bilder idéernas värld Manus och bildredaktion Jukka O. Miettinen [...]