Esittelen taiteellista tutkimustani, joka käsittelee sanattoman äänellisen kohtaamisen vaikutuksia psykiatrisessa sairaalayhteisössä. Toteutan tutkimukseni yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Psykiatriakeskuksen ja sen potilaiden kanssa. Tutkimuksen lähtökohtana eivät ole niinkään potilaiden henkilökohtaiset diagnoosit, vaan tilanne, jossa yhteys toisiin ja yhteys itseen horjuu. Tutkimuksessani selvitän, miten ihmisten välinen kytkeytyminen muuntuu äänityössä. Tutkimus on toteutunut vaiheittain siten, että ensimmäinen osallistavan työskentelyn osuus, joka sisälsi neljä lyhyttä äänikohtaamista HYKS Psykiatriakeskuksen suljettujen osastojen potilaiden kanssa, toteutettiin vuonna 2014. Varsinainen pitempi taiteellisen äänityöskentelyn tutkimusjakso sairaalassa toteutettiin vuosien 2016 ja 2017 aikana. HYKS Psykiatrian sairaanhoitaja Heimo Spelman osallistui tutkimustapaamisiin itseni lisäksi. Parhaillaan tutkimus on viimeistelyvaiheessa.

Laulunpesä-teoksen esillepanoa sairaalan portaikossa. 2015. HYKS Psykiatriakeskus. Karolina Kucia.

Yhteistyö käynnistyi, kun otin yhteyttä HYKS Psykiatrian silloiseen ylilääkäriin, klinikkaryhmän johtaja Sami Pirkolaan. Minua kiinnosti, miten voi ilmaista sellaisia kokemuksia ja tuntemuksia, jotka eivät tule sanojen piiriin. Pohdimme, että erityisesti erilaisista ruumiinkuvan häiriöistä kärsivät henkilöt voisivat hyötyä äänimenetelmän kehollista vuorovaikutteisuutta painottavasta ryhmäprosessista. Lopulta tutkimukseen valikoitui kahdeksan 18–65-vuotiasta ruumiinkuvan häiriöistä ja riippuvuusongelmista kärsivää avohoitopotilasta. Pidimme Spelmanin kanssa alkuhaastattelut osallistujille. Kaikki allekirjoittivat tietoisen suostumuksen.

Tutkimus sisältää erityisiä eettisiä haasteita, sillä työskentelen psykiatristen potilaiden kanssa taiteilija-tutkijan ammatinkuvasta käsin sekä liitän heidän anonyymejä ääniään tutkimukseen sisältyviin taideteoksiin. Ennen kuin sain tavata potilaita, kävin läpi haastavan ja välttämättömän lupaprosessin. Tutkimukseni sai HUSin Eettisen toimikunnan puollon (2014) ja HUS-tutkimusluvan (2015) ensimmäisenä taiteellisena tutkimuksena Suomessa. Kävin prosessissa läpi mm. turvallisuuteen, mahdollisiin riskeihin, tietosuojaan sekä tutkimusaineiston käsittelyyn liittyviä keskeisiä kysymyksiä HYKS Psykiatrian asiantuntijoiden avustuksella. Prosessi on haastanut minua paitsi laajentamaan ammatinkuvaani myös kehittämään uudenlaisen eettis-esteettisesti suuntautuneen taiteellisen toimintatavan[21]. Käytännössä tämä tarkoittaa pyrkimystä siihen, että eettiset kysymykset (esim. anonymiteetti, kärsimyksen vähentäminen) tulevat esille ja olemassa oleviksi taiteellisessa ilmaisussa ja toiminnassa.

Tapasin potilaat 15 kertaa omaan äänenkäyttöön pohjaavan yhteisen äänityöskentelyn äärellä. Saatoimme esimerkiksi tehdä jotakin sellaista ääntä, jonka värähtelyn voi tuntea mahdollisimman voimakkaasti omassa kehossa[22]. Äänikokemusten avulla tutkin yhteyden mahdollisuuksia silloin, kun sanallinen vuorovaikutus ei ole psyykkisen kuormituksen takia helppoa tai edes mahdollista. Äänityön taiteellinen prosessi äänitettiin, ja olen luonut sen pohjalta ”Hospital Symphonies” -teossarjan, joka on samalla tutkimukseni vaiheittaisen julkaisun muoto. Sarjassa on julkaistu kolme teosta: Laulunpesä[23]-ääni-installaatio HYKS Psykiatriakeskuksen porrastilaan (2015), Hospital Symphonies konsertti-installaatio Musiikkitalon Black Boxiin (2018) sekä Sairaalasinfonia 3.0 radioessee (Radio Variaatio 17.2.2019) YLE Radio 1:een (2019).

Taiteellis-tutkimuksellinen toimintatapa tällaisessa herkkävireisessä ympäristössä sisältää erityisiä ehtoja. Itseltäni taiteilija-tutkijana se edellyttää ensisijaisesti oman kehollisen tietoni käyttämistä sekä tämän tiedon samanaikaista suhteuttamista laajempiin riskejä ja eettisyyttä koskeviin kysymyksiin. Äänityö ei ole hoitoa, vaan pyrkii uudenlaisten yhteyksien luomiseen ja elävöitymiseen. Tällaisessa asetelmassa kysymykset evidenssistä, eli taiteen omasta todistusvoimasta, sekä taiteilijan tiedosta nousevat keskeiseksi. Tutkimus ei osoita tilastollista näyttöä, vaan operoi taiteellisen ja laadullisen kuvauksen keinoin. Tulokset osoittavat, että sanaton äänen käyttäminen yhdessä toisten kanssa tuotti osallistujille uudenlaisia, voimakkaita ja merkityksellisiä kuulluksi tulemisen kokemuksia, mikä oli yhteydessä myös häpeän kokemusten lientymiseen. Keskeistä oli, että kohtaaminen toteutui taiteellisen, kehollisen kohtaamisen tasolla. Juuri taiteellisen tuottamisen ulottuvuus nousi tärkeäksi: tuotimme äänillämme jotakin uutta yhdessä. Tällöin turvallisen tilan luomisen merkitys on keskeinen, mihin vaikuttaa myös se, millaisen aseman otan itse taiteilija-tutkijana ryhmässä. Minun piti altistaa itseni ensimmäisenä ja osallistua ääntelyyn mahdollisimman tasaveroisesta asemasta käsin. 

Tutkimusteokset voidaan nähdä eräänlaisena evidenssin muotona. Ne kiteyttävät aistisesti havaittavalla tavalla, mitä tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden kanssa tapahtui. Psykiatrian luokituskäsikirjassa puhumattomuus, tai erinäiset tilanteet, joissa henkilöön ei saada yhteyttä tavanomaisella keskustelulla, katsotaan joidenkin psykiatristen sairauksien diagnostisiksi kriteereiksi (THL 2012, 106–107; 116–117, 119, 130, 138, 139–140, 144, 149, 156–158, 178, 188, 190–191). Tällöin painotetaan sanallisen tason kommunikaation muotoja. Teoksissa kuultavat äänet osoittavat kuitenkin, että ihmisen kyky sanattoman, affektiivisen ja kehollisen tason vuorovaikutukseen säilyy jopa vakavan psyykkisen oireilun tilanteessa. Tutkimus haastaa pohtimaan taiteellisten ja yhteisöllisten kokemusten merkitystä psykiatrisessa hoidossa.

Lähteet

Fast, Heidi. 2017. ”Sanaton ääni ruumiillisena kohtaamisena: huomioita sensibiliteetistä ja virittäytymisen kyvystä.” Niin & näin 3: 22–31.

Fast, Heidi. 2018. ”Vocal Nest: Non-verbal atmospheres that matter.” Journal for Artistic Research (JAR) 16. E-artikkeli. www.researchcatalogue.net/view/387047/387419/2

Guattari, Felix. 1995. Chaosmosis: an ethico-aesthetic paradigm. Kääntäneet Paul Bains & Julian Pefanis. Bloomington: Indiana University Press. 

THL. 2012. Psykiatrian luokituskäsikirja: suomalaisen tautiluokitus ICD-10:n psykiatriaan liittyvät diagnoosit. Luokitukset, termistöt ja tilasto-ohjeet 1/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90815/URN_ISBN_978-952-245-549-9.pdf.

Radio Variaatio. Sairaalasinfonia 3.0. Radiogalleria, ohjaus Heidi Fast, tuottajat Suvi Sinervo & Juha-Pekka Hotinen. YLE Radio 1. 17.2.2019. areena.yle.fi/1-4654669.

Viitteet

21 Psykiatri ja filosofi Felix Guattari ehdotti jo muutama vuosikymmen sitten, että taiteellisten strategioiden lähtökohtana tulisi olla esteettisen ja eettisen välisen kaksoisprosessin uudelleenmäärittely (Guattari 1995, 98–118).

22 Työskentelyprosessi eteni hitaasti vaiheittain suhteessa kunkin osallistujan tilanteeseen, ja on mahdotonta kuvata sen sisältöä kattavasti tähän. Keskiössä ei ollut äänenkäytön tekniikka, vaan kysymys siitä, miltä oma ja toisten ympäröivä ääni tuntuu kehollisesti ja aistisesti ja minkälaisen vasteen, resonanssin, se herättää.

23 Laulunpesä-teokseen liittyy tutkimusartikkelini Vocal Nest: Non-verbal atmospheres that matter (Fast 2018.).

kirjoittaja(t)

Heidi Fast

Heidi Fast on äänitaiteilija ja tutkija. Koulutukseltaan hän on teatteritaiteen maisteri. Fast viimeistelee taiteellisen tutkimuksen väitöskirjaansa osana Koneen Säätiön rahoittamaa ”Vuorovaikutus ja rajankäynti” -tutkimushanketta, jossa hän tutkii taiteen menetelmin, miten sanaton äänityö muuttaa ihmisten välistä kytkeytymistä. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä HYKS Psykiatrian kanssa. Taiteellisen tutkimuksen teemat kytkeytyvät välittömästi taiteen tekemiseen, joka sisältää laajoja projekteja ja teossarjoja. Viimeisin teossarja Hospital Symphonies (2015–2019) toteutettiin sairaalatilaan, konserttisaliin sekä radioon.