2.7Havaintoja työskentelystä autismin kirjoon kuuluvien nuorten kanssa

Tanssiryhmä Liisa Pentti + Co ja Zodiak – Uuden tanssin keskus ovat järjestäneet tanssin opetusta autismin kirjon nuorille syksystä 2015 lähtien. Opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoituksen turvin luotiin opetuksen sisältö, aloitettiin säännöllinen opetus sekä valmistettiin Sari Antikaisen ohjaama dokumenttielokuva Tanssitunti. Keväällä 2018 Koneen säätiön myöntämällä apurahalla valmistettiin tanssiteos Too Much, Too Young, jonka ensi-ilta oli X Dance -festivaalilla Kaapelitehtaalla Helsingissä kesäkuussa 2018. Alusta asti mukana projektissa ovat olleet koreografi Liisa Pentti, Zodiakin yleisötyövastaava Katja Kirsi, tanssijat Tuula Turunen ja Laura Sorvari, Autismisäätiön työntekijä Anniina Lindeman ja tuottaja Inari Pesonen. Syksyllä 2018 mukaan liittyi tanssija ja DanceAbility-opettaja Kaarina Koistinen.

Työskentelyn tarkoituksena on ollut opettaa tanssia autismin kirjon nuorille ja avata sitä kautta väyliä uusille ilmaisukeinoille. Opetuksen ensisijainen päämäärä on ollut antaa osallistujille liikkeen ja tanssin kautta syntyviä kokemuksia, jotka liittyvät ilmaisun lisäksi itsenäiseen toimijuuteen ja oman liikkeen tuottamiseen ja muistamiseen. Opetukseen osallistuvat nuoret saivat tietoa hankkeen aloittaneesta koetanssista Zodiak – Uuden tanssin keskuksen, Autismisäätiön ja Tanssiryhmä Liisa Pentti +Co:n tiedotuskanavien kautta. Koetanssi ja haastattelu pidettiin kesäkuussa 2015, ja niiden kautta projektiin valittiin kymmenen autismin kirjoon kuuluvaa nuorta aikuista, joista kahdeksan on edelleen mukana tanssitunneilla. Tunnin kesto on ollut 45 minuuttia, mutta osallistujien taitojen kehittyessä olemme harkinneet sen pidentämistä 60 minuuttiin.

Työskentely on tapahtunut kolmessa ryhmässä ja kullakin ryhmällä on ollut oma variaationsa sisältöjen suhteen. Ryhmien kokoonpanot syntyivät osallistujien liikkeellisten ja havainto- ja päättelykykyihin liittyvien mutta eri lailla ilmenevien valmiuksien perusteella. Myös tanssijoiden halukkuus tarttua harjoitteisiin sekä heidän kykynsä toimia ryhmässä vaikuttivat ryhmien muotoutumiseen. Jokainen tanssitunneilla mukana oleva tanssija kommunikoi omalla tavallaan. Olennainen osa työskentelyä on ollut luoda kunkin osallistujan kanssa yhteinen ”kieli”, joka ei usein ole verbaalinen vaan pohjautuu mm. monenlaisiin kinesteettisiin impulsseihin, niitä edeltäviin aikomuksiin tai kosketukseen vaikkapa kontakti-improvisaation avulla. Tälle pohjalle rakentuu dialogi, johon työskentely perustuu.

Hankkeen alussa asetin työskentelylle kolme lähtökohtaa:

• tilan käsite ja havainnoiminen: oma tila, toisentilajajaettu tila
• kosketus: koskettaa itseä, toista, lattiaa, tilassa olevia esineitä, kontakti-improvisaatioharjoitteet
• sensorimotoriset harjoitteet: ristilateraalinen yhteys (Bartenieff, Laban) ja vauvan kehitykseen liittyvät motoriset mallit (Body-Mind Centering/ Bainbridge Cohen).

Näiden kolmen kehollis-tilallisen kategorian kautta loin keinot, joita olen soveltanut siitä lähtien. Lisäksi sanaton, kehollinen viestintä ja erilaiset havaintojen harjoittamisen metodit ovat olleet tärkeä osa opetusta. Jotta opetustilanne synnyttäisi riittävän määrän kinesteettistä tietoa ja virittäisi osallistujia aktiiviseen havainnointiin ja omaehtoiseen toimijuuteen, olen kokenut tärkeäksi keskittymisen ylläpitämisen eri tavoin sekä harjoitteiden kulun jatkumon. Aluksi vältin puhumista aina kun voin enkä nimennyt esim. oikeaa ja vasenta puolta vaan luin osallistujien havainnointitapoja suhteessa pelkkään liikkeeseen. Nimeämisen ja puhumattomuuden vaihtelusta tuli eräs prosessin kokonaisuuteen vaikuttaneista elementeistä.

Keholliseen ja sanattomaan kommunikaatioon perustuva vuoropuhelu on osoittautunut tärkeäksi tekijäksi työskentelyssä. Kun kurssilaisen ja opettajan välille syntyy kehollisen kuuntelun vire, on molempien mahdollista aktiivisesti havaita liikkeellisiä yksityiskohtia ja liikettä ennakoivia, pieniäkin impulsseja ja synnyttää vastavuoroista liikkeellistä toimintaa. On toki päiviä, jolloin yksittäisen osallistujan havainnointi tilanteessa on vähemmän keskittynyttä, ja silloin olen opettajana joko siirtynyt seuraavaan harjoitteeseen tai antanut enemmän aikaa kurssilaisten omille, senhetkisille valinnoille ja lähtenyt seuraamaan niiden avaamaa reittiä. Oma taustani tanssi-improvisaation parissa on myös antanut välineitä yllättävien ja uusien tilanteiden läpiviemiseen.

Alussa luomani käytännöt sekä selkeät toimintamallit ja harjoitteet ovat toistuneet tunnista toiseen pienin variaatioin. Mitä pitemmälle aikaa on kulunut, sitä enemmän olen voinut antaa vapautta osallistujille harjoitteiden sisällä. Jossain vaiheessa prosessia aloin huomata, että tilanteet kantoivat yhä pitemmälle ilman henkilökohtaista ohjausta tanssijoiden tehdessä omia liikkeellisiä ratkaisuja.

Prosessin kannalta eräs tärkeimpiä elementtejä on ollut kanssatanssijoiden mukanaolo. Hankkeen alussa tunneilla oli mukana vähintään kaksi ammattitanssijaa, joiden tehtävä oli antaa henkilökohtaista ohjausta osallistujille, kun taas minun tehtäväni oli suunnitella tuntien rakenne ja sisältö sekä kuljettaa tuntia ja ylläpitää sen kokonaisdynamiikkaa, jotta tunnin rakenne säilyisi. Kanssatanssijoiden mukanaolo on edelleen olennaista opetuksessa, samoin kuin mahdollisten henkilökohtaisten avustajien osallistuminen opetukseen. Voi sanoa, että opetus tapahtuu samanaikaisesti kahdella tasolla, ja kinesteettistä oppimista tukeva toiminta ja kehollinen tieto ovat läsnä monella tavalla.

Kahden vuoden työskentelyn pohjalta teimme tanssiteoksen Too Much, Too Young. Teoksessa oli mukana yhdeksän autismin kirjon tanssijaa, jotka olivat olleet hankkeessa alusta alkaen. Lisäksi mukana oli neljä kanssatanssijaa. Teos pohjautui kunkin tanssijan omiin valmiuksiin. Tärkeä osa tanssijan työtä on kehollisten impulssien havainnointi itsessä ja muissa sekä erityinen valppaus suhteessa tilaan ja tilanteisiin. Tätä taitoa tanssija harjoittaa jatkuvasti työssään. Tanssitunneille osallistuneilla autismin kirjon nuorilla on kullakin oma, erityinen lahjakkuutensa sekä havainnointitapansa. Niiden pohjalta nousseiden ”liikkeellisten laatujen” vahvistaminen oli teoksen koreografinen ajatus. Opetuksessa oli kuluneen kahden vuoden aikana korostunut tanssijoiden omien impulssien kuuntelu sekä vastavuoroisuus parityöskentelyssä. Tältä pohjalta syntyi monta kohtausta perustuen valinnoille, joita tanssijat tekivät liikeimpulssien, intentioiden ja vastavuoroisten liikkeellisten ehdotusten pohjalta. Kahden vuoden säännöllinen työskentely ja sen pohjalta kasvanut luottamus mahdollistivat nämä valinnat myös esitystilanteessa.

Too Much Too Young oli hieno etappi työskentelyssämme, joka muistuttaa yhä enemmän tanssiryhmän toimintaa. Siitä on ollut hyvä jatkaa.