Feminismillä tarkoitetaan aatesuuntia ja filosofioita, jotka keskittyvät sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja niitä edistävään tasa-arvoon. Historiallisesti feminismi on jaettu neljään eri vaiheeseen, niin sanottuun ”aaltoon”, joissa kussakin erilaiset omaan aikaansa liittyvät kysymykset ja painotukset ovat nousseet esiin. Feminismin ensimmäinen aalto – jota kutsutaan usein myös liberaalifeminismiksi – 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella keskittyi tasa-arvotyöhön ja naisten oikeuksiin kuten naisten äänioikeuden ajamiseen. Feminismin toisen vaiheen katsotaan alkaneen 1960-luvulla, ja siinä keskeisiksi kysymyksiksi nousivat vallanjakautuminen sukupuolten välillä sekä naisten itsemääräämisoikeus. Feminismin kolmas aalto 1990-luvulta lähtien puolestaan kyseenalaisti ”naiseuden” yhtenäisenä kategoriana ja toi esiin naisten välisiä eroja ja keskittyi muun muassa intersektionalismiin. 2000-luvulla nimetyn neljännen aallon myötä keskustelun aiheiksi ovat nousseet entistä enemmän seksuaalinen häirintä, seksistinen vihapuhe, sukupuolen moninaisuus sekä BIPOC[1] kysymykset.

Taiteellisessa tutkimuksessa feminismi voidaan ymmärtää useammalla eri tavalla. Taiteellinen tutkimus voi käsitellä feministisiä teemoja tai feministisen keskustelun esiin nostamia kysymyksiä, kuten esimerkiksi tasa-arvoa tai sen puutetta, saavutettavuutta, queer-kysymyksiä, subjektia, toimijuutta tai identiteettiä. Feminismin taiteellisessa tutkimuksessa voi ymmärtää myös menetelmälähtöisesti, jolloin tutkimuksessa hyödynnetyt menetelmät ammentavat feministisestä tietoteoriasta. Tämän lisäksi myös taidealojen pedagogiikan ja feministisen pedagogiikan välillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja menetelmällisiä yhteneväisyyksiä.

Lähtökohtaisesti taiteellisella tutkimuksella ja feminismillä voi nähdä olevan paljonkin yhteistä menetelmällisesti, vaikka näitä yhteneväisyyksiä on harvoin kirjoitettu osaksi taiteellisen tutkimuksen teoriaa. Esimerkiksi käsitykset tiedon paikantuneisuudesta, subjekti–objekti jaon purkautumisesta tutkimuksessa, kokemuksellisuus ja tutkimuksen ruumiillisuus ovat usein tärkeitä sekä feministiselle tutkimukselle että taiteelliselle tutkimukselle. Monet taiteellisessa tutkimuksessakin usein esiin tulevat käsitteet, kuten intersektionaalisuus, ovat syntyneet feministisen tutkimuksen yhteydessä ja sittemmin levinneet laajemmin akateemisessa tutkimuksessa.

Yksi keskeinen taiteellisen tutkimuksen ja feministisen teorian yhtäläisyys liittyy tietokäsitykseen ja ajatukseen tiedon paikantuneisuudesta. Feministisessä tutkimuksessa on pohdittu paljon sitä, miten tietoa tuotetaan, kuka voi tietää ja miten tietäjän läsnäolo vaikuttaa tiedon tuottamisen prosessissa. Feministisen tietoteorian lähtökohtana on, ettei mikään tieto ole arvovapaata, vaan tutkimuskysymykset ja tutkimisen tavat lähtökohtaisesti kantavat mukanaan käsityksiä maailmankuvasta. Tiedon tuottamisen prosessissa se, mitä käsitteitä käytetään, millaisia sääntöjä noudatetaan ja ketä siteerataan (eli ketä pidetään auktoriteettina) vaikuttavat siihen, millaista tietoa syntyy (ks. Haraway 1988; Koivunen & Liljeström 1996, 272; Porkola 2014, 42–43). Feministisessä tutkimuksessa korostetaan kontekstiherkkyyttä, eli ymmärrystä asioiden erilaisista riippuvuussuhteista sekä tutkijoiden omien lähtökohtien pohdintaa (ibid.). Vastaavasti taiteellisessa tutkimuksessa tiedon paikantuneisuus, eli tutkimuksen lähtökohtien auki kirjoittaminen ja niiden reflektointi on keskeistä (Hannula et al. 2014; Borgdorff 2006; Porkola 2014; Varto 2017).

Feministisen tietoteoreetikon Sandra Hardingin mukaan tieto on aina kontekstualisoitunutta ja sosiaalisesti sijoittunutta. Tällä hän tarkoittaa sitä, että kokemus ja eläminen tietyssä sosiaalisessa paikassa muovaavat käsitystä siitä, miten merkitykset ja todellisuus ovat rakentuneita. Toisin sanoen sukupuoli, luokka, etninen tausta ja kulttuuri vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee maailman ja miten hän sitä tulkitsee. Harding nostaa esiin kokemuksen ja tiedon yhteydestä todeten, että kaikki sosiaaliset paikat ovat yhtä hyviä, eikä tieto tai tietäminen voi kuulua vain etuoikeutetuille. Tämän lisäksi hän painottaa tiedon ja kokemuksen sidosta; toisenlaiseen kokemukseen perustuva tieto tuottaa toisenlaisia havaintoja käsityksiä maailmasta (Ronkainen 2020, 174). Tämä tietoteoreettinen näkökulma on sovitettavissa myös taiteelliseen tutkimukseen, ja voidaan kysyä: millaista erityistä, kokemuksellista tietoa juuri taiteilijalla on? Miten taitelija tuottaa tietoa omasta kokemuksestaan käsin? Millaista kokemuksellisuutta liittyy taiteeseen sekä sen tekemiseen liittyviin prosesseihin että valmiiseen työhön ja sen vastaanottoon? Miten kokemukseen perustuvat merkitykset rakentuvat taiteellisessa työssä ja miten ne ovat suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan?

Intersektionaalisuus on amerikkalaisen oikeustieteilijä Kimberle Crenshaw’n vuonna 1989 käyttöön ottama käsite. Intersektionaalisuuden käsitteellä viitataan siihen, miten yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin vaikuttavat sukupuolen lisäksi monenlaiset tekijät kuten yhteiskuntaluokka, etninen tausta tai seksuaalinen suuntautuminen. Intersektionaalisuus on linssi, jonka kautta voi tarkastella miten eri eriarvoisuuden muodot usein toimivat yhdessä ja pahentavat toisiaan. ”Rotusyrjintä erotetaan usein sukupuoleen, yhteiskuntaluokkaan, seksuaalisuuteen tai maahanmuuttajataustaan liittyvästä syrjinnästä. Tällöin ei huomata, että joidenkin ihmisten eriarvoinen asema johtuu näistä kaikista, ja heidän kokemuksensa on enemmän kuin pelkkä osiensa summa”, Crenshaw toteaa[2].

Intersektionaalisen feminismin tavoitteena on ymmärtää syrjinnän erilaisia muotoja ja niiden suhteita toisiinsa ja päällekkäisyyksiä. Intersektionaalisuuden käsitteen ymmärtämisestä on hyötyä silloin kun pohditaan merkitysjärjestelmien suhdetta ideologioihin, etnisyyteen, sukupuoleen tai seksuaalisesti järjestyneisiin tiedontuotannontapoihin (Ilmonen 2011; Saresma 2018). ”Intersektionaaliseksi työnsä nimeävät tutkijat pohtivat usein esimerkiksi sitä, miten eri tavoin sosiaalisesti ja kulttuurisesti muokkautuneet merkityskategoriat kytkeytyvät toisiinsa yhteiskunnassa ja ilmentävät erilaisia epätasa-arvoa tuottavia suhteita yhteisöissä” Ilmonen kirjoittaa (Ilmonen 2011.) Intersektionaalisuuden ymmärtämisen kautta mahdollistuu myös oman toimijuuden ja identiteetin pohtiminen.

Tutkimuksen tekemiseen liittyy erilaisia tiedontuotannontapoja, jotka kantavat mukanaan valtasuhteita. Myös taiteellisessa tutkimuksessa pohditaan paljon tiedontuotannon perusteita. Tutkimuksen tekeminen on aina poliittista siinä mielessä, että siinä tehdään valintoja, sovelletaan olemassa olevaa tietoa, rakennetaan erilaisten maailmakäsitysten ja ihmiskuvien sekä ajatteluperinteiden varaan.

Aistisuuden ja kehollisuuden merkitystä taiteellisessa tutkimuksessa on usein korostettu (Varto 2017, 90; Heimonen 2009), riippumatta siitä, minkä taiteen alan tutkimuksesta on kysymys. Siinä missä tieteelliseen perinteeseen kuuluvat käsitteet ja abstrakti tieto, taiteellisessa tutkimuksessa tutkimuksen välineet ja tulokset ovat usein aistisia (Varto 2017, 19). Kuvataiteilijalla, tanssitaiteilijalla, muusikolla tai performanssitaiteilijalla voi olla erilaisia näkökulmia siihen, mitä ruumiillisuus (tai kehollisuus[3]) omassa työssä tarkoittaa, mutta usein tieto rakentuu juuri suhteessa ruumiilliseen tekemiseen. Vastaavasti myös feministisessä teoriassa ruumiillisuudella on keskeinen sija tiedon tuotannossa; se on alkanut ymmärryksestä tiedon sukupuolittuneisuudesta, missä monet feminiinisiksi määritellyt asiat ja kysymykset liittyen esimerkiksi tunteisiin, äitiyteen, hoivatyöhön tai arjen käytäntöihin ovat historiassa jääneet näkymättömiksi (Matero 1996). Sittemmin ruumiillinen tieto on tarkoittanut, paitsi erilaista, usein marginaalisena pidettyjen ihmisryhmien kokemuksellista tietoa, myös erilaisia aikakauteen liittyviä näkökulmia aina median esittämien ideaalikehojen kritiikistä, työn ruumiillisuuteen ja heteronormatiivisuuden kritiikkiin. Ruumiillisuus ei kuitenkaan tarkoita vain teoreettista kysymyksen asettelua, vaan sillä on suhde myös käytännön tutkimusmenetelmiin.

Taidealojen pedagogiikalla ja feministisellä pedagogiikalla on nähdäkseni paljonkin yhteistä perustuen edellä kuvattuun tietokäsitykseen, jossa tiedon tekijä ja tiedon kohde eivät ole toisistaan erillisiä vaan yhteen kietoutuneita. Molemmissa näkökulmissa myös korostetaan usein ymmärrystä tiedon kokemuksellisuudesta, ruumiillisuudesta, paikantuneisuudesta sekä dialogisuudesta ja yhdessä tekemisestä. Monet feministiselle pedagogiikalle tärkeät ajattelijat, kuten kriittistä pedagogiikkaa edustavat Paolo Freire ja bell hooks, ovat tuoneet kriittisen yhteiskunnallisen ajattelun osaksi myös taidealojen pedagogiikkaa. Käytännössä yhteneväisyydet näkyvät esimerkiksi luokkatilanteessa, jossa opettaja ei ajattele siirtävänsä jo olemassa olevaa tietoa opiskelijoille, vaan tiedon ajatellaan syntyvän erilaisissa vuorovaikutusprosesseissa. Intersektionaalisuuden ymmärryksestä on niin ikään hyötyä opetustilanteessa; opiskelijat tulevat erilaisista taustoista ja ovat usein myös erilaisissa elämäntilanteissa, mikä kaikki vaikuttaa oppimiseen. Voi myös ajatella, että sekä feminististä että taidealojen pedagogista näkökulmaa yhdistävät avoimuus ja kiinnostus uudenlaisiin kokeiluihin ja menetelmien kehittämiseen (ks. esim. Laukkanen et al. 2018).

Viitteet

1 BIPOC on lyhenne engalnninkielisistä sanoista ”black, indigenous and people of color”.

2 unwomen.fi/uutiset/intersektionaalinen-feminismi-mita-silla-tarkoitetaan-ja-miksi-se-on-tarkeaa-juuri-nyt/ 6.11.2021

3 Eri aloilla puhutaan joko kehollisuudesta tai ruumiillisuudesta, vähän koulukunnasta riippuen. Itse ole päätynyt käyttämään sanaa ruumiillisuus, koska sitä käytetään feministisessä tutkimuksessa ja uusmaterialistisessa keskustelussa.

Lähteet

Borgdorff, Henk. 2006. The Debate on Research in the Arts. Bergen: Kunsthøgskolen, 2006.

Hannula, Mika & Suoranta, Juha & Vadén, Tere. 2014. Artistic Research Methodology. Narrative, Power and the Public. New York: Peter Lang.

Haraway Donna. 1988. ”Situated Knowledges: The Science Question in Feminism and the Privilege of Partial Perspective.” Feminist Studies , Vol. 14, No. 3 (Autumn, 1988), 575–599. Stable URL: https://www.jstor.org/stable/3178066.

Heimonen, Kirsi. 2009. Sukellus liikkeeseen: liikeimprovisaatio tanssimisen ja kirjoittamisen lähteenä. Acta Scenica 24. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. urn.fi/URN:ISBN:978-952-9765-55-3.

hooks, bell. 2007. Vapauttava kasvatus. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Ilmonen, Kaisa. 2011. ”Intersektionaalisen queer-tutkimuksen kytkentöjä: Pohdintoja postkoloniaalisen ja intersektionaalisen seksuaalisuudentutkimuksen lähtökohdista ja keskeisistä kysymyksistä.” SQS – Suomen Queer-Tutkimuksen Seuran Lehti, 5(2). 1–16. journal.fi/sqs/article/view/50863.

Koivunen, Anu. 2000. ”Teresa de Lauretis: Sosiaalisen ja subjektiivisen rajankäyntiä.” Feministejä – aikamme ajattelijoita, toim. Anneli Anttonen, Kirsti Lempiäinen ja Marianne Liljeström. Tampere: Vastapaino.

Koivunen, Anu ja Marianne Liljeström. 1996. Avainsanat: 10 Askelta Feministiseen Tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 1996.

Laukkanen, Anu & Miettinen, Sari & Elonheimo Aino-Maija & Ojala, Hanna & Saresma, Tuija. 2018. Feministisen pedagogiikan ABC Opas ohjaajille ja opettajille. Tampere: Vastapaino.

Matero, Johanna. 1996. ”Tieto.” Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen, toim. Anu Koivunen ja Marianne Liljeström. Tampere: Vastapaino.

Porkola, Pilvi. 2014. Esitys tutkimuksena – näkökulmia poliittiseen, dokumentaariseen ja henkilökohtaiseen esitystaiteessa. Acta Scenica 40. Helsinki: Taideyliopisto. urn.fi/URN:ISBN:978-952-6670-44-7.

Ronkainen, Suvi. 2020. ”Sandra Harding – Sijoittautumisen ja sitoutumisen teoreetikko.” Feministejä – aikamme ajattelijoita toim. Anneli Anttonen, Kirsti Lempiäinen ja Marianne Liljeström. Tampere: Vastapaino.

Rundgren, Heta. 2019. ”Feministinen teoria.” filosofia.fi/fi/ensyklopedia/feministinen-teoria 3.11.2021

Saresma, Tuija. 2018. ”Intersektionaalisuus – erot ja hierakiat opettamisessa.” Feministisen pedagogiikan ABC Opas ohjaajille ja opettajille toim. Anu Laukkanen et al. Tampere: Vastapaino.

Varto, Juha. 2017. Taiteellinen tutkimus. Mitä se on? Kuka sitä tekee? Miksi? Helsinki: Aalto-yliopisto. time.com/5786710/kimberle-crenshaw-intersectionality/ 6.11.2021.

ks. myös Sukupuolten tasa-arvo thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/intersektionaalisuus-ja-sukupuoli 6.11.2021

Kirjoittaja

Pilvi Porkola

Pilvi Porkola on taiteen tohtori, esitystaiteilija, tutkija ja opettaja.