7.1

Riitta Vainio — modernin tanssin matkasaarnaaja

Vainio oli 1960 luvulla modernin tanssin matkasaarnaaja ja saarnaajan innolla ja kiihkeydellä hän:

• opetti modernia tanssia omassa koulussaan sekä erilaisilla kursseilla ja koulutti ensimmäiset suomalaiset modernin tanssin ammattilaiset.
• kutsui Suomeen useita ulkomaisia opettajia.
• teki koreografioita itselleen ja oppilailleen.
• demonstroi modernin tanssin tekniikkaa televisiossa ja naistenlehdissä.
• kirjoitti tanssiartikkeleita ja arvosteluja.
• luennoi ja esiintyi erilaisissa kulttuuritapahtumissa.

Riitta Vainio (os.Muuri)

1936 syntyi Viialassa

1944–1946 oli oppilaana Mirjam Viippolan liikuntakoulussa Lahdessa.

1950–1954 aloitti uudelleen Viippolan koulussa. Viippola oli voimistelunopettaja, joka oli opiskellut myös tanssia Maggie Gripenbergin ja Ilta leiviskän johdolla. Viippolan koulun oppilaat esiintyivät myös STTL:n näytöksissä.

1955 ylioppilas, Lahden Yhteiskoulusta aloitti opinnot. Hilma Jalkasen valioryhmään jäsen 1955–1958. Jalkanen oli suomalaisen naisvoimistelun kärkihahmo.

1956 Jalkasen valioryhmän Yhdysvaltojen kiertueella. Vainio tapasi kiertueella amerikanjuutalaisen pariskunnan, joka kehotti häntä jättämään voimistelun ja hakeutumaan tanssin pariin.

1957 avioitui Tapio Vainion kanssa.

1958 valmistui voimistelunopettajaksi, ensimmäinen lapsi syntyi.

1959 Vainion puoliso sai tutkimusapurahan Yhdysvaltoihin. Vainio aloitti tanssiopinnot Philadelphian Musiikkiakatemissa, joka oli monipuolinen, tanssin käytäntöön ja teoriaan paneutuva ammattioppilaitos. Sen johtajana toimi Nadia Chilkovsky. Hän opetti nimeään kantavaa tekniikkaa, joka muistuttaa jonkin verran Graham-tekniikkaa. Lisäksi Vainio paneutui Laban-notaatioon, balettiin, historiallisiin tansseihin ja eri maiden kansantansseihin.

1961 Vainio palasi Suomeen ja opetti aluksi Praesens-ryhmää, mutta perusti pian oman koulun nimellä Modernin Tanssin Liikuntakoulu. Toinen lapsi syntyi.

1962 Teachers Certificate, Diploma in Dance, Philadelphia Musical Academy, USA
Vainion koulun nimeksi Modernin Tanssin Koulu: modernia tanssia, jazztanssia, balettia, afrikkalaista tanssia. Ted Shorter vierailevana opettajana koulussa.

Sooloteos Kotka sekä ryhmäteos Kehiä, jossa mukana myös miestanssijoita. Eino Ruutsalo teki Kotkasta tanssifilmin.

1963–1964 Vainion opiskelutoveri Dyane Gray vieraili Modernin Tanssin Koulun opettajana.

1964–1965 Vainio toimi Helsingin Sanomien tanssiarvostelijana.

1965 Cora Cahan vierailevana opettajana Vainion koulussa.
Aviomies kuoli auto-onnettomuudessa, ja Vainiosta jäi kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi.

1966 Modernin Tanssin Koulun oheen perustettiin Suomen Modernin Tanssitaiteteen Opisto, joka pyrki kouluttamaan ammattitanssijoita. Opetusohjelma oli kunnianhimoinen: fyysisen harjoittelun lisäksi opetusta annettiin tanssihistoriassa, anatomiassa, psykologiassa, Laban-notaatiossa ja liikeanalyysissä sekä eri taideaineissa. Vailla julkista tukea Opiston ammattikoulutus jäi lyhytaikaiseksi. Afrikkalaisen tanssin opettaja Raymond Bellmondo vieraili Vainion koulussa.

1967 Brenda Dixon vierailijana Vainion koulussa.
Vainion edistyneimmät oppilaat opettivat myös Helsingin ulkopuolella.

Vainio luennoi ja esiintyi Jyväskylän kesässä, jossa Talley Beatty piti jazztanssikurssia ja Vainion ryhmä esitti Arkaistisen rituaalin.

Jyväskylän kesän lisäksi Vainio ja ryhmä esiintyivät myös Vaasan kulttuuripäivillä, Lappeenrannan taidepäivillä, mm. rautakaupassa ja kirkossa. Riitta Vainio oli tiiviissä yhteistyössä kuvataiteilijoiden ja muusikoiden kanssa.

1968 jälleen Jyväskylän kesässä – koreografia Visuaalinen yö. Kuvataiteilija Pauli Vuorisalo piti taidenäyttelyn Vainion studiossa. Näyttelyssä esitettiin myös Riitta Vainion Vuorisalon maalauksien pohjalta tekemiä tansseja.

Runsaan työn, taiteellisen muroksen ja henkilökohtaisien vaikeuksien aiheuttama loppuunpalaminen – osa Vainion oppilaista siirtyi Göran Löfströmin ja Leila Sillanpään syksyllä 1969 perustamaan Modernin tanssin Studioon, nyk. Helsingin Tanssiopisto.

Vainio itse vetäytyi syrjemmälle taidetanssin julkiselta kentältä ja keskittyi mm. tanssiterapiaan, kokeellisiin esityksiin ja liturgiseen tanssiin.

Alkoi pehmeän, luonnollisemman ja ihmisläheisemmän liikkeen etsintä.

1970 Uusi pääosin tanssin harrastajista koottu ryhmä, jolle Vainio suunnitteli poikkitaiteellisen tanssitapahtuman Kirstu.

1971–1972 Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ilmaisuliikunnan ja rytmiikan vt. lehtori

1971–1977 Sibelius Akatemian rytmiikan ja ilmaisuliikunnan opettaja

1970–luvun lopulla opintoja hahmo- ja primaaliterapiassa mm. Englannissa ja Saksassa.

1980 perusti Heikki Kittamaan kanssa Luova Kasvu ry:n, joka järjesti tanssi- ja tanssiterapiakursseja.

1980 ja 1990 -luvuilla teki yli 20 tanssiesitystä kirkkoihin.

1990-luvulta vuoteen 2015 Vainio on jälleen järjestänyt tanssin opetusta sekä Modernin Tanssin koulun että Luova kasvu -nimellä. Esiintyy edelleen myös tanssijana, pääosin liturgisen tanssin parinssa.

2015 kuoli

Tarkemmin Riitta Vainiosta Luovan Kasvun sivuilla

Vainion koreografioita 1960-luvulta

1962 Kotka (soolo) ja Kehiä
1963 Ei (soolo), Lieskoja ja Yhteen (duetto)
1964 Yks’ toiseen potenssiin (TV-versio), Episodi ja Sepät (3 miestanssijaa)
1965 Yhteenkulkijat (duetto), Yks’ toiseen potenssiin (näyttämöversio), Yksin (soolo), Linnut, Khoros I, Kosketus ja Korppi (soolo)
1966 Meloni, Sinisessä, vihreässä ja keltaisessa, Minä kuljin ja Ferekoroba
1967 Piccolo concertto, Elämänkerran alku, Iltavirsi ja Ovi (soolo), tanssikohtaukset oopperaan Juha
1968 Yö äännähtää, Uni, Visuaalinen hahmoteatteri

Lisäksi useita kymmeniä koreografioita TV:n taide- ja viihdeohjelmiin.

Riitta Vainion oppilaita 1960-luvulla olivat mm. Sinikka Gripenberg, Pirjo Viitanen, Kirsi Arajärvi, Liisa Priha, Göran Löfström, Leila Sillantaka, Agnetha Frankenhauser, Ritva Lehtinen, Susanne Järnefelt, Marketta Lahti, Raimo Puurtinen, Pertti Virtanen.

Yks’ toiseen potenssiin

ensiesitys televisiossa 1964
näyttämöensi-ilta Ruotsalaisessa teatterissa 23.2.1965

Esitettiin myös nimellä
1²
Yks potenssiin kaks
Toiseen potenssiin
Yksi toiseen potenssiin

Käsiohjelma esitteli teosta seuraavasti:

Sarjasta mekaanisia liikkeitä eli 1²
”Ottaaks’ sua pannuun
kaataa nuo kannuun,
onomatopoeettiset sanat,
höyryävät kuin kanat?”

Yks’ toiseen potenssiin -koreografian Riitta Vainio teki edistyneimmille oppilailleen. Vainio tanssiteokset eivät olleet juonellisia kertomuksia. Yks’ toiseen potenssiin ei myöskään ilmaise liikkeellä sisäisiä tunnetiloja, vaan se on toimintaa, jossa liike energiana ja muotona on itsessään riittävää.

Riitta Vainio kirjoitti itse vuonna 1966 teoksen lähtökohdista seuraavasti:

Liike itsessään on jo ilmentävä… Tanssin sinänsä pitäisi kannattaa itse itsensä omilla rytmi- ja ääniresursseillaan ilman musiikin apua. Tanssi ja musiikki samanaikaisesti esitettynä voivat kuitenkin lisätä näkö- ja kuuloaistimuksen voimakkuutta täydentäen toisiaan.

Yks’ toiseen potenssiin -koreografiaa työstettiin ryhmässä improvisaation avulla. Ensimmäisessä TV-versiossa vuodelta 1964 tanssivat Riitta Vainio, Dayne Gray, Sinikka Gripenberg ja Liisa Priha.

Yks’ toiseen potenssiin kestää 8 minuuttia, ja tanssijoiden määrä vaihtelee neljästä yhteentoista. Riitta Vainion ryhmä tanssi teosta vuosina 1964–1968 ja Tanssistudion ryhmä (nyk. Rollo) vuosina 1973–1975. Lisäksi teos tallennettiin televisiolle uudelleen 1968 ja esitettiin vuonna 1969.

Näyttämöversiossa puvustukseen lisättiin köydet. Ne olivat mukana myös toisessa televisioinnissa.

Moderni tanssi ei innostanut kaikkia tanssiarvostelijoita. Baletin ihanteisiin tottuneille kriitikoille paljasjalkaisuus, maanläheisyys ja lattialla istuminen, kääntyily, kiemurtelu ja vääntyily eivät tarjonneet mitään esteettistä näkyä.

Yks’ toiseen potenssiin sai poikkeuksellisen myönteisen vastaanoton. Raija Lampivuo kirjoittaa Ylioppilaslehdessä vuonna 1966:

Yks’ toiseen potenssiin oli luonteenomaisinta modernia tanssia: tanssijoiden liikkeet olivat tehokkaan dynaamisia, kokoontuivat välillä neuroosikimpuiksi, hajaantuivat rajusti. Esitys oli dramaattinen ja samalla absurdilla tavalla hauska. Pelkistetyn tyhjyyden tunnelman loi alhaalta ylöspäin suunnattu kiilamainen valo, joka oli efektisenä kontrastina impulsiiviselle esitykselle. Tehokkuutta lisäsivät näyttämön taustalle syntyvät tummat varjot. Tanssijoiden valkoiset köysipunokset vain lisäsivät esityksen hirtehisyyttä. Kid Baltanin sysäyksittäin etenevä elektronimusiikki oli imponoivaa tällaiselle tulkinnalle.