Teatteritaiteen ja teatterielämän historia Suomessa on jäsentyy ensimmäiseltä jaksoltaan Turun kulttuurisen johtoaseman loppuun. Ruotsin osana Turku oli itäisten maakuntien piispan, yliopiston ja hovioikeuden kaupunki – jopa Tukholman merellinen kaksoiskaupunki. Autonomisen suuriruhtinaskunnan keskus se ehti olla vain kolme vuotta, kun Helsinki jo määrättiin pääkaupungiksi 1812. Siirtymää viivytti Suomen sodan aikana palaneen Helsingin hidas, mutta sitä merkittävämpi uuden keskustan rakennusprojekti.
Turun palo 1827 tuhosi korvaamattomia kulttuuriaarteita ja johti siihen, että monien toimintojen painopiste siirtyi Helsinkiin. Samana vuonna valmistui Helsingin ensimmäinen jo alun perin teatteriksi rakennettu puutalo, C. L. Engelin Esplanaditeatteri.
Ensimmäinen opintojakso käsittää näin käytännössä koko Ruotsin vallan ajan, jolloin Turku kohosi kulttuurisesti virkeäksi erityisesti kustaviaanisena eli Kustaa III:n hallitusaikana (1772–1792), jota Suomessa on nimitetty myös Porthanin ajaksi, professori H. G. Porthanin mukaan.
Rinnalla seurataan sitä, miten 1703 perustettu Pietari vaikutti voimakkaasti Viipuriin. Viipuri pidetään Suomen tarkastelussa mukana ennen muuta siksi, että kulttuurisesti se on jo keskiajalta alkaen ollut osa Ruotsi-Suomea, vaikka vasta Pietarin suurkaupungin läheisyys ja joutuminen Venäjän osaksi nosti sen kulttuuriseen monimuotoisuuteensa.