Ruotsinkielisen teatterin toiminta Nya Teaternin uudessa kivitalossa oli Wilhelm Åmanin ja Mauritz Pousetten vuosina monipuolista ja tasokasta. Taiteellisena johtajana toimi Wilhelm Åhman yksinään 1867–1869. Teatteritaloa hallinnoivan osakeyhtiön vahva mies Nikolai Kiseleff, joka oli toimitusjohtaja vuodet 1867–1869 ja 1870–1876. Ruotsinkielisen toiminnan kannalta Kiseleffin aikaa talon johdossa on pidetty loistoaikana (von Frenckell 1872, 80). Vuosina 1866–1869 oli lisäksi teatterikoulu […]
3.4Ruotsinkielinen teatteri ja muut haastajat
3.5Bergbomien viimeinen vuosikymmen 1892—1903
Vuonna 1860 Suomen n. 1,7 miljoonaisesta väestöstä vain noin 14% oli ruotsinkielisiä. Suhde pysyi samana vielä vuoteen 1900, jolloin maan asukasluku oli jo 3,3 miljoonaa. Ruotsinkielinen väestö säilyi kuitenkin pitkään enemmistönä vanhoissa kaupungeissa, joten Helsingissä ruotsinkielisiä oli vuonna 1880 vielä yli 80%. Suomalainen teatteri oli siinä mielessä pitkään vähemmistön teatteri omassa kaupungissaan. Kaarlo Bergbomin elämää […]
4Teatterit perustetaan koko maahan 1902—1930
Suomen teatterihistorian neljäs jakso alkaa Suomen Kansallisteatterin uuden rakennuksen valmistumisesta sekä sortovuosien ja suurlakon aikaisen kansalaistoiminnan aktivoitumisen vuosista. Suomeen syntyi rinnakkain porvariston teatteri ja työväestön oma teatteri. – Sisällissota eli ”vallankumous” ja ”vapaussota” keväällä 1918 muodosti monien asioiden kulminaation, mutta teatteritaiteen ja toiminnan kannalta se merkitsi katkosten jälkeen kuitenkin tietynlaista entisen tilanteen jatkumista, vain uusilla […]
4.1Teatterien perustajia, tähtiä ja työmyyriä
Suomalaisen Teatterin kainalosta lähteneitä muualle Suomeen tai Helsinkiin syntyviä teattereita seurataan muutaman keskeisen henkilön ja johtajan kautta. Osaan teatteriyrityksistä liittyi vahvoja henkilökohtaisia ambitioita ja eroamisiin samanlaisia syitä. Lähtö Kaarlo Bergbomin johtamasta Suomalaisesta Teatterista tapahtui usein uhmassa ja loukkaantuneena, mitä sitten haluttiin kompensoida pätevöitymällä ja hankkimalla näyttöjä muissa kaupungeissa, jotta paluu pääkaupunkiin voittajana olisi mahdollista. 1900-luvun alkupuolella työpaikan […]
4.2Taiteelliset haasteet ja kiistat Kansallisteatterin suunnasta
Suomen teatterin kokonaiskuvan kannalta edellä kuvattu uusien teatterien perustaminen ja uusien toimijoiden esittely on tämän ajanjakson kauaskantoisimpia ilmiöitä. Sen rinnalla käytiin jälkimaininkeineen lähes 20 vuotta jatkunutta kulttuuritaistelua Suomen Kansallisteatterin ei niinkään tehtävästä ja luonteesta, vaan lähinnä siitä, mikä viiteryhmä fennomaanien eri sektoreista ja sukupolvista sen perinnönjakoon saa osallistua. Sanalla sanoen, kenen tai keiden teatterimaku hallitsee […]
4.3Ohjelmistot — perinteet ja uusi aika
Ohjelmistollisesti Suomen ammattiteatterit ennen sisällissotaa ja itsenäistymistä esittävät keskenään varsin samankaltaista ohjelmistoa, jonka peruspilareina olivat Bergbomin aikana syntyneet kotimaiset näytelmät. Mutta myös aloittelevien teattereiden ja maaseutuyleisön tarpeisiin käyttökelpoisia olivat Suomalaisen Teatterin alkuaikojen keveät ulkomaiset hupailunäytelmät ja vanhat komediat, jotka muodostivat vanhemman ohjelmiston pohjakerrostuman. Vuosisadan vaihteen jälkeen 1900-luvun alettua työväenteatterit ottivat keskeiseen asemaan ohjelmistoissaan Minna Canthin […]
4.4Valkoisen Suomen teatterit sisällissodan jälkeen
Vuoden 1918 tapahtumia voidaan kuvata kattavasti neljällä termillä: vapaussota ja vallankumous, maailmansota ja sisällissota. Kaikki nämä elementit ovat olennaisia kokonaisuuden ymmärtämisessä. Itse sisällissotaan johtaneet tapahtumat näyttäytyvät monien traagisten sattumien summana äärimmäisen kiihtyneissä olosuhteissa. Sisällissodan ja Tarton Rauhan välisinä jännittyneinä vuosina, ennen kuin olot Suomessa vakiintuivat 1918–1920, tapahtui teatterissakin kiintoisia käänteitä, mutta olennaista on huomata, miten suuri […]
4.5Työväenteattereiden vahva vuosikymmen
Työväenteatterit olivat monet suljettuina kevään 1918 aikana, sillä miehet ja naiset tarvittiin punakaartiin. Valkoisten vallattua Etelä-Suomen kaupungit työväenteattereiden omaisuudet toisinaan hävitettiin tai niitä takavarikoitiin useiksi kuukausiksi. Ennen talojen avaamista voittajat halusivat selvittää teattereiden taustayhteisöt, ja saada takeet siitä, että ”bolshevistisia” aineksia ei työväenyhdistyksissä enää olisi. Pelko oli valkoisten kannalta perusteltua, sillä suuret määrät punaisia oli paennut Neuvosto-Venäjälle, […]
5Taiteilijat ja käsityöläisammatti — teatterikentän vakaat vuodet 1930—1959
Itsenäisen Suomen teatterihistoriaa 1930–1950-luvuilla leimaavat edelleen voimistuva ammattilaistuminen, sekä teatterikentän monipuolinen organisoituminen ja etenkin sotienjälkeinen aloitteellisuus. Valtion ja kaupunkien lähinnä porvarienemmistöisten valtuustojen toimesta pantiin alulle ja edettiin pitkälle kaupungeissa toimivien porvarillisten ja työväenteatterien yhdistämisessä ja alettiin toimia Kaupunginteatteri-nimikkeiden alla. Valtionapujen järkiperäistämisen kannalta ja erityisesti vuosiin 1929–1932 sattuneen pula-ajan näkokulmasta oli perusteltua keskittää niukat avustukset aiempaa […]
5.1Lapualaisvuosista kansanrintamaan — 1930-luvun poliittinen ilmapiiri ja teatterit
Teatterikenttä ja yhdistäminen Valtion draamallinen asiantuntijalautakunta oli perustettu ottamaan kantaa teatterialan kysymyksiin Opetusministeriön avuksi. Sen puheenjohtajana toimi alkuun professori Yrjö Hirn. Avarakatseisena, ruotsinkielisenä ja kosmopoliittisena kulttuurihistorioitsijana hän näyttää 1920-luvulla usein asettuneen hyvin myönteisesti ymmärtämään työväenteattereiden toimintaan sisältyvää vilpitöntä kulttuuritahtoa. Kun epäiltiin jonkin teatterin (esim. Sörnäisten Työväen Näyttämön) edustavan luokkatietoista politiikan teon välinettä, saattoi Hirnin vierailu […]