1980-luvulta eteenpäin nykytanssin historialliset kehityskulut laajenivat spektrinomaisesti kohti erilaisia estetiikkoja ja tanssin tekemisen tapoja. 1960-luvun amerikkalaisen avantgarden kokeilut ja postmodernin tanssin kysymykset näkyivät tanssin maailma- ja yleisösuhteen päivittymisessä sekä kiinnostuksessa minimalistiseen liikkeeseen ja erilaisiin tiloihin ja tanssin näyttämöihin. Monet koreografit työstivät liikettä yhä enemmän tietoisina teatterin, performanssitaiteen ja musiikin keinoista, estetiikoista ja lähtökohdista. Teknologian kehittyessä tieto ja kuvat levisivät aiempaa nopeammin maasta toiseen ja tanssin näkyvyys osana (populaari)kulttuuria kasvoi. Vastaavasti populaarikulttuurin elementit ja viittaukset siihen vakiintuivat samalla osaksi nykytanssia. Instituutioiden tukirakenteet alkoivat kohdistua baletin lisäksi yhä enemmän myös nykytanssiin.
Liisa Pentti: Pina Bausch – Tanssiteatterin historiatietoinen ja radikaali uudistaja
- Aikakautensa tulkki
- Varhainen kokeilujen kausi
- Menetelmien ja estetiikan kehittyminen
- Kultakauden teosten postdraamallinen näyttämöllisyys
- Kansainvälisten yhteistuotantojen kausi
Liisa Pentti: Anna Teresa De Keersmaeker – eurooppalaisen taidetanssin minimalisti
- Koreografia ja sen kirjoitus (l’écriture)
- Suhde Judson Dance Theater -kollektiiviin ja aikalaistanssiin
- Rosas-tanssiryhmä
- The Performing Arts Research and Training Studios (P.A.R.T.S.)
Aino Kukkonen: DV8 Dance Theatre esimerkkinä normi- ja yhteiskuntakriittisestä tanssiteatterista
- Ei tarvetta miellyttää
- Postmoderni subjekti ja katseen merkitys