Luokkatietoisista työtavoistaEhdotuksia luokkahierarkioiden huomioimiseen fasilitoinnissa, johtamisessa ja pedagogisessa työssä taiteen kentällä

Johdanto

Mietin silloin, että välillämme oli valtaisia eroja, ja tämä oli yksi niistä. Sandra ei voinut tietää minkälaisessa epävarmuudessa elin. Sandra kulki vanhempiensa näyttämää, kullattua tietä, hänellä olisi aina turva, pakotie, hän ei ikinä tietäisi, miltä tuntuisi katsoa epätoivosta itkevää isää. Hänellä olisi varmuusvarastot, kummisedät, suhdeverkostot, uima-altaat, sijoitusasunnot, onnelliset loput.

(Vaarla 2019, 212.)

Yllä oleva lainaus Suvi Vaarlan romaanista Westend (2019) sanoittaa sitä, miten keskiluokkaisesta taustasta tulevat eivät välttämättä tunnista tai tunnusta yhteiskuntaluokkien olemassaoloa ja vaikutuksia yksilön kokemusmaailmaan. Oman kokemuksemme mukaan tämä tunnistamattomuus on nähtävissä ei ainoastaan yksilötasolla vaan yhteiskunnassa monilla rakenteellisilla tasoilla, myös tanssitaiteen kentällä. Yhteiskuntaluokat ovat jälleen eriytyneet Suomessa 1990-luvun jälkeen, ja 2000-luvulla luokkakuilujen vaikutukset ovat hälyttäviä: vauraus kasaantuu harvoille ja osattomuuden kokemukset lisääntyvät (Luhtakallio & Junnilainen 2022, 223). Eriarvoisuuden syventyvät kuilut ovat kuitenkin puhuttaneet laajalti yhteiskunnassa viime aikoina. Aihetta on käsitelty sosiaalisessa mediassa, sanomalehdissä ja televisiossa (ks. esim. Kuokkanen 2022; Yle Kulttuuricocktail 2022). Viime aikoina on julkaistu runsaasti myös luokan vaikutuksia käsittelevää kaunokirjallisuutta, josta yllä siteerattu Vaarlan teos on yksi esimerkki (ks. myös Ernaux 2008; Kallio 2022; Louis 2019).

Taide- ja kulttuurialoilla vallitsevaan eriarvoisuuteen liittyen on tehty jonkin verran tutkimusta Suomessa (ks. esim. Ilmola-Sheppard et al. 2021; Roiha 2017; Roiha 2019). Tässä tekstissä keskitymme siihen, miten esittävien taiteiden kentällä työssämme ammattilaisten tai harrastajien parissa, voimme ottaa erilaiset luokkataustat ja -asemat huomioon niin, että tukisimme kaikkien osallisuutta. Miten rakentaa yhdenvertaisuutta ja vahvistaa monenlaisista luokkataustoista ja -asemista tulevien toimijuutta? Mitä moninaisista taustoista tulevien kanssa työskennellessä on hyvä ottaa huomioon? Käsittelemme luokkatietoista fasilitointia, pedagogiikkaa ja johtamista esittävien taiteiden vapaalla kentällä. Ajattelemme, että tekemiämme havaintoja luokkatietoisesta työskentelystä voidaan hyödyntää laajemminkin eri konteksteissa, kuten kasvatuksen tai johtamisen aloilla. Tekstimme pohjautuu Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen (2019–2022, myöh. myös Luokkahanke) aikana tekemiimme havaintoihin, osallistujapalautteisiin, toiminnan reflektointiin sekä kirjallisiin lähteisiin kasvatuksen, sosiologian ja filosofian aloilta. Lähestymme pedagogiikkaa ja taidetyön fasilitointia tilan luomisena ja tilanteiden järjestämisenä. Kysymme, miten toiminnan ohjaajan, vetovastuullisen henkilön tulisi huomioida luokan vaikutukset ja miten tehdä toiminnasta saavutettavampaa ja tasavertaisempaa.

Luokkahankkeessa toiminnan lähtökohtana on ollut luokkiin liittyvien vallan ja hierarkioiden tunnistaminen ja purkaminen. Avaamme tässä tekstissä erilaisia käytäntöjä, joiden myötä voi kehittää luokkatietoisia työ- tai toimintatapoja monenlaisissa yhteisöissä. Toivomme ja ehdotamme taidekasvatukseen ja taidetyöhön lisää luokkahierarkioita huomioivia ja eriarvoistavia valta-asetelmia purkavia käytäntöjä ja sitä kautta yhteiskunnallista muutosta kohti kestävämpää, pehmeämpää, dialogisempaa ja toiveikkaampaa maailmaa, kaikille. Taiteen mahdollistama tila erilaisissa yhteisöissä voisi haaveissamme olla yhä useammalle turvallisempi ja osallisuutta tukeva. Se voisi tarjota monelle paikan tulla kohdatuksi ilman pelkoa siitä, että oma kokemusmaailma tai olemisen tapa on vääränlainen.

Tämän tekstin kirjoittajina toimivat Luokkahankkeen fasilitoijat ja taiteelliset vastaavat Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen sekä hankkeen työryhmään kuuluva tanssitaiteilija Anni Puuperä. Meillä kaikilla on taiteen ja pedagogiikan alojen koulutus. Johtamis- ja fasilitointiosaamista olemme kerryttäneet enimmäkseen käytännön työn kautta tanssitaiteen alalla sekä luottamustoimissa. Avaamme alkuun tekstin keskeisiä käsitteitä sekä teorioita, jotka ovat ohjanneet työtämme viime vuosina. Ennen kaikkea kirjoitamme kuitenkin luokkatietoisiin työtapoihin pyrkimisestä Luokkahankkeessa. Siteeraamme tekstissä syyskuussa 2022 kolmisin käymäämme reflektiokeskustelua sekä hankkeen työryhmäläisten ja osallistujien kirjoittamia palautteita. Listaamme myös käytännön vinkkejä hyviksi havaitsemistamme luokkatietoisen pedagogiikan, fasilitoinnin ja johtamisen käytännöistä. Vaikka tekstimme luokkatietoisista työtavoista perustuu työskentelyyn taiteen kentällä, se voi antaa ajateltavaa monenlaisille lukijoille ja työkaluja erilaisten tilanteiden ja moninaisten ryhmien fasilitointiin, johtamiseen tai opettamiseen.

Lyhyesti fasilitoinnista ja johtamisesta

Fasilitointi käsitteenä voidaan määritellä eri tavoin. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi yhteisötaiteellista työotetta tai organisaatioiden kehittämiseen liittyvää työtä. Fasilitoija on ryhmäprosessien helpottaja, organisoija, tavoitteiden ja metodien asiantuntija, kommunikaatiorakenteen luoja ja keskustelun sekä reflektion tapojen koordinoija. (Karttunen 2018, 7–13.) Fasilitointityö voidaan myös määritellä sisällön kannalta neutraaliksi ja puolueettomaksi toiminnaksi, jonka keskiössä on ryhmäprosessin valmistelu ja tukeminen (Summa & Tuominen 2009, 9). Luokkahankkeessa fasilitoinnilla on tarkoitettu kaikkea sitä työtä, mitä hankkeen koollekutsujat tekivät mahdollistaakseen hankkeessa koko työryhmän työskentelyn ja toiminnan. Käytännössä tämä tarkoitti muun muassa toiminnan suunnittelua, rahoituksen hankkimista, tuotannollista työtä, ryhmäprosessin hallintaa sekä työryhmän johtamista. Fasilitoinnin lisäksi hankkeen vetäjät toimivat esiintyjinä sekä koreografeina ja näin ollen työskentelivät vahvasti myös taiteellista sisältöä tuottaen, ohjaten ja järjestäen. Tässä hankkeessa fasilitoijien rooli ei ole siis ollut neutraali tai puolueeton. Fasilitointi tarkoittaa meille tässä tekstissä edellä kuvattua työn järjestämistä, johtamista ja toiminnan ohjaamista. Kokemuksemme mukaan taiteen vapaalla kentällä työroolit usein risteävät ja esimerkiksi koreografin työnkuva sisältää paljon muutakin työtä kuin taiteellista työskentelyä.

Näkemyksemme mukaan ainakin taidealoilla pedagogin, johtajan ja fasilitoijan rooleja voidaan tarkastella sukulaisina, sillä niissä toimivilla on kaikilla jonkinlaista valtaa suhteessa osallistujiin ja toiminnan järjestämiseen. Valta tuo mukanaan vastuuta käyttää asemaansa harkiten, ei sortaen, syrjien, harvoja suosien tai pelkkää omaa etua tavoitellen. Näemme, että tie vastuulliseen vallankäyttöön voi löytyä esimerkiksi dialogisen kasvatus- ja johtamisotteen kautta. Johtavissa asemissa toimivien olisi myös tärkeää reflektoida omaa toimintaansa ja etuoikeuksiaan ja olla valmiita kehittämään toimintaansa jatkuvasti. Pedagogiikan ja johtamisen alojen välillä olisikin syytä käydä keskustelua ja jakaa osaamista liittyen muun muassa vuorovaikutukseen, palautteen antoon sekä toiminnan järjestämiseen ja kehittämiseen. Suomalaisella tanssitaiteen kentällä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valtapositioissa olevat, niin pedagogit kuin johtajat, ryhmien vetäjät ja koreografit, kokoontuisivat yhteen reflektoimaan kokemuksiaan ja oppimaan toisiltaan huolimatta koulutustaustasta, arvopohjasta tai toimintaympäristöstä, omissa poteroissaan muhimisen sijaan. Havaitsemme, että tällaista dialogia tapahtuu jo jonkin verran niin henkilökohtaisissa kohtaamisissa kuin instituutioiden sisällä ja välillä, mutta sen soisi leviävän yhä laajemmaksi ilmiöksi.

Luokkatietoisuudesta

Luokkatietoisuus tarkoittaa meille kirjoittajille ainakin sitä, että tulemme tietoiseksi yhteiskuntaluokan vaikutuksista toimijuuteen ja valintoihin eri tilanteissa – sekä omiimme että muiden – ja tämä tietoisuus vaikuttaa toimintaamme. Näkemyksemme mukaan luokkatietoisuus on siis tapa tarkastella maailmaa, toimintaa ja ilmiöitä kriittisesti ja kysyen, vaihtoehtoja etsien. On selvää, että tällainen valtahierarkioiden tarkastelu ja purkamispyrkimykset linkittyvät laajemminkin valtaan liittyviin vinoumiin (ks. esim. Aaltola & Keto 2017; Foster 2017; Värri 2018).

Luokkatietoisuuden taustalla on käsitys yhteiskuntaluokista bourdieulaisen jäsennyksen mukaisesti. Vaikka Bourdieun tapa hahmottaa luokkia pääomien kautta on syntynyt jo 1970–1980-luvuilla, näemme sen edelleen toimivana tapana käsittää luokkaisuuden rakentumista. Bourdieu hahmottaa luokka-asemien muodostuvan erilaisten pääomien; taloudellisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja symbolisen pääoman hallinnan kautta (Salminen 2009, 143–144). Nähdäksemme kysymykset luokkaisuudesta siis kietoutuvat monella tapaa meihin – sekä konkreettisesti toimintaamme että ajatteluumme. Tässä julkaisussa Taija Roiha avaa tarkemmin Bourdieun ajattelua suhteessa yhteiskuntaluokkiin.

Luokka ilmenee ruumiillisesti, siis suhteessa ruumiilliseen toimintaamme ja olemassaoloomme. Aikuiskasvatuksen sosiologian professori Kirsti Lempiäisen (2018, 35) mukaan luokka-aseman suhteen tulisi opetella herkkyyttä samoin kuten sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteen. Tätä herkkyyttä ja luokan vaikutuksen tiedostamista kutsutaan Feministisen pedagogiikan ABC -teoksessa luokkasensitiivisyydeksi. Lempiäinen kirjoittaa, että yhteiskunnallinen luokka-asema jää usein piiloon, ja siihen liittyy sekä odotuksia että normeja. Luokka on kuitenkin tärkeä kategorisoinnin ja maun tuottaja, joka saa sisältönsä yhteiskunnallisen, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehyksen kautta, joten se on syytä huomioida yhdenvertaisuuden kehittämisessä. (Lempiäinen 2018, 35–36.) Luokkasensitiivisyys ja luokkatietoisuus tarkoittavat osin samaa ja molempiin sisältyy omien etuoikeuksien, vallan ja aseman tunnistamista. Olemme valinneet käyttää tässä tekstissä käsitettä luokkatietoisuus. Näkemyksemme mukaan se sisältää edellä kuvatun luokkasensitiivisyyden sisällön sekä ottaa moninaisemmin huomioon luokan vaikutuksia ja laajempia yhteyksiä yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Taidetyössä fasilitoijan olisikin hyvä ymmärtää luokkia kokonaisvaltaisesti, myös sanattomia ruumiillisia jälkiä, kuten eleitä ja toisaalta myös ajattelumalleja, jotka kietoutuvat luokkaan.

Yhteiskuntatieteiden tutkija, kirjailija Eetu Viren (2021, 205–206) esittää Bertolt Brechtin ja Walter Benjaminin ajatuksia mukaillen, että luokkatietoisuuteen kuuluu pyrkimistä ulos kapitalistisen yhteiskunnan arvoista, tavoitteista, päämääristä ja käytännöistä. Olisi toki naiivia ajatella, että voisimme noin vain irtisanoutua nykyisestä yhteiskuntajärjestyksestä, mutta luokkatietoiseksi tuleminen voi kannustaa tarkastelemaan kriittisesti vallitsevia normeja, jotka korostavat yksilön menestymistä ja kannustavat meitä esimerkiksi ylikuluttamaan itseämme ja maailman resursseja. Meitä innoittaa ajatus, että luokkatietoisuus voisi osaltaan vaikuttaa siihen, että löytäisimme kestävämpiä tapoja toimia yhteisöinä, niin ihmisten kuin muunlajistenkin olentojen kanssa. Uskomme ja uskallamme haaveilla, että tämä muutos on mahdollinen vähittäin pienten yhteisöjen sisällä. Näistä yhteisöistä vaihtoehtoiset, normikriittiset toimintatavat voivat toivottavasti pikkuhiljaa valtavirtaistua, kuten nähdäksemme on tapahtumassa ja osin jo tapahtunut esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteille[1].

On huomattava, että luokkatietoisten käytäntöjen rinnalla kunkin fasilitoijan olisi tärkeää perehtyä myös muihin eriarvoistavia rakenteita purkaviin käytäntöihin, kuten sukupuolisensitiivisyyteen (ks. esim. Elonheimo et al. 2022), antirasistisiin toimintamalleihin (ks. esim. Knif 2021) ja ekososiaaliseen kasvatukseen (ks. esim. Foster 2017 ja Värri 2018). Nämä edellä mainitut feministisen ja kriittisen pedagogiikan ajattelun sisällä kehittyneet suunnat, kuten ehdottamamme luokkatietoiset työtavatkaan, eivät tietenkään ole sinällään valmiita, vaan ajatteleminen ja kysyminen on jatkuvaa. Tämän kirjoituksemme myötä pyrimme asettumaan dialogiin muiden tärkeiden ajattelu- ja työskentelysuuntausten kanssa, ja toivomme, että keskustelu ja uusien käytäntöjen kehittäminen jatkuu yhä edelleen. Eriarvoistavien valtahierarkioiden tunnistaminen ja purkaminen on prosessi, joka ei varmastikaan tule koskaan täysin valmiiksi vaan työotteen tulisi elää ja löytää uusia suuntia. Yhteiskunnan muuttuessa meidän tulee tarkastella yhä uudelleen olemassa olevien käytäntöjen toimivuutta ja suhdetta nykyhetkeen.

Teoreettinen ajattelu työskentelyn taustalla

Luokkahankkeen aikana kehitetyt ja käytetyt luokkatietoiset työtavat pohjaavat muun muassa kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, dialogisuusfilosofiaan sekä holistisen ihmiskäsityksen ajatukseen situationaalisuudesta. Esittelemme tässä luvussa lyhyesti tätä teoreettista viitekehystä, joka on vaikuttanut työhömme Luokkahankkeessa sekä sitä, mitä luokkatietoisuudella voidaan tarkoittaa. Tekstimme lähdeluettelosta avautuu laajempi aiheeseen liittyvä taustakirjallisuuden kenttä.

Taustalla feministisen ja kriittisen pedagogiikan jatkumo

Ajattelumme ihmisten suhteista työryhmässä sekä valtapositioista asettuu kriittisen ja feministisen pedagogiikan jatkumolle. Ammennamme esimerkiksi kasvatusfilosofi Paulo Freiren modernista klassikosta Sorrettujen pedagogiikka (2005/1970) sekä kirjailija ja aktivisti bell hooksin edellisestä vaikuttuneesta osallistavasta feministisestä pedagogiikasta. Näiden molempien ytimessä on kaikkien yhteisön jäsenten osallisuuden tukeminen ja valtauttaminen esimerkiksi dialogisen lähestymistavan sekä oman toiminnan kriittisen tarkastelun kautta (ks. esim. hooks 1994; Freire 1970). Käytännössä tämä on tarkoittanut meille muun muassa vallan artikuloimista ja läpinäkyvyyttä, toiminnan reflektoimista, dialogisuutta ja työn yhdessä suunnittelemista.

Utopian tavoin myös feministinen pedagogiikka on yhteiskuntakritiikin väline. Feministinen opettaminen ei ole valmis työkalupakki nikseineen, vaan opetuksen yhteiskunnallisen kontekstin kriittinen reflektio muodostaa feministisen pedagogiikan perustan. Kuten utopiat, feministinen pedagogiikka toimii työkaluna olemassa olevien valtarakenteiden tunnistamiseen ja niihin mukautumisen sijaan niille vaihtoehtoisten järjestysten harjoittamiseen.

(Porkola et al. 2022, 236.)

Elonheimo, Miettinen, Ojala ja Saresma (2022, 17–21) esittävät, että feministisessä pedagogiikassa nousevat keskiöön yhä uudelleen muun muassa sukupuolen kietoutuminen yhteiskuntaluokkaan ja rodullistamisen kysymyksiin sekä ruumiillisuus ja tunteet. Heille tärkeää feministiseen teoriaan pohjautuvassa pedagogiikassa on toisenlaisten, vaihtoehtoisten maailmojen kuvittelun prosessi – tämä voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa arkisten asioiden toisin tekemistä omassa toimintaympäristössä. Näin intersektionaalisen[2] feministisen pedagogiikan periaatteet muuttuvat eletyksi feminismiksi. Feministinen pedagogiikka on moniäänistä, prosessiorientoitunutta ja reflektoivaa. (Elonheimo et al. 2022, 17–23.) Porkola, Ylöstalo ja Salmenniemi (2022, 230) esittävät feminismin olevan yhteiskunnallisen unelmoinnin käytäntöä, jossa pyritään tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Laukkasen (2018, 7) mukaan työskentely feministisen pedagogiikan lähtökohdista käsin mahdollistaa hyvinvointia tukevien ja voimaannuttavien tilanteiden fasilitoinnin. Luokkahankkeen lähtökohdat ja työskentely linkittyvät vahvasti edellä esitettyihin ajatuksiin.

Dialogisuus ja situationaalisuuden huomioiminen tukevat osallisuutta

Luokkahankkeen toiminnan ytimessä on ollut luokkaan liittyvien eriarvoistavien rakenteiden näkyville nostaminen ja dialogin edistäminen erilaisista luokkataustoista tai -asemista tulevien välillä. Siksi myös hankkeen sisällä pyrimme dialogiseen prosessiin, jonka tavoitteena on tukea osallistujien toimijuutta, yhteisöllisyyttä sekä johonkin kuulumisen tunnetta. Dialogisuus on ollut koko hankkeen ajan toimintamme pohjavire, josta käsin luokkatietoiset työtavat ovat voineet kehittyä. Se on siis ollut työskentelyote, jonka avulla on pyritty tukemaan koko työryhmän osallisuuden tunnetta hankkeen sisällä.

Dialogisuus on ollut jo pitkään taideopetuksen ja yhä enenevissä määrin myös taiteellisten prosessien lähtökohtana muun muassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssin- ja teatteriopettajan maisteriopinnoissa sekä useissa yhteisötaiteen prosesseissa. Aiheesta on tehty myös tutkimusta. Esimerkiksi taiteilija-tutkija Kirsi Törmin väitöskirja Koreografinen prosessi vuorovaikutuksena (2016) sekä tanssipedagogiikan professori Eeva Anttilan laaja-alainen tutkimus dialogisen taideopetuksen parissa (ks. esim. Anttila 2003) ovat olleet tärkeitä suunnannäyttäjiä meille. Haluamme työllämme jatkaa näiden pohjalta eteenpäin, ja pyrkimyksemme on tuoda keskusteluun mukaan yhteiskuntaluokan näkökulma.

Dialoginen kasvatus- ja johtamisote

Dialoginen kasvatussuhde perustuu kuunteluun ja kohtaamiseen, ja sitä luonnehtii vastavuoroisuus. Opettaja myös oppii yhdessä oppilaiden kanssa. Dialogisuus voidaan nähdä toimintatavan lisäksi kasvatuksen päämääränä. Ruumiillisena tapahtumana dialogisuus voi luoda uutta ajattelua, uusia merkityksiä ja muuttaa todellisuutta. (Anttila 2022.) Luokkahankkeessa fasilitoijat ovat toimineet dialogin mahdollistajina. He eivät ole olleet hankkeen alkaessa yhteiskuntaluokkien ruumiillisuuden asiantuntijoita, vaan ymmärrys ja tieto on syntynyt työryhmässämme dialogisin työtavoin. Käytännössä olemme muun muassa pyrkineet toimimaan työryhmässämme mahdollisimman matalahierarkkisesti ja läpinäkyvästi ja sisällyttämään työskentelyyn runsaasti kuuntelemista ja keskustelemista tukeaksemme osallistujien toimijuutta ryhmässä. Keskustelujen kautta kaikilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi taiteelliseen sisältöön sekä siihen, miten työtä tehdään. Dialogisuus on siis ollut osa taiteellista prosessia ja työhön liittyviä käytännön järjestelyjä.

Filosofi Martin Buber (1993, 25–58) esittää, että dialogisuus mahdollistaa toisen kohtaamisen minä–sinä-suhteen kautta ilman ennakko-oletuksia sen sijaan, että pysyttäisiin yksiulotteisemmalla, esineellistävällä minä–se-suhteen alueella. Dialoginen kohtaaminen on vaikuttava, vastavuoroinen tapahtuma, jossa molemmat osapuolet ovat läsnä nyt-hetkessä.

Buberin (1993) esittämä ennakko-oletuksista vapaa suhteisiin asettuminen ei nähdäksemme käy automaattisesti vain päättämällä, että tässä olemme nyt oletuksista vapaina. Tilanne vaatii fasilitoijalta osallistujien senhetkisen tilanteen ja eriarvoistavien tekijöiden ymmärtämistä sekä aktiivista työtä piilevien ajattelumallien, tottumusten ja oletusten parissa. Kaikilla ei ole samanlaista kulttuurista pääomaa, taloudellista turvaa, fyysistä, psyykkistä tai emotionaalista kyvykkyyttä ja niin edelleen. Nämä seikat eivät välttämättä näy päällepäin, mutta vaikuttavat olennaisesti siihen, mihin henkilö voi tuntea kuuluvansa, mistä tulla osalliseksi ja millä tavalla. On kysyttävä, millaisia tietoja, taitoja, kykyjä tai ominaisuuksia oletan ihmisille, joille järjestän tätä hetkeä (työpäivää, keskustelutilaisuutta, työpajaa, esitystä tai muuta sellaista). Mitä minun fasilitoijana tulisi ottaa huomioon tukeakseni kaikkien osallisuutta? Kuitenkin on tärkeää muistaa, että fasilitoijan roolissa dialogisesti toimiminen on myös oppimisprosessi – tavoitteena on pyrkiä löytämään tasa-arvoisempia toimintatapoja, mutta kukaan ei voi aina onnistua tai olla täydellinen, eikä varsinkaan yksin. Fasilitoija ei välttämättä hyvistä pyrkimyksistään huolimatta pysty ratkaisemaan olemassa olevia eriarvoisuuksia, mutta on tärkeää huomioida ne ja tehdä kussakin tilanteessa parhaansa asioiden eteenpäin viemiseksi. Ja lopulta voi tarvittaessa tunnustaa epäonnistumisensa sen sijaan, että kannattelisi epätoivoisesti kuvitelmaa siitä, että fasilitoijana olisi onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Eräs keskinäisen vuorovaikutuksemme ja suhteidemme kannalta olennainen näkökulma on filosofi Lauri Rauhalan esittelemä situationaalisuus. Hänen mukaansa ihminen on kokonaisvaltainen, kehollinen, tajunnallinen sekä situationaalinen olento ja näiden kaikkien osatekijöiden huomioiminen on tärkeää. Kukin meistä tulee tilanteisiin omasta situaatiostaan, eli senhetkisestä elämäntilanteestaan sekä taustasta ja historiasta käsin. Situaatio ei ole pysyvä tila vaan ajassa muuttuva. (Ks. Rauhala 2014/1983, 31–46.)

Dialogisuus on tärkeässä roolissa yleisesti kriittisen pedagogiikan ajattelussa. Freire (2005/1970, 100–101) esittää, että kriittinen ajattelu perustuu aina dialogille. Kriittisessä ajattelussa todellisuuteen suhtaudutaan muuttuvana prosessina. Nähdäksemme feministiseen ja kriittiseen pedagogiikkaan perustuva dialoginen ja erilaiset situaatiot huomioon ottava työtapa voi olla mukana purkamassa luokkahierarkioita ja sitä kautta luomassa muutosta kohti syvempiä osallisuuden ja kuuluvuuden tunteita yhä useammalle.

Dialoginen ote mukaan taidealojen työryhmiin

Feministisestä ja kriittisestä pedagogiikasta ammentavat, dialogiset ja situationaalisuuden huomioivat käytänteet sopivat mielestämme myös johtamiseen esittävien taiteiden kentällä, jossa on viime aikoina herätty sosiaalisesti kestämättömien johtamiskäytäntöjen uudistamistarpeeseen. Vallan väärinkäytöksistä tanssitaiteen kentällä on kirjoittanut esimerkiksi toimittaja Vaula Helin (2022) Suomen Kuvalehden artikkelissa ”Tanssia ilman rajoja”. Artikkeli avaa kahden menestyneen ja moneen kertaan palkitun suomalaisen nykytanssiryhmän työntekijöiden kokemuksia ja nostaa esiin ryhmissä tapahtunutta vallan väärinkäyttöä sekä pelolla johtamista. Toinen esimerkki liittyen vallan väärinkäytöksiin tanssialalla on mediassa esiin nostettu Suomen kansallisoopperan entisen johtajan epäasiallinen ja vahingollinen toiminta alaisiaan eli tanssijoita kohtaan. Tanssijoiden kokemuksista on kirjoittanut ainakin YLE (Aromaa 2010; Mattila 2018). Ylen artikkeleissa nostetaan esiin muun muassa mielivaltainen ja oikukas johtamistyyli sekä ongelmallinen kielenkäyttö liittyen tanssijoiden ulkonäköön ja yksityiselämään. Alamme kaipaakin lisää keskustelua ja koulutusta johtamisesta ja vallasta, jotta voimme kehittää terveempiä työskentelykulttuureja. Moni yhteisö ja organisaatio ennen meitä on laatinut esimerkiksi kollektiivisen työskentelyn sekä feministisen johtamisen oppaita tai työkalupakkeja (ks. esim. Press Press 2020). Vastikään on julkaistu myös valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen Eettinen ohjeistus taide- ja kulttuurialalle (Forum Artis 2023). Seuraavaksi avaamme, miten Luokkahankkeessa on pyritty löytämään toimivaa työkulttuuria.

Luokkahankkeen työtavoista

Luokkahankkeen tavoitteiden valossa olemme kokeneet tärkeäksi kehittää luokkatietoista työotetta hankkeen sisällä. Karttunen (2018, 16) kirjoittaa Piekkariin (2016) viitaten, että fasilitoinnin metodeihin ja metodologioihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä ne sisältävät ihmiskäsityksiä, yhteiskuntateorioita ja eettisiä periaatteita. Tämän tiedostaen olemme työskentelymme aikana pyrkineet reflektoimaan toimintaamme ja tarkastelemaan säännöllisesti, miten käytäntömme kytkeytyvät arvoihimme. Missään nimessä emme ole koko ajan onnistuneet täydellisesti, mutta olemme pyrkineet kehittämään työskentelyämme havahtuessamme siihen, että jokin toimintatapa ei ole toiminut tai on ollut ristiriidassa arvojemme kanssa. Näkemyksemme mukaan arvot ja se, millaiset asiat ovat toiminnan fasilitoijalle merkityksellisiä, valuvat myös osaksi taiteellista prosessia, ulostuloja ja työtapoja. Seuraavaksi avaamme niitä toimintatapoja ja periaatteita, jotka olemme kokeneet tarkoituksenmukaisiksi Luokkahankkeen aikana.

Vallan artikuloiminen ja reflektointi

Luokkahankkeessa on käyty keskustelua siitä, kuka työryhmässä käyttää valtaa, miten päätöksiä tehdään ja mihin ne perustuvat. Hankkeen fasilitoijille on ollut tärkeää pyrkiä lujittamaan osallistujien omistajuutta ja toimijuutta hankkeessa. Törmi (2019) esittää, että omaa toimijuuttaan voi vahvistaa etsimällä vaikutusmahdollisuuksiaan eri tilanteissa. Siis kysymällä sitä, minkä haluaisi olevan toisin, kuinka tätä kohti voisi pyrkiä ja kuka tässä voisi olla apuna. Nähdäksemme työryhmissä fasilitoijan tai johtajan tehtävä on tehdä ja antaa tilaa näille kysymyksille sekä reflektoinnille.

Hankkeen esiintyvä työryhmä on muodostunut alkuvaiheen työpajoihin osallistuneista taiteilijoista eikä esimerkiksi koetanssin tai kutsumenettelyn kautta. Tämä on ollut fasilitoijille tärkeää, koska on haluttu vaalia resurssien jakamisen ja avoimuuden periaatetta. Työryhmän vetäjät eivät siis tietoisesti rajanneet tai valinneet, kuka voi osallistua työhön.

Työryhmän toiveesta päätösvalta keskittyi hankkeen fasilitoijille. Tämä johtui osin ryhmän suuresta koosta: 19 taiteilijan ja tutkijan voimin kaikkien asioiden yhdessä käsittely ja päättäminen ei yksinkertaisesti olisi ollut mahdollista tai järkevää. Hankkeen fasilitoijat toimivat siis taiteellisessa ja tuotannollisessa vastuussa pyrkien kuitenkin vallankäytön läpinäkyvyyteen. Käytännössä tämä tarkoitti esimerkiksi taiteellisten ideoiden sekä työn järjestämiseen liittyvien ehdotusten esittelyä hyvissä ajoin työryhmälle sekä keskustelua niistä. Myös hakuprosesseihin ja tuotantoresursseihin liittyviä asioita avattiin mahdollisimman läpinäkyvästi koko työryhmälle.

Hankkeen aikana järjestettiin yhteisiä keskusteluhetkiä sekä aikaa omalle reflektoinnille työpäivien sisällä. Palautteen saamisen jälkeen fasilitoijat pitivät tärkeänä artikuloida, miten reflektointi vaikutti toimintaan. Näin pyrimme tekemään näkyväksi, että työryhmäläisten ajatuksilla on merkitystä ryhmän toimintakulttuurin kehittämisessä. Nähdäksemme tällainen palautteen kerääminen ja käsittely sitouttaa ryhmää työskentelyn kehittämiseen ja lisää osallistujien toimijuutta.

Työryhmäläisillä oli mahdollisuus vaikuttaa myös harjoitustilanteiden järjestelyihin. Fasilitoijat kysyivät harjoitusjakson aluksi heiltä esimerkiksi, millaista lämmittelyä kukin kaipaa, kuinka pitkä harjoituspäivä on sopiva ja millaisen lounastauon ryhmä tarvitsee. Vielä eräs hyvin konkreettinen vallan jakamisen leikkimielinen työkalu oli kahvitaukovastuun kierrättäminen. Jokaisella työryhmän jäsenellä oli vuorollaan vastuu keittää kahvit ja teet sekä päättää, missä kohtaa harjoitusta pidetään kahvitauko.

Työryhmäpalautteiden perusteella artikuloidut valtarakenteet toivat turvaa työryhmäläisille ja selkeyttivät prosesseja taiteellisesta suunnittelusta harjoitusten järjestämiseen. Saamamme palautteen ja havaintojemme perusteella fasilitoijien on tärkeää kertoa työryhmälle selkeästi, miksi toimintatavoista ja vallan jakamisesta keskustellaan: vallan jakautumista ei pidetä itsestäänselvänä.

Käytännön vinkit ryhmän johtajalle vallan artikuloimiseen ja jakamiseen:

1. Keskustele päätöksenteon prosesseista ja vallan jakautumisesta työskentelyssänne. Miten päätöksiä tehdään? Mitkä resurssit niitä ohjaavat? Mihin voi ryhmässä vaikuttaa, mihin ei? Miksi?
2. Ota ryhmäsi mukaan aikataulujen sekä yhteisten toimintatapojen, esim. turvallisemman tilan periaatteiden tai työskentelytapojen, suunnitteluun ja kirjaamiseen.
3. Pidä huolta, ettet jää yksinfasilitoinnissasi taijohtajuudessasi. Toimisiko työparin kanssa työskentely tai tarvitsisitko mentorin keskustelukumppaniksesi?
4. Delegoi vastuuta siellä, missä ei ole välttämätöntä, että juuri sinä pidät kiinni siitä.
5. Luo tila, aikaa ja paikka kysymyksille ja palautteelle.
   Järjestä mahdollisimman selkeät väylät palautteen antamiselle ja varaa työaikaa toiminnan reflektioon. Miten fasilitoijan, opettajan tai johtajan toiminnasta voi antaa anonyymiäkin palautetta? Onko mahdollista sopia joku ryhmän ulkopuolinen taho, johon kuka tahansa ryhmästä voi olla tarvittaessa yhteydessä?
6. Huolehdi siitä, että osallistujat pyritään kohtaamaan tasa-arvoisina. Onko tarpeen rajata puheaikaa keskusteluissa? Onko kaikilla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä jollain tavalla (esim. kirjoittaen, keskustellen)? Voiko osallistua jotenkin, vaikka ei pääsisi samaan tilaan muiden kanssa?
7. Selvennä itsellesi ja viesti ulospäin, ketkä voivat osallistua toimintaan. Mistä saa tietoa toiminnasta? Valitaanko osallistujat ja millä perusteella?
8. Reflektoi toimintaasi vetäjänä säännöllisesti. Artikuloi, miksi toimit niin kuin toimit. Ole valmis vastaanottamaan palautetta, myöntämään virheesi, pyytämään tarvittaessa anteeksi ja kehittämään toimintaasi.

Resurssien mukaan toimiminen: työ sopeutetaan tilanteeseen

Se; että ihmisten erilaiset tilanteet otetaan huomioon, annetaan niiden olla läsnä ja tunnustetaan, että ne voivat vaikuttaa työskentelyyn ja toimintakykyyn; lisää luottamusta, toimijuuden kokemusta ja siten hyvinvointia yhteisön sisällä (Gonzalez 2021, 32–37). Luokkahankkeessa on pyritty toimimaan niiden resurssien puitteissa, joita meillä on ollut käytössä. Tavoitteenamme on ollut välttää ylikuluttamasta henkisiä, fyysisiä tai materiaalisia resursseja. Olemme myös halunneet antaa tilaa kunkin tilanteen ja historian sanoittamiselle sekä tehdä osallistumisesta joustavaa, siis huomioida erilaisia situaatioita, kuten yllä kirjoitamme. Näin on pyritty tukemaan työryhmän työhyvinvointia ja lujittamaan ryhmän sisäistä luottamusta.

Taloudellisesti tämä on tarkoittanut pyrkimystä pitää työmäärä kohtuullisena suhteessa siitä maksettavaan korvaukseen. Olemme olleet etuoikeutettuja, kun työtämme on tuettu[3]. Se on mahdollistanut paljon. Kuitenkin suuren työryhmämme vuoksi olemme joutuneet tekemään päätöksiä siitä, mitkä resurssit ovat riittävät, jotta työtä on järkevää tehdä. Aliresursoidulla tanssitaiteen kentällä tämä on harmillisen yleistä ja aiheuttaa ristiriitoja muun muassa sen takia, että usein pienillä resursseilla toteutetun taidetyön vaihtoehtona on työttömyys. Onko siis parempi olla kokonaan työtön vai valita tehdä työtä pienellä palkkiolla? Luokkahankkeessa on pyritty tekemään työmäärää ja resurssien jakoa koskevat päätökset demokraattisesti sekä viestimään päätöksistä avoimesti työryhmän kesken. Siis jos käytössä on tämän verran rahaa, kuinka paljon voimme käyttää aikaa?

Resurssien mukaan toimimiseen kuuluu myös inhimillisten resurssien huomioiminen. Työtä voidaan sovittaa kunkin tilanteeseen sopivaksi. Esimerkiksi uupumuksesta toipuva taiteilija voi tehdä sen verran työtä kuin kokee jaksavansa tai polvensa loukannut voi käyttää työaikaa osin polven kuntouttamiseen, osin harjoitusten seuraamiseen ja ohjaajan assistenttina toimimiseen.

On myös tärkeää, että sovituista aikatauluista pidetään kiinni. Mielestämme fasilitoijan tulee mitoittaa työ käytettävissä olevaan aikaraamiin. On hyväksyttävä, että tehdään se mitä ehditään sovitussa ajassa. Jos on tarpeen käyttää lisää aikaa, siitä tulisi neuvotella koko työryhmän kanssa. Näkemyksemme mukaan on kuitenkin suositeltavampaa ja reilumpaa, että työntekijät eivät joudu neuvottelemaan työajan lisäämisestä, vaan pidetään kiinni alun perin sovitusta. Hankkeemme työjaksoilla tyypillinen työpäivän pituus oli 6,5 tuntia, johon sisältyi tunnin ruokatauko. Useimmiten harjoittelimme neljänä päivänä viikossa, ja yksi päivä oli varattu taiteelliseen suunnitteluun, tuotannolliseen työhön ja kunkin työryhmäläisen muihin töihin, työkyvyn ylläpitoon tai lepoon. Tähän päädyttiin fasilitoijien ehdotusten ja työryhmän yhteisen keskustelun pohjalta.

Käytännön vinkit inhimillisten ja materiaalisten resurssien mukaan toimimiseen:

1. Ole mahdollisimman avoin ja selkeä sovittaessa työajoista, sitoutumisesta ja palkasta. Varmista, että työmäärä on kohtuullinen suhteessa korvaukseen tai muuten sovittuun sitoutumiseen.
2. Käy ryhmän kanssa yhdessä läpi ennen työskentelyä, minkä verran resursseja on käytettävissä ja millaiset tavoitteet toiminnan aikana on tarkoitus saavuttaa. Suljettujen ovien takana käydyt henkilökohtaiset neuvottelut eivät lisää luottamuksen ilmapiiriä ryhmässä.
3. Älä oleta ryhmäläisten toimintakykyyn, terveyteen ja elämäntilanteeseen liittyviä asioita. Sen sijaan kysy, millaisissa (työ)oloissa osallistujat voivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla (juuri nyt). Miten voit luoda olosuhteet, jotka tukisivat mahdollisimman monen hyvinvointia?
4. Kysy, kuuntele ja järjestä tilaa kuulumisten jakamiselle myös prosessin varrella. Ihmisten tilanteet, resurssit ja voimavarat voivat vaihdella työskentelyn aikana.
5. Järjestä toiminta mahdollisuuksien mukaan niin, että siihen voi osallistua monella eri tavalla, eri situaatioista käsin.
6. Ota huomioon, että työ- tai opiskelutehtävä vaatii usein muutakin kuin yhteisesti tehtäviä asioita (esim. taustalukemista, muistiinpanojen tekemistä, ammattitaidon ylläpitoa jne.) Onko näihin allokoitu aikaa päivässä vai onko yhteinen työaika lyhyempi, jotta näille jää tilaa sen ulkopuolella?

Pääomien huomioiminen työskentelyssä

Luokka-asemien vaikutukset tiedostavan fasilitoijan on otettava huomioon pääomien merkitys työskentelyssä. Luokkatietoisen taidetyön fasilitoijan toimintaan liittyy mielestämme taiteilijoiden työn järjestämisen lisäksi olennaisesti taideteosten yleisösuhteiden tarkastelu ja taiteen saavutettavuuden huomioiminen. Keskitymme tässä pääomien epätasaisen jakautumisen huomioimiseen taidetyössä ja avaamme yleisösuhteeseen liittyviä kysymyksiä vain lyhyesti. Viittaamme tässä jo yllä mainittuun Pierre Bourdieun teoriaan, jossa pääomat jaetaan neljään lajiin: taloudelliseen, kulttuuriseen, sosiaaliseen ja symboliseen.

Taloudellisen pääoman huomioon ottaminenon vaikuttanut työskentelyymme esimerkiksi niin, että olemme pyrkineet keskustelemaan sensitiivisesti taloudelliseen tilanteeseen liittyvistä asioista työryhmässä sekä toimimaan niin, ettei raha rajaisi yksilöitä toiminnan ulkopuolelle. Tämä on tarkoittanut muun muassa ilmaisen toiminnan tarjoamista esimerkiksi työpajojen muodossa taiteen ammattilaisille sekä kumppanuusyhteisöissämme. Olemme myös ottaneet huomioon, että opetus- tai muita töitä ei ole välttämättä mahdollista kokonaan raivata taidetyön alta pois. Taloudellisen turvan vuoksi on pidettävä kiinni sitoumuksista myös meidän yhteisen työmme ulkopuolella, koska pidemmällä aikavälillä toimeentulo voi olla kiinni niistä. Siksi työryhmässämme oli yhteisesti sovittu määrä sallittuja poissaoloja. Ryhmän toiminta on ollut myös siten huokoista, että sen pariin on saanut palata, vaikka olisi ollut jonkun työskentelyjakson kokonaan poissa, esimerkiksi muiden töiden parissa.

Kulttuurisen pääoman huomiointi luokkatietoisessa työskentelyssä on tarkoittanut meille ainakin pyrkimystä välttää oletuksia esimerkiksi kielitaidosta, tiedoista tai osaamisesta. Olemme pyrkineet pitämään huolta, että työn taustalla vaikuttavat teoriat tai muu taustamateriaali ovat riittävän ymmärrettäviä ja helposti saatavilla kaikille.

Kulttuuriseen pääomaan liittyvät lukeneisuuden, taitojen ja osaamisen lisäksi myös elekieli ja tapakulttuurit. Luokkahankkeen työskentelyssä pyrittiin luomaan tila, jossa monenlaiset olemisen ja ilmaisemisen tavat ovat sallittuja ja jossa keskeneräisiäkin ajatuksia voi yrittää ilmaista vajavaisin sanoin. Jos yhteisö tai tilanne on monikielinen, on lisäksi tarpeen tarjota kääntäjän palvelua tai muulla tavoin varmistaa, että yhdessä käytettävä kieli on kaikille ymmärrettävää. On huomioitava, että yhteistä ymmärrystä tavoittelevaan ja etsivään työskentelyyn on resursoitava riittävästi aikaa.

Sosiaalinen pääoma tarkoittaa muun muassa verkostoja ja niiden kautta avautuvia mahdollisuuksia. Hankkeen aikana olemme pyrkineet kartuttamaan koko työryhmän sosiaalista pääomaa rakentamalla aktiivisesti uutta jakamisen verkostoa ja vahvistamaan yhteisöön kuulumisen tunnetta. Tästä kirjoitamme tarkemmin seuraavassa alaluvussa. Sosiaalista pääomaamme on kartuttanut myös se, että Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke on saanut jonkin verran medianäkyvyyttä, minkä ansiosta työmme on tullut tutuksi monelle.

Jos erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia järjestettäessä ajatellaan saavutettavuutta, on silloinkin huomioitava pääomien jakautuminen epätasaisesti. Pääomat vaikuttavat esimerkiksi siihen, mihin tietoon ihmisillä on pääsy ja mihin he kokevat kuuluvansa. Siksi tapahtumien järjestäjien on tarpeen kiinnittää huomiota muun muassa siihen, miten ja missä tapahtumasta viestitään. Entä onko tapahtuma ilmainen vai vaatiiko se taloudellisia resursseja? Millaista aikaresurssia toiminta vaatii? Mitä tulee tietää, jotta voi osallistua? Kenellä on mahdollisuus ylipäänsä osallistua ilmaisiin tapahtumiin ja ehkä jättää palkkatyö tekemättä? Miten mahdollisimman moni tuntisi olonsa tervetulleeksi tilanteessa?

Taiteellisissa ulostuloissamme olemme tehneet jonkin verran pääomien epätasaista jakautumista huomioivia tekoja. Taloudellisten ja kulttuuristen pääomien huomioiminen on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että olemme tehneet yhteistyötä ammattiopintoihin valmentavan koulutuksen ryhmien kanssa ilmaisten työpajojen ja keskustelujen muodossa. Jotkut hankkeen esityksistä on toteutettu julkisissa tiloissa, jolloin ne ovat olleet kokonaan maksuttomia ja avoimia. Suljettujen teatteritilojen tapahtumiin taas on tarjottu ”maksa mitä voit” -lippuja. Lisäksi olemme tarjonneet esityksiin käännöspalveluja, tarkastelleet esitysten kohderyhmiä ja pyrkineet tekemään sellaisia teoksia, jotka eivät oleta tiettyä koulutusta tai sivistystä katsojalta.

Työryhmän tavoitteena on jatkossa järjestää taiteellista työtään siten, että sen kautta voisi syntyä pysyvämpiä verkostoja myös yleisön keskuudessa. Esimerkiksi viikoittaiset työpajamaiset kohtaamiset, taiteilijoiden työskentely julkisissa tiloissa ja monenlaisin tavoin esitysprosesseihin mukaan kutsuminen voisivat olla keinoja rakentaa laajempaa verkostoa työmme ympärille ja kartuttaa useampien sosiaalista pääomaa.

Käytännön vinkkejä pääomien huomioimiseen:

1. Järjestä toiminta niin, että siihen voi osallistua myös niukoista taloudellisista lähtökohdista. Esim. maksa mitä voit -liput ja kokonaan maksuton toiminta
2. Älä oleta kaikkien osallistujien omaavan samanlaista tietämystä tai sivistystä. Luo avoin ilmapiiri kysymyksille. Osoita arvostavasi kaikenlaisten ajatusten ja kokemusten esiin tuomista ja niiden sanoittamista eri tavoin.
3. Kiinnitä huomiota siihen, millaista kieltä itse käytät. Onko puheesi ymmärrettävää kaikille? Avaa käyttämäsi käsitteet ja teoriat. Resursoi tarvittaessa myös käännöspalveluihin.
4. Tarkastele, millaista teoreettista taustamateriaalia käytät työskentelyssä. Onko se saavutettavaa koko työryhmälle? (Jos taustamateriaaliin täytyy tutustua, varaa siihen työaikaa.)
5. Huomioi, minkälaisissa verkostoissa viestit toiminnastasi; ketä jää viestinnän ulkopuolelle ja miksi?

Yhteisöllisyyden merkityksestä taidetyössä

Yhteisöllisyys ja sen rakentaminen ovat olleet keskeisessä osassa Luokkahankkeen toimintaa. Moni työryhmäläinen on kokenut tanssin alalla verkostoitumisen haastavaksi, eivätkä perhetaustat ole tarjonneet monellekaan ammatillisia verkostoja. Näin ollen hankkeen myötä syntyneet kontaktit on koettu tärkeäksi. Onkin huomioitava, että useampivuotinen työskentely on mahdollistanut yhteisön lujittumisen. Esittävien taiteiden vapaalla kentällä tavallisimmat lyhytaikaiset työjaksot ja vaihtuvat työryhmät eivät samaan tapaan tue kollegiaalisen verkoston rakentumista. Näkemyksemme mukaan yhteisöllinen toiminta on olennainen osa luokkatietoista työtapaa yksilökeskeisessä ajassamme. Yhteisön luominen ja luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ja aktiivista työtä.

Yhteisöllisyyden rakentaminen Luokkahankkeessa on tarkoittanut muun muassa sitä, että harjoituksissa on fasilitoitu aikaa kuulumiskierroksille: kunkin työryhmäläisen senhetkisten tuntemusten jakamiselle ja situaation avaamiselle muille. Tämä kuulumiskierros on työssämme monimerkityksellinen: kun jaamme, mitä meille kuuluu ja tulemme kuulluksi; tulemme osaksi ryhmää ja tunnemme kuuluvamme joukkoon. Yhteisöllisyyden tunnetta on lisäksi lujittanut se, että pidämme yhteyttä ja olemme kokoontuneet myös vapaa-ajalla viettämään aikaa, tanssimaan ja talkoilemaan.

Työryhmän suuri koko, hankkeen tutkimuksellinen luonne sekä työskentelyn ajoittuminen pandemia-ajalle johtivat siihen, että työ toteutettiin periodimaisesti kolmen vuoden aikana. Tämä vaikutti siten, että työn aihe sekä yhteisöllisyyden tuntu saivat syventyä meissä myös silloin, kun varsinainen hanketyö oli tauolla. Toki yhteisöllisyyden kokemukset ja yhteisöön sitoutumisen aste vaihtelevat ryhmän sisällä ja se hyväksytään. On selvää, ettei ryhmä ole kaikille yhtä tärkeä tai merkityksellinen, mutta se ei heikennä verkostoa.

Yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunne on ollut läsnä myös muun muassa ammattikoulutukseen valmentavien opintojen opiskelijoille pidetyissä työpajoissa ja yleisöpalautteiden mukaan myös hankkeemme taiteellisissa ulostuloissa, vaikkakin vain hetkellisesti ja kevyempänä. Joka tapauksessa kaikkiin osapuoliin ulottuva luottamuksen ilmapiiri on ollut tärkeä osa kaikkea työskentelyämme. Olemme pyrkineet rakentamaan tilanteet niin, että katsojat tuntisivat osallisuutta niissä. Luokkakuvia, vedos V -teoksen matalahierarkkinen esitystilanne sekä katsojat mukaan kutsuva osio koettiinkin sekä yleisön että esiintyjien puolelta yhteisöllisenä ja lempeänä tilana kokemusten jakamiseen.

Meistä katsojista tuli ikään kuin osa esitystä, mekin tehtiin se, me oltiin mukana, meilläkin oli sanottavaa ja kokemuksia, niitä kuunneltiin, tehtiin näkyviksi. Me toisillemme ventovieraat jaoimme niitä keskenämme – ja kenties teillekin.

(Katsojapalaute, mies, eläkeläinen, Luokkakuvia vedos V, 2022.)

Esityksen jälkeen mentiin lasilliselle ja juteltiin, arkikeskusteluihin verrattuna, poikkeuksellisen suoraan luokasta. Oli tosi virkistävää käsitellä niin kiertelemättä omia luokkakokemuksia ja kuulla muiden kokemuksista, sellaisen äänensanomattoman taustalla häälymisen sijaan, mitä luokkakokemus on usein ainakin mulle ollut.

(Katsojapalaute, nainen, työikäinen, Luokkakuvia vedos V, 2022)

Hankkeen myötä syntynyt, yhtä taideteosproduktiota pysyvämpi yhteisö ja sen sisällä vallitseva solidaarisuuden ilmapiiri on sellainen onnistuminen, jota oli vaikea kuvitella ennen hankkeen alulle panemista. Näin hankkeen loppupuolella on helppo sanoa, että se on antanut meille valtavan paljon – on helpompi toimia tanssitaiteen sirpaleisella kentällä, kun tietää, että kuuluu johonkin sen sisällä.

Käytännön vinkkejä yhteisöllisyyden vahvistamiseen:

1. Järjestä aikaa tutustumiselle ja kuulumisten vaihdolle. Huolehdi ryhmäytymisestä ja luottamuksellisesta ilmapiiristä. Avaa ryhmälle, miksi nämä asiat ovat tärkeitä.
2. Sitouta ryhmäläiset työskentelyyn vahvistamalla kunkin toimijuutta eli vaikutusmahdollisuuksia ryhmässä.
3. Tee pari- ja pienryhmäharjoituksia sekoittaen ryhmää. Näin huolehdit siitä, että kaikki ryhmäläiset saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa.
4. Mahdollista ryhmäläisille yhteydenpito myös työskentelyn ulkopuolella.
5. Järjestä yhteistä tekemistä, joka kiinnostaa ryhmää. Kysy ryhmältä, mitä tämä voisi olla.
6. Huomioi, että toive yhteisön rakentamisesta tulee olla jaettu. Yksin ei voi rakentaa yhteisöä.

Lopuksi

Tässä tekstissä olemme tehneet ehdotuksia luokkataustan ja -aseman ja niihin liittyvien hierarkioiden huomioimisesta pedagogisessa ja taiteellisessa työssä. Luokkatietoisuutta lisäämällä voimme toivottavasti edistää taiteen saavutettavuutta ja useampien osallisuutta taiteen harrastamiseen, opiskelemiseen ja taidetyön tekemiseen. Yhteiskunnan peilinä sekä uudistajana taide ei saa jäädä vain harvojen omaisuudeksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että luokkatietoiset työtavat ovat mahdollisia vasta luokka-asemien ja -taustojen vaikutusten tunnistamisen jälkeen.

Meille kirjoittajille yhteiskuntaluokkien vaikutukset eivät ole vain yksilökeskeisiä, vaan pyrkimyksenä on yhteisöissä vaikuttavien eriarvoistavien hierarkioiden tunnistaminen ja ravisteleminen. hooks (2007, 19) esittää, että feminismin iskulauseena tunnettu ”henkilökohtainen on poliittista” on tärkeää ymmärtää vakavasti; henkilökohtaisen vapautumisen tavoittelun sijaan pyrkimyksenä muuttaa alistavia, yhteiskunnallisia rakenteita.

Luokkahanke on nyt loppusuoralla, mutta työ yhteiskuntaluokkiin nivoutuvan eriarvoisuuden parissa jatkuu edelleen eri muodoissa. Hankkeeseen osallistuneiden mukana käytännöt kulkevat muun muassa tanssin vapaan kentän työryhmiin, taiteen perusopetukseen, erilaisiin taidehankkeisiin ja korkeakoulutukseen – näin luokkatietoinen työote alkaa toivottavasti elää, kehittyä ja vakiintua osaksi (tanssi)taiteen parissa työskentelemistä.

Toivomme jatkossa voivamme fasilitoida yhä useammalle kokemuksia oman taustan hyväksymisestä – tai vielä parempi olisi, jos yhä useampi voisi fasilitoida tilanteita niin, että kukin voisi kokea oman taustansa olevan voimavara ja arvo itsessään. Siksi kai tämän tekstin olemme kirjoittaneet. Työ jatkukoon, yhdessä.

Viitteet

1 Turvallisemman tilan periaatteiden kirjaaminen näkyviin on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokoontumisista lähtöisin oleva yhteisöllinen, feministinen menetelmä. Tarkoituksena on luoda turvallisuuden tunnetta kaikille osallistujille ja vähentää pelkoa syrjinnästä tai väkivallasta. Käytäntö on levinnyt moniin eri yhteisöihin ja yhteyksiin. Ks. esim. https://elokapina.fi/safer-space/.

2 Intersektionaalisuus on Kimberle Crenshawn (1991) esittelemä termi, joka tarkoittaa muun muassa sukupuolen, yhteiskuntaluokan ja etnisen taustan risteämistä moninaisesti luoden sosiaalisia hierarkioita. Toisin sanoen intersektionaalisuus tarkoittaa eriarvoistavien erojen yhteen kietoutumista tai kasaantumista.

3 Luokkahanketta ovat tukeneet Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Samuel Huberin säätiö, Helsingin kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta sekä seuraavat tuotantotahot: JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Viirus teatteri, Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Keski-Suomen Tanssin Keskus.

Lähteet

Aaltola, Eliisa & Keto, Sami. 2017. Empatia: Myötäelämisen tiede. Helsinki: Into.

Anttila, Eeva. 2022. ”Dialogisuus.” Teoksessa Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa, toim. Eeva Anttila. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja. 58. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Haettu 28.02.2023. disco.teak.fi/anttila/dialogisuus.

Anttila, Eeva. 2003. A dream journey to the unknown: searching for dialogue in dance education. Acta Scenica 14. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-9765-76-8.

Aromaa, Jonni. 2010. ”Työilmapiiri Suomen kansallisbaletissa on kiristynyt.” YLE. Haettu 16.02.2023. yle.fi/a/3-5561726.

Ilmola-Sheppard, Leena; Rautiainen, Pauli; Westerlund, Heidi; Lehikoinen, Kai; Karttunen, Sari; Juntunen, Marja-Leena ja Anttila, Eeva. 2021. ArtsEqual: Tasa-arvo taiteen ja taidekasvatuksen suuntana. Helsinki: Taideyliopisto. URN:ISBN:978-952-353-042-3.

Crenshaw, Kimberle. 1991. ”Mapping the margins: Intersectionality, Identity Politics, and Violence Against Women of Color.” Stanford Law Review 43 (6): 1–19.

Buber, Martin. 1993. Minä ja sinä. Suom. Jukka Pietilä. Porvoo: WSOY.

Elonheimo, Aino-Maija. 2018. ”Feministisen pedagogiikan historiaa ja käytäntöjä Suomessa.” Teoksessa Feministisen pedagogiikan ABC: Opas ohjaajille ja opettajille, toim. Anu Laukkanen; Sari Miettinen; Aino-Maija Elonheimo; Hanna Ojala ja Tuija Saresma, 39–44. Tampere: Vastapaino.

Elonheimo, Aino-Maija; Miettinen Sari; Ojala Hanna ja Saresma Tuija. 2022. ”Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka pähkinänkuoressa.” Teoksessa Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka, toim. Anna-Maija Elonheimo; Sari Miettinen; Hanna Ojala ja Tuija Saresma, SIVUT. Tampere: Vastapaino.

Ernaux, Annie. 2008. Vuodet. Suom. Lotta Toivanen. Gummerus: Helsinki.

Foster, Raisa 2017. ”Nykytaidekasvatus toisintekemisenä ekososiaalisten kriisien aikakaudella.” Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja 18, 35–56. Haettu 12.01.2023. doi.org/10.30675/sa.63484.

Freire, Paulo. 2005/1970. Sorrettujen pedagogiikka. Suom. Joel Kuortti. Tampere: Vastapaino.

Forum Artis. 2023. Eettinen ohjeisto taide- ja kulttuurialalle. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Haettu 03.03.2023. eettinentaide.fi.

Helin, Vaula. 2022. ”Tanssia ilman rajoja.” Suomen Kuvalehti 14/2022. Haettu 11.10.2022. suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/tyoskentelysta-jai-pitkaksi-aikaa-pelkotiloja-tunnettujen-tanssiryhmien-entiset-tyontekijat-kertovat-epaasiallisesta-kohtelusta.

hooks, bell. 1994. Teaching to Transgress: Education as the Practice of Freedom. New York and London: Routledge.

hooks, bell. 2007. Vapauttava kasvatus. Suom. Jyrki Vainonen. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Kallio, Natalia. 2022. Kotileikki. Helsinki: Kosmos.

Karttunen, Sari. 2018. Mitä yhteistä on yhteisötaiteella ja fasilitoinnilla? Kysymyksiä yhteisöllisen taidetoiminnan filosofis-metodologisesta perustasta. Cuporen työpapereita 7. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Haettu 18.01.2023. www.cupore.fi/images/tiedostot/tyopaperit/sari_karttunen_mita_yhteista_on_yhteisotaiteella_ja_fasilitoinnilla.pdf.

Knif, Leena. 2021. Moninainen kuvis: Osallisia tiloja, tasa-arvon tekoja, taiteella tiedettyä toimijuutta. Helsinki: Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta.

Kuokkanen, Katja. 2022. ”’Luokkayhteiskunnan merkkejä’ – Tutkijat huolestuivat Helsingin seudun naapurustoista ja kehittivät uuden ratkaisun.” Helsingin sanomat 29.8.2022. Haettu 01.03.2023 www.hs.fi/kaupunki/art-2000009001006.html.

Laukkanen, Anu; Miettinen, Sari; Elonheimo Aino-Maija; Ojala Hanna ja Saresma, Tuija. 2018. ”Lukijalle.” Teoksen Feministisen pedagogiikan ABC: Opas ohjaajille ja opettajille esipuhe, toim. Anu Laukkanen et al., 7–9. Tampere: Vastapaino.

Lempiäinen, Kirsti. 2018. ”Luokkasensitiivisyys.” Teoksessa Feministisen pedagogiikan ABC: Opas ohjaajille ja opettajille, toim. Anu Laukkanen, Sari Miettinen, Aino-Maija Elonheimo, Hanna Ojala ja Tuija Saresma, 35–36. Tampere: Vastapaino.

Louis, Eduard. 2019. Ei enää Eddy. Suom. Lotta Toivanen. Helsinki: Tammi.

Luhtakallio, Eeva & Junnilainen Lotta. 2022. ”Sisukkaat selviytyjät: Lähiöiden pienituloiset.” Teoksessa Kahdeksan kuplan Suomi, toim. Anu Kantola & työryhmä. Helsinki: Gaudeamus.

Mattila, Mattias. 2018. ”Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun.” YLE. Haettu 16.02.2023 yle.fi/a/3-10133317.

Gonzalez, Anita. 2021. ”Recognizing Race and Class in Dance. Gonzalez Response to Paramana.” Teoksessa Performance, dance and political economy: Bodies at the end of the world, toim. Katerina Paramana & Anita Gonzalez. London: Bloomsbury Academic.

Porkola, Pilvi; Ylöstalo, Hanna & Salmenniemi, Suvi. 2022. ”Feministiset utopiat ja kuvittelun pedagogiikka.” Teoksessa Intersektionaalinen feministinen pedagogiikka, toim. Anna-Maija Elonheimo; Sari Miettinen & Tuija Saresma, SIVUT. Tampere: Vastapaino.

Press Press 2020. Toolkit for Cooperative, Collective, & Collaborative Cultural Work. Haettu 12.1.2023. toolkit.press/introduction.html.

Rauhala, Lauri. 2014/1983. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus: Helsinki.

Roiha, Taija 2019. ”Crossing the Magical Barriers of Art: Social Class, Authorship and Capital in the Contemporary Finnish Literary Field.” Nordisk kulturpolitisk tidsskrift. Vol. 22. 50–71. Haettu 2.3.2023. www.idunn.no/doi/10.18261/ISSN2000-8325-2019-01-04.

Roiha, Taija 2017. ”Luokattomat Taiteilijat?: Taiteellisen Työn Yhteiskunnallinen Eriarvoisuus Prekaarissa Taidemaailmassa.” Tahiti. Num. 7(1). Taidehistoriallinen seura. Haettu 2.3.2023. https://tahiti.journal.fi/article/view/85655.

Salminen, Veli-Matti. 2009. ”Pääoman lajit ja resurssiverkostot.” Teoksessa Erot ja eriarvoisuudet: Paikallisen elämän rakentuminen, toim. Matti Siisiäinen ja Leena Alanen. Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä: Yliopistopaino, 143–144.

Summa, Terhi & Tuominen, Kaisu. 2009. Fasilitaattorin työkirja.

Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Kepan raporttisarja 103, Kehitysyhteistyön palvelukeskus. Haettu 23.2.2023 globaalikasvatus.fi/wp-content/uploads/sites/6/2021/08/fasilitaattorin-tyokirja-menetelmia-sujuvaan-ryhmatyoskentelyyn.pdf.

Törmi, Kirsi. 2019. Kevätuhrin uusi koreografia – anna kehon ja tunnetietoisuuden tanssittaa sinua. Helsinki: Väestöliiton terapia- ja kotipalvelut. Haettu 29.08.2022. vaestoliitonterapiapalvelut.fi/2019/05/24/kevatuhrin-uusi-koreografia-anna-keho-ja-tunnetietoisuuden-tanssittaa-sinua.

Törmi, Kirsi. 2016. Koreografinen prosessi vuorovaikutuksena. Acta Scenica 46. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Esittävien taiteiden tutkimuskeskus. URN:ISBN:978-952-6670-79-9.

Vaarla, Suvi. 2019. Westend. Helsinki: WSOY.

Viren Eetu. 2021. Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoitumisesta. Helsinki: Tutkijaliitto.

Värri, Veli-Matti. 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.

Yle Kulttuuricocktail 2.11.2022. ”Keskiluokka on taiteessa yliedustettuna.” Keskustelemassa Natalia Kallio ja Markus Kåhre.