Retoriset näyttämöt
Renessanssin perinne synnytti Hollannissa aivan oman näyttämötyyppinsä, niin sanotun retorisen näyttämön. Tämä tapahtui aikana, jolloin maa oli siirtymässä omaan taloudelliseen ja kulttuuriseen kukoistukseensa. Hollannissa uudet näyttämöt toimivat niin ikään humanistisesta perinteestä kummunneen retoriikan eli puhetaidon esittelypaikkoina. Tässä mielessä Hollanti poikkesi esimerkiksi Ranskasta, missä renessanssin näyttämöillä esitettiin antiikkiin pohjautuvia tarinoita. Retoriikka, eli oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puheesta, oli osa Italiassa muotoutuneita humanistisia opintoja, jotka levisivät yliopistosivistyksen myötä ympäri Eurooppaa. Hollannissa oli useita retorisia seuroja, jotka järjestivät keskinäisiä kilpailuja. Tapahtumat alkoivat juhlavilla kulkueilla, jotka päättyivät ulkotiloihin pystytettyjen näyttämörakennelmien luokse.
Näyttämönä käytettiin kiinteää korotettua lavaa, jonka taustan muodosti kaksi- tai joskus ehkä kolmikerroksinenkin rakennelma. Se muistutti rakennuksen fasadia. Lavan tasolle aukesi kolme oviaukkoa, joista keskimmäinen oli suurin. Todennäköisesti aukkoa peitti esirippu. Yläkerroksessa näyttämöaukkojen päällä oli pienempiä ikkunamaisia aukkoja. Arkkitehtuuriltaan rakennelma viittasi selkeästi renessanssiin. Sen perusjako noudatteli klassista arkkitehtuuria pylväineen sekä roomalaisine riemukaariaiheineen. Katolla oli nähtävissä kolme heraldista laattaa tai reliefiä. Niistä keskimmäiseen oli kuvattu kilpailun aiheeseen viittaava hahmo kuten Viisaus, Puhetaito tai Neitsyt Maria.
Kilpailu eteni siten, että raati antoi osallistuville ryhmille aiheet, joiden pohjalta niiden tuli luoda allegorinen draama. Teos esitettiin hyödyntämällä fasadin ovi- ja ikkuna-aukkoja. Toiminta levittäytyi näyttämötasolle rakennelman edessä keskiajan paikallisuuksien tavoin. Kun raati oli julistanut voittajan, laskettiin ylhäältä alas henkilöitymä, joka vastasi keskusreliefin hahmoa, ojentamaan voittaneelle ryhmälle palkinto. Retorinen näyttämö jäi maantieteellisesti suhteellisen paikalliseksi sekä lyhytikäiseksi ilmiöksi. Tosin on pohdittu myös sitä mahdollisuutta, että se olisi vaikuttanut Englannin renessanssinäyttämön kehitykseen (Brockett–Mitchell–Hardberger 2010, 52).