Martin Lutherin teesit vuona 1517 nostattivat laajan reformaation aallon. Katolinen kirkko vastasi siihen kutsumalla koolle Trenton kirkolliskokouksen (1545–1563). Siellä muotoiltiin katolisen vastauskonpuhdistuksen oppijärjestelmä, nykyisen katolilaisuuden perusta. Kirkolliskokouksella oli merkittäviä vaikutuksia myös taiteiden kehittymiselle. Esimerkiksi kirkollisen kuvataiteen haluttiin ilmentävän tarkkaan kirkon näkemyksiä uskonnollisista teksteistä liiallista aistillisuutta vältellen. Trenton kirkolliskokousta voikin pitää Italian renessanssin päätepisteenä.
Taiteen tehtäväksi määriteltiin opettavaisuus ja näin kehittyi retorinen, puhutteleva taide. Sen tuli toisaalta vakuuttaa katsoja ja toisaalta opettaa häntä käyttämään mielikuvitusta ihmeiden tajuamiseen eli mieltämään ei-todellinen todelliseksi (Bergström 2015b, 227). Renessanssin pyrkimys kirkkauteen ja harmoniaan sai väistyä voimakkaampien efektien ja korostuneen teatraalisuuden tieltä. Taiteen tuli vakuuttaa. Aatteet kiteytyivät uudessa taidetyylissä, jota 1700-luvulta alkaen on kutsuttu barokiksi. Termi viittaa epäsäännölliseen helmeen.
Arkkitehtuurissa hylättiin antiikin pylväsjärjestelmien orjallinen toisto. Klassisia aiheita kyllä käytettiin, mutta niitä rohkeasti soveltaen. Arkkitehtuurin keinovalikoimaan ilmestyivät muun muassa kuperat ja koverat muodot, taivutetut tai katkotut kaaret sekä spiraalimaiset pylväät. Barokin synnyinsija oli nimenomaan Rooma, katolisen maailman keskus. Rooman barokin pioneeri ja ehkä merkittävin taiteilija oli kuvanveistäjä–arkkitehti–maalari Gian Lorenzo Bernini (1598–1680). Hänen luomuksiaan on muun muassa Pietarin kirkon edessä avautuva aukio. Sen keskeinen elementti ovat pylväsgalleriat, jotka levittäytyvät kirkon julkisivusta aukion ympärille. Ratkaisu viittaa katolisen kirkon aatteiden mukaan kirkon avoimeen syliin. Berninin ansiosta Rooman keskusta muuttui teatraalisten eleiden näyttämöksi: kadut ja aukiot muodostavat dramaattisia reittejä, joiden huipennuksia olivat esimerkiksi näyttävät suihkulähdeaukiot ja obeliskit.
Kuvaava esimerkki barokkitaiteen teatterinomaisuudesta on Berninin Cornaro-kappeli Roomassa. Kappelin alttarille on pystytetty marmoriveistos. Se esittää syvistä hurmostiloistaan tunnettua Ávilan Pyhää Teresaa, joka ekstaasissaan leijuu pilvellä enkelin osoittaessa häntä kultanuolella sydämeen. Alttari on reunustettu voimakkain kehyksin, mikä tuo mieleen näyttämöaukon. Kätketyistä ikkunoista tulvehtiva valo ja kappelin sivustoille kuvatut, ikään kuin aitioissa istuvat katsojat korostavat tapahtuman teatterimaisuutta. Kokonaisuuden kruunaa kappelin katon maalaus, joka aukeaa illusorisesti taivaisiin. Kappelissa arkkitehtuuri, kuvanveisto ja maalaustaide yhdistyvät barokille tyypillisellä superteatraalisella tavalla. Kuvatilan rikkominen ja katsojan osallistaminen ovatkin barokin taiteen tunnuspiirteitä.
Barokin taiteen teatraalisten pyrkimysten voi nähdä kiteytyvän myöhäisbarokin jesuiittamaalari Andea Pozzon (1642–1709) häkellyttävässä kattomaalauksessa ”Pyhän Ignazion kunnia”. Tämä jesuiittajärjestön maailmanlaajuista leviämistä kuvaava, ikään kuin korkeimmille taivastasoille yltävä näkymä imaisee katsojan mukaansa. Katsojan on lähes mahdotonta tajuta, että maalaus on toteutettu tasaiselle kattopinnalle eikä suinkaan korkeaan kupoliin. Maalauksessa on hyödynnetty paitsi ruudukon avulla kattoon luotua keskeisperspektiiviä myös värisävyjen vaihdoksin toteutettua niin sanottua ilmaperspektiiviä. Nämä keinot ovat juuri niitä, joita alettiin käyttää myös barokin näyttämöillä loihtimaan häikäiseviä näkyjä ja visuaalisia silmänkääntötemppuja.
Katolisen kirkon ekspansion ja kiihkoisan käännytystyön ansiosta barokki levisi kansainvälisesti hyvin laajalle: Se väritti Espanjan taidetta, se levisi saksalaisen kielialueen katolisille alueille sekä myös Väli- ja Etelä-Amerikkaan ja aina Aasiaan asti. Joka puolella barokki sai omia tyylillisiä erityispiirteitään. Barokista tuli myös yksivaltiuden tyyli, kuten Venäjällä ja myös Ranskassa, missä kehittyi hillitympi, renessanssin ihanteita kunnioittava barokkiklassismi. Myös näyttämö yhä mutkikkaampine laitteistoineen seurasi kehityksen perässä lähes kaikkialle, minne barokki levisi.
Vastauskonpuhdistuksen tärkein vaikutus teatterin kehitykselle oli se, että kansankieliset uskonnolliset draamat kiellettiin. Se jätti kansanteatterin puolelle tyhjiön, jonka commedia dell’arte tuli täyttämään. Commedia dell’arten juurethan olivat Italian eri alueiden paikallisperinteissä, mutta juuri Trenton kirkolliskokouksen ajoilta ovat säilyneet ensimmäiset kirjalliset maininnat siitä. Samalla on säilynyt myös ensimmäisen tunnetun naisnäyttelijän nimi. Hovin ja oppineiden teatterimuodot puolestaan jatkoivat niillä linjoilla, jotka renessanssin aikana vakiintuivat. Aiheista suosituimpia olivat antiikin mytologiaa ja historiaa sivuavat tarinat. Myöhäisrenessanssin intermezzot säilyttivät suosionsa, ja 1600-luvun alkupuolella ne sulautuivat osaksi uutta taidemuotoa, oopperaa.