1960-luvun radikalismi synnytti uudenlaisia näyttämöitä, kun aktivistit toivat esityksiä julkiseen tilaan ja valtasivat itselleen paikan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Myös teatterin katsominen muuttui poliittiseksi kannanotoksi, kun yleisö vedettiin usein mukaan esityksen toimintaan. Tässä luvussa tarkastellaan Ariane Mnouchkinen johtamaa Théâtre du Soleil’a, yhdysvaltalaisia teatteriryhmiä sekä Augusto Boalin Sorrettujen teatteria.