Renessanssin aikana intermezzolla (myös intermedia) tarkoitettiin välinäytöksiä koomisen tai vakavan draaman näytösten välissä. Toisinaan intermezzot saattoivat kommentoida löyhästi esitettävää näytelmää. Intermezzojen syntyä ja varhaista kehitystä ei tarkalleen tunneta, mutta niiden juuritraditiona pidetään karnevaaliajan naamiotansseja. 1500-luvun aikana intermezzot kasvoivat suurellisiksi, musiikin säestämiksi spektaakkeleiksi, joissa tanssilla oli usein tärkeä merkitys. Intermezzot olivat usein mytologis–allegorisia kuvaelmia, joiden toteuttaminen edellytti näyttävää puvustusta ja mutkikasta näyttämökoneistoa. Siten ne olivat barokin oopperan ja näyttämötekniikan edelläkävijöitä.
Italian renessanssi mahdollisesti kuuluisin ja parhaiten dokumentoitu esitys oli Firenzen Uffizi-palatsin teatterissa vuonna 1589 ensi-iltansa saanut komedia La pellegrina (Pyhiinvaeltajatar). Se huipensi kolme viikkoa kestäneet Medici-suvun hääjuhlallisuudet. Niihin kuului myös loistavia juhlakulkueita ja monenlaisia muita esityksiä. Vakiintuneen käytännön mukaan kiinteä kaupunkilavastus muodosti komedian näyttämökuvan; tässä tapauksessa se oli Pisan kaupunki kaltevine torneineen.
Varsinaisesta sensaatiosta vastasivat kuitenkin teatterin uuden lavastaja–arkkitehdin Bernardo Buontalentin visualisoimat kuusi intermezzoa. Niistä on säilynyt kirjallisten kuvausten lisäksi myös Buontalentin luonnoksia. Intermezzojen kokonaisteema oli musiikki universaalin harmonian heijastajana. Näytelmän intermezzot edellyttivät tekijöiltä ja yleisöltä lähes ensyklopedista antiikin mytologian tuntemusta vertauskuvallisine aiheineen, lukemattomine myyttisine hahmoineen, tarkkoine viittauksineen ja symboleineen. Niiden tuntemus epäilemättä kuuluikin 1500-luvun italialaisen sivistyneistön humanistiseen koulutukseen.
Ensimmäinen intermezzo kuvasi eri sfäärien harmoniaa. Taivaasta laskeutui pilvi, jonka päällä seisoi doorisen moodin (sävelasteikko) henkilöitymä. Häntä seurasivat kuuden muun musiikillisen moodin henkilöitymät. Erilaisia harmonioita esittelevien laulunumeroiden jälkeen vertauskuvalliset hahmot kokoontuivat lattiatasolle ilmestyneeseen doorilaiseen temppeliin. Sen jälkeen temppeli laskeutui luukusta alas. Taivaasta laskeutui uusi pilvirykelmä, jonka keskellä istui Välttämättömyyden henkilöitymä. Hän kannatteli valtavaa värttinää. Se yhdisti universumin ääripäät, maan ja taivaat. Välttämättömyyden seurana oli kolme kohtalotarta, Mennyt, Oleva ja Tuleva. Heitä ympäröivat kahdeksan taivaankappaleen henkilöitymät, ja ylimmällä pilvellä seisoivat Hyveiden henkilöitymät. Nämä pilvimuodostelmat pyörivät Välttämättömyyden värttinän eli maailman keskiakselin ympäri. Musiikillisen finaalin jälkeen pilvimuodostelmat hahmoineen katosivat. Niiden takaa paljastui varsinaisen näytelmän kiinteä, Pisan kaupunkia esittävä kaupunkikuva.
Jo ensimmäisen intermezzon kuvauksesta saa hyvän käsityksen Buontalentin lavasteratkaisujen mutkikkuudesta ja kekseliäisyydestä. Ne tekivätkin katsojiin huomattavan vaikutuksen. Lennätyslaitteilla laskettiin alas monenlaisia pilvimuodostelmia, jotka saattoivat kannatella useita esiintyjiä. Liikuteltavat sivukulissit häivyttivät näytelmän kiinteät kaupunkilavastukset. Mutkikkailla näyttämölaitteilla kyettiin pyörittämään isoja lavaste-elementtejä näyttelijöineen. Jokainen kuudesta intermezzosta kuvasi erilaisia myyttisiä maailmoja ja olomuotoja.
Toisen intermezzon näyttämökuva esitti vehreää hedelmätarhaa, jonka keskelle kohosi lattialuukusta vuorimaisema. Kolmas intermezzo kuvasi metsää, jonka keskellä sijaitsi luola. Sitä asutti lohikäärme, joka levitteli siipiään ja syöksi suustaan tulta. Taivaasta laskeutui Apolloa esittävä nukke. Näyttämötasolla nuken tilalle astui näyttelijä, joka kukisti lohikäärmeen. Neljäs intermezzo puolestaan kuvasi Helvetin eri tasoja Danten Jumalaista näytelmää mukaillen. Viides intermezzo johdatteli katsojan veden valtakuntaan. Siinä kuvattiin jylhien rantakallioiden reunustamaa merta laivoineen sekä aalloista ilmestyvää meren jumaluutta. Päätösintermezzossa antiikin jumalat Apollo ja Bacchus sekä Harmonian ja Rytmin henkilöitymät ilmestyivät näyttämölle pilvien varassa. Ympäröivät pilvet kannattelivat erilaisia sulottaria ja muusia. Ne ilmoittivat Jupiterin lähettäneen Harmonian ja Rytmin maan päälle tuottamaan iloa ihmisten keskuuteen. Lopulta kaksikymmentä tanssiparia liittyi jumalten juhliin. Koko esitys päättyi nymfien ja paimenten tanssiin (ks. tarkempi kuvaus esim. lähteestä Baker 2013, 1–4).
Todennäköisesti lopun tanssikohtaukset esitettiin katsomon keskelle levittäytyneellä lattiatasolla. Tällainen ratkaisu oli usein hoviesityksille tyypillinen. Intermezzojen kuvaelmat puolestaan keskittyivät varsinaiselle näyttämölle, sillä ne olivat kiinteästi sidoksissa mutkikkaaseen näyttämökoneistoon. Juuri uudenlaisista näyttämölaitteista ja niiden mahdollistamista häikäisevistä efekteistä vakiintui Medicien hoviesitysten tunnuspiirre. Buontalenti suunnitteli näyttämökuvat ja -koneet vielä ainakin viiteen eri intermezzojen sarjaan.
