Pekka Kiiliäinen

Johdanto

Tutkin esseessäni animoitujen kuvien vaikutusta meihin ja sitä, onko liikkuvan kuvan ja elokuvanlukutaito meihin sisäänrakennettu taito. Onko kivikaudella esitetty jonkinlaisia elokuvan esiasteita? Onko kyky lukea elokuvaa meihin sisäänrakennettuna? Lähestyn asiaa kivikautisten luolamaalausten kautta ja yritän selvittää yhdistivätkö ihmiset jo tuolloin liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Pohdin siinä sivussa myös luolaa esitystilana. En aio tutkia sen tarkemmin miksi luolamaalaukset on tehty tai ketkä yhteisön jäsenet niitä ovat katselleet. Uskon, että ihmiset ovat aikoinaan tehneet taidetta samoista syistä kuin nykyisinkin: mm. koska se tuntuu tärkeältä sekä kuvatakseen todellisuutta ja unia.

Kuva

Etelä-Ranskassa sijaitsevassa Chauvetin luola sisältää nykytiedon valossa vanhimmat luolamaalaukset, jotka ovat yli 30 000 vuotta vanhoja. Sitä nuorempia ovat Lounais-Ranskan Lascaux’n luolan maalaukset, jotka maalattiin noin 20 000 vuotta sitten. Näiden luolien maalaukset kiinnostavat minua erityisesti, sillä ne on maalattu tekniikalla, jonka myötä oikein valaistuina monimutkaiset kuvat muuttuvat yksinkertaisiksi ja valoa liikuttelemalla kuvat muuttuvat animaation tavoin. (Zorich 2014.)

Koska luoliin ei tule luonnonvaloa ollenkaan, oli maalaukset sekä tehty että katseltu keinotekoisen valaistuksen avulla. Suuntaamalla valoa vuorotellen eri suunnista epätasaisille pinnoille maalatuille eläinhahmoille, ne muuttuivat eläviksi ja eläimet näyttivät liikkuvan. Esimerkiksi Lascaux’n luolasta löytyneet lamput muodostivat juuri sopivan kokoisen kiilan maalausten tarkastelua varten, joten ne oli todennäköisesti suunniteltu juuri siihen tehtävään. (Zorich 2014.) Kynttilöiden asemesta valonlähteinä toimivat rasvakynttilät (Chure 2012.) Valaisimet oli suunniteltu heijastamaan valoa, jonka avulla valokiilaa oli mahdollista suunnata ja todennäköisesti rajatakin hieman (Zorich 2014.)

On olemassa viitteitä siitä, että tällaista animointia on tehty myös ulkotiloissa, joissa valaistusta ei voida hallita samalla tavalla (Cultural Heritage Imaging 2016.) Minua kiinnosti kuitenkin pohtia enemmän luolia, sillä mielestäni luola esitystilana on kiinnostava. Se muistuttaa modernia ns. black box -teatteritilaa tai vaikkapa elokuvateatteria monella tavalla: luonnonvalon puute, ulkopuoliselta maailmalta lähes täysin suljettu esityspaikka ja se on seinien rajaama tila.

Kivikauden ihmisille luola on ollut rituaalipaikka ja ihmiset ovat asuneet muualla (Miettinen 2008 ”1 Esihistoriallinen taide.”) Ei ole ihme, että luolia on pidetty erityisinä, sillä niillä on täysin uniikki haju, akustiikka ja valaistus tai sen puute. Luola ei siis ollut ihmisille arkinen paikka, vaan rituaalia/esitystä mentiin seuraamaan tiettyyn, vain sille varattuun, paikkaan. Tuon ajan ihmisten tapaan myös minulle itselleni arkiselta todellisuudelta rajattu tila on esityspaikoista mieluisin. Katsoja-kokijana siihen liittyy tietynlaista alistumista teokselle ja se pakottaa keskittymään itse esitykseen. Uskon, että nykyihmisellekin on olennaista päästä pois arjesta, toiseen tilaan, katsomaan esityksiä. Sen takia me emme saa samoja tunnetiloja elokuvista televisioruudulta oman kodin turvassa tai vaikkapa katsoessamme valokuvia ja maalauksia gallerian sijaan tietokoneen ruudulta.

Onko luolien käyttö esityspaikkoina loppunut korkeakulttuureissa? Toiko maanalainen maailma mieleen tuonpuoleisen negatiivisessa mielessä ja välteltiinkö sitä siksi? Mesopotamiassa ja Egyptissä ihmiset rakensivat itse käyttämänsä uskonnolliset ja esitykselliset tilat (Miettinen 2008 ”2 Varhaiset korkeakulttuurit.”) Ehkä luolia ei vain pidetty arvossa tuolloin. Selvästi ne on kuitenkin jossain vaiheessa unohdettu pitkäksi aikaa, sillä luolia on ”löydetty” vasta viime vuosisatoina. Esimerkiksi Lascaux’n luola löydettiin vasta 1940-luvulla (Zorich 2014.)

Ihmiset ovat aina halunneet saada kuvat elämään. Esimerkkeinä toimivat luolamaalausten lisäksi mm. varhaisten korkeakulttuureiden ruukku- ja seinämaalaukset, 1600-luvulla keksitty taikalyhty tai vaikkapa Eadweard Muybridgen valokuvilla toteuttamat animaatiokokeilut ennen elokuvaa. Uskon, että halu puhaltaa kuviin elämää, samoin kuin jonkinlainen elokuvanlukutaito, on meille ihmisille luonnollista.

Luolamaalausten animaatioissa kuvien välillä tapahtuu välillä valtavan suuria hyppäyksiä, esimerkiksi Chauvetin luolassa leijonan on liike on ”liian” suuri (Bradshaw Foundation 2016.) Erikoisia ovat myös kuvat, joissa yhdistyy useampi eläin: Lascaux’n luolassa hevosen ja härän hahmot sekoittuvat keskenään (Hitchcock 2015.) Animaatioiden kuvat on kuitenkin toteutettu aikoinaan niinkuin ne on toteutettu, joten uskon, että niitä on myös aikoinaan osattu tulkita. Kyse ei voi olla vain siitä, että me nykyisin oivallamme mistä on kyse – pikemminkin moderni valaistustekniikka oli johtanut tutkijoita harhaan ennenkuin luolamaalaukset älyttiin valaista niillä muinaisilla valaisimilla, joita kyseisistä luolista oli löytynyt (Zorich 2014.) Ihminen siis osaa luonnostaan tai on ainakin jo tuolloin osannut hahmottaa kuvien välisiä suhteita ja täydentää mielessään puuttuvaa kuvatietoa muodostaakseen yhteyden kuvien välille. Monessa mielessä se muistuttaa Eisensteinin montaasiteoriaa koskien elokuvien vaikutuskeinoja ja leikkaamista 1900-luvun alusta (Pirilä & Kivi 2005, 11–17.) On tietysti mahdotonta tietää mitkä kaikki kuvat oli aikoinaan tarkoitettu animoiduiksi. Ylipäätänsä tutkimusta kuvien animoinnista ei löydy hirveästi, mutta vahvoja viitteitä asiasta löytyy.

Ääni

Akustinen arkeologia tutkii muinaisia kohteita äänen avulla ja pyrkii selvittämään miltä eri aikakausilla on kuulostanut. Erityisesti luolia on tutkittu paljon. Mainitsemistani luolista Lascaux’n luolan akustiikkaa on tutkittu hieman, mutta Chauvetin ei (Devereux 2001, 105–107.) Vertailun vuoksi mm. Ranskan Pyreneillä sijaitsevan Le Portelin luolan akustiikkaa on tutkittu laajalti (mt. 110–113.) Harvan luolan akustiikkaa on kuitenkaan tutkittu perinpohjaisesti. Uskon syynä olevan sen, että luolia suojellaan ymmärrettävistä syistä ihmisten vaikutukselta ja sen, että akustinen arkeologia on vielä niin nuori tieteenala.

Edellä mainitsemiani Ranskassa sijaitsevia luolia on tutkittu ihmisäänen avulla. Tutkijat ovat äännelleet matalasti humisten ja hymisten eri kohdissa luolaa ja kuunnelleet. He havaitsivat, että ihmisäänen voimakkuus riittää siihen, että luolat alkavat resonoimaan eli soimaan. (Devereux 2001, 107–110.) Ääniaallon edetessä tilassa, se jää pintojen väliin kimpoilemaan ja muodostaa erilaisten syventymien kohdalla ns. seisovia aaltoja. Koko tunnelimainen luolakin voidaan mieltää valtavaksi soivaksi urkupilliksi. Tietyn taajuuden resonoidessa tilassa syntyy ns. moodeja, joissa ääni paikasta riippuen joko korostuu tai vaimenenee. (Everest & Pohlmann 2009, 241–244.) Nykyään tyypillisissä esitystiloissa ei käytetä resonanssia hyväksi, sillä katsomot ovat isoja ja resonanssit osuvat vain rajatuille alueille. Sen sijaan nykyisin seinä- ja kattopinnat suunnitellaan siten, että ne suuntaavat äänen tasaisesti kohti katsomoa. Näin pinnoista heijastuneet äänet saadaan voimistamaan suoraa ääntä. (mt. 380–382.)

Rajattuaan tutkimuskohteensa muutamaan luolaan, tutkijat havaitsivat eri Ranskan Pyreneillä sijaitsevien Niauxin, Fontanetin ja Le Portelin luolien luolamaalausten sijaitsevan erittäin usein luolan resonanssin korostumien kohdalla. Luolasta riippuen jopa 80–90% maalauksista oli sijoiteltu näihin voimakkaasti soiviin kohtiin. Parhaiten luolista on saatu tutkittua Le Portelin luolaa sen eri osiin rajautuvan rakenteen vuoksi. Yhdessä sen osista, Jammes-galleriassa, on merkitty seiniin tietoa luolan harmoniasta: luolan perusääni on D ja sen kvintin, A:n, resonointipaikka on kirjattu seinään. (Devereux 2001 110–113) Kivikauden ihmisillä on siis ollut jo tuolloin samankaltainen käsitys harmoniasta kuin meillä nykyisinkin. Kuvia ei siis ole maalattu sattumanvaraisiin paikkoihin, vaan ne on sijoiteltu monessa luolassa akustisesti merkittäviin, eli näissä tapauksissa erittäin hyvin soiviin, kohtiin.

Päätelmiä

Koska kuvat ja resonanssipaikat sijaitsevat samoissa paikoissa luolastoissa, niillä täytyy olla yhteys. Valitettavasti akustinen arkeologia ei ole erityisen iso tieteenala ja rahoituksen hankkiminen luolien tutkimista varten lienee hankalaa. Tieto siitä, että monimutkaiset kuvat eläimistä ovatkin tosiasiassa animaatioita, lienee myös tuoreempi kuin ainoaksi varteenotettavaksi lähteeksi löytämäni tutkimustieto luolien akustiikasta.

Yhdistin seinien animoidut kuvat ja luolien äänimaailman alunperin sattumalta päässäni, sillä pohdin kuvien animointitilannetta: harva rituaali tai muukaan esityksellinen asia tapahtuu kulttuurissamme nykyisin ilman ääntä – miksi asia olisi ollut toisin tuolloinkaan? Tieto siitä, että kivikauden ihminen todella on osannut hyödyntää tuolloin luolien akustiikkaa, ruokki mielikuvitustani suuresti. Mielikuvissani näen, miten karun animaation liikkuessa lepattavan liekin valossa ihmiset istuvat haltioituneena rummun paukkeen, monotonisen laulun ja shamaanin tarinankerronnan tai loitsuamisen täyttäessä tilan. Loppujen lopuksi tuo täysin mahdollinen esitystilanne vaikuttaa olevan hyvin lähellä monia meille tutumpia esitystilanteita: teatteria sen eri muodoissa, elokuvaa tai vaikkapa nykymusiikin konsertteja.

Lähdeluettelo

Bradshaw Foundation. 2016. The Cave Art Paintings of the Chauvet Cave – Panel of the lions. Haettu 15.1.2016 osoitteesta: www.bradshawfoundation.com/chauvet/panel_of_the_lions.php.

Cultural Heritage Imaging. 2016. UNESCO Prehistoric Rock-Art Sites in the Côa Valley, a World Heritage Site in Portugal Haettu 15.1.2016 osoitteesta: culturalheritageimaging.org/What_We_Do/Projects/pavc.

Chure, Dan. 2012. Land of the Dead – LA TRAGEDIE DE LASCAUX: DEUXIEME PARTIE. Haettu 15.1.2016 osoitteesta: qvcproject.blogspot.fi/2012/01/la-tragedie-de-lascaux-deuxieme-partie.html.

Devereux, Paul. 2001. Stone Age Soundtracks – the acoustic archaeology of ancient sites. Lontoo: Vega.

Everest, Frederick Alton & Ken C. Pohlmann. 2009. The master handbook of acoustics. 5th ed. New York: McGraw-Hill.

Hitchcock, Don. 2015. Lascaux Cave – Grotte de Lascaux. Haettu 13.1.2016 osoitteesta: donsmaps.com/lascaux.html.

Miettinen, Jukka. 2008. Tila, kuva aatteet. Haettu 14.1.2016 osoitteesta disco.teak.fi/tila.

Pirilä, Kari & Kivi, Erkki. 2005. Otos: elävä kuva – elävä ääni: osa 1. Helsinki: Like.

Zorich, Zach. 2014. Early Humans Made Animated Art – How Paleolithic artists used fire to set the world’s oldest art in motion. Nautilus. Haettu 14.1.2016 osoitteesta: nautil.us/issue/11/light/early-humans-made-animated-art.