Anna Teresa De Keersmaeker – eurooppalaisen taidetanssin minimalisti

Anne Teresa De Keersmaeker (s. 1960) on belgialainen koreografi, tanssitaiteilija ja Rosas-tanssiryhmän sekä Brysselissä vuonna 1995 toimintansa aloittaneen The Performing Arts Research and Training Studios eli P.A.R.T.S.-koulun perustaja. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1982 teoksellaan Fase, joka toi välittömästi uuden vireen tanssiteatterinomaiseen, eurooppalaiseen tanssiin ja linkitti amerikkalaisen Judson Theater -ryhmän jälkeisen tanssiajattelun laajempaan kontekstiin. De Keersmaekerin vaikutus on siitä lähtien ollut merkittävä eikä vähiten P.A.R.T.S:n kautta.

De Keersmaekerin työskentely perustuu vahvasti musiikin rakenteisiin ja niistä kumpuavaan analyyttiseen työskentelyyn. Spiraalit, kultainen leikkaus ja Fibonaccin lukujono ovat muotoja, rakenteita ja periaatteita, jotka eivät lakkaa kiehtomasta häntä ja sisältyvät hänen koreografiseen ajatteluunsa.[1]

Koreografian peruselementteinä ovat muun muassa tilan, rytmin ja kehon liikkeiden väliset suhteet. De Keersmaeker opiskeli musiikkia pääaineenaan huilu, mutta valitsi lopulta tanssin ja valmistui Maurice Béjartin Mudra-koulusta Brysselistä vuonna 1980. Seuraavana vuonna hän lähti opiskelemaan TISCH School of the Artsiin New Yorkiin. De Keersmaeker oli jo ennen Yhdysvaltoihin lähtöään kiinnostunut amerikkalaisesta minimalistisesta musiikista ja erityisesti Steve Reichin sävellyksistä. Reichin teos Violin Phase antoi alkusysäyksen De Keersmaekerin koreografiselle praktiikalle, jota hän edelleen harjoittaa:

Violin Phase -sävellyksessä kuului – – selkeä prosessi, joka ilmeni sävelkulkujen kasaantumisen ja kerrostumisen kautta. Reichin teos antoi minulle välineet, joiden avulla kehitin omaa liikesanastoani ja koreografisia rakenteita.[2]

Koreografia ja sen kirjoitus (l’écriture)

Fase, Four Movements to the Music of Steve Reich (1982) oli Anne Teresa De Keersmaekerin toinen koreografia, joka toi hänet ensin eurooppalaisen ja vähitellen maailmanlaajuisen tanssiyleisön tietoisuuteen. Fase syntyi yhteistyössä tanssija ja koreografi Michèle Anne De Meyn kanssa, ja sen ensi-ilta oli Beursschouwburgissa Brysselissä. Myöhemmin teos esitettiin Avignonin teatterifestivaalilla, jossa se saavutti valtaisan suosion, ja De Keersmaekerin koreografinen ura lähti nousuun.

Seuraava koreografia oli Rosas danst Rosas (1983), kulttiteokseksi noussut koreografia neljälle tanssijalle. Teoksen musiikin sävelsi Michèle Anne De Meyn veli, Thierry De Mey. Rosas danst Rosas -teoksessa De Keersmaeker jatkoi Fasessa kehittelemiään teemoja ja sovelsi niitä neljän tanssijan ryhmälle. Koreografia on yhdistelmä arkisia eleitä ja muodollisia, abstrakteja toistuvia liikkeitä sekä yllätyksellisiä ja arvaamattomia muutoksia pysähtyneisyyden ja rajujen, usein pyörimisestä kumpuavien, toisteisten liikepurkausten välillä. Lattialla, tuoleilla ja vertikaalissa toistuvat hallitut, pyörivät liikeradat ja rytmittävät pysähdykset loivat kokonaan uuden kielen, joka oli samanaikaisesti henkilökohtainen ja käsitteellinen kirkkaalla, ruumiillisella tavalla.

Arkiliikkeistä oli post-judsonilaisessa maailmassa tullut osa tanssin liikesanastoa, eikä niillä ollut enää samaa tanssin kaanonia kritisoivaa tai uutta luovaa merkitystä tai sisältöä.[3] Variaatiot kävelystä, juoksusta, käsien heiluttamisesta, hypyistä, pyörimisestä, istuma-asennoista ja makaamisesta olivat alusta alkaen myös De Keersmaekerin liikemateriaalisten tutkimusten kohteina. Hän kuuluu ensimmäiseen taiteilijasukupolveen, jonka työskentely asettui Euroopassa Judson Dance Theater -ryhmään kuuluneiden taiteilijoiden avaamaan maailmaan. Tällä sukupolvella eurooppalaisia tanssintekijöitä oli ennen kaikkea henkistä tilaa, mutta myös näkemyksellistä, taloudellista ja yhteiskunnallista tukea niin uudenlaisen koreografisen ajattelun ja koreografisten metodien kehittämiselle kuin kehollisten mahdollisuuksien tutkimiselle, kun tanssin ja koreografian ihanteet eivät enää olleet ankarasti sidottuja baletin tai modernin tanssin kaanoniin. De Keersmaekerille liikkeiden näennäinen yksinkertaisuus tarkoitti baletin ideaaliseen ruumiinkuvaan sisältyvän vertikaalisen ja raajojen tilaa kohti kurottavan kehon välttämistä.[4]

Jokapäiväisten liikkeiden variaatioista muodostui liikesarjoja ja niiden kasautumia, joiden koreografiseen käyttöön De Keersmaekeria oli innoittanut Reichin musiikki. Myös funktionaalisuudestaan etäännytetyt toiminnot, kuten nukkuminen, työn tekeminen, rannalle meneminen, juhliminen ja yön läpi valvominen, tarjosivat materiaalia liikkeisiin, joista tanssijat työstivät äärimmilleen pelkistetyt liikeradat.[5] Muita olennaisia elementtejä koreografisessa työskentelyssä olivat toisto, tilassa tapahtuvat, usein äkilliset suunnanmuutokset, liikkeen eri tasot sekä ympyrä tilallisena muotona. Nämä parametrit yhdistyneenä tarkkaan, geometriseen tilan ja ajan käyttöön muodostivat perustan, jolle Anne Teresa De Keersmaeker on luonut koreografisen kirjoituksensa (l’écriture). Hänen varhaisessa tuotannossaan liikekieleen kuuluivat arkiliikkeiden lisäksi pyörivän liikkeen äkillinen keskeyttäminen iskulla ja yllätykselliset liikkeen hidastukset, jolloin kehon laatu muuttuu salamannopeasti nopeasta liikkeestä hitaaseen. Tämä pyörivän liikkeen, iskujen ja hidastusten välinen vuoropuhelu vaatii tanssijalta jatkuvaa jalkojen päällä olemista ja kannatusta, jotta liikkeen keveys ja nopeus säilyvät, sekä yksityiskohtaista, liikkeellistä artikulaatiota.

Anne Teresa De Keersmaekerin alkukauden töissä oli vain naistanssijoita, mutta vähitellen myös miestanssijat tulivat mukaan ryhmään. Varhaisissa töissä on liikemateriaalia, joka voidaan nähdä aikakautensa naisellisena sanastona. Sitä sävyttää pehmeyden ja antautumisen sekä tiukkuuden ja kontrollin vuoropuhelu sekä usein tyttömäinen puvustus ja paksupohjaiset kengät. De Keersmaeker ei ole nähnyt teoksillaan olevan kosketuspintaa yhteiskunnalliseen, feministiseen ajatteluun tai keskusteluun, eikä sukupuolten välinen narratiivi ole ollut olennaista teoksissa.[6] Vähitellen liikemateriaali muuttui monipuolisemmaksi. Alkuvaiheen pyörivä liikekieli jäi taustalle, ja materiaali alkoi sisältää muun muassa akrobaattisia hyppyjä, taiturimaisia lattialle menoja ja sieltä ylös tuloja, tanssijoiden välisiä kosketuksia ja nostoja.

Anne Teresa De Keersmaekerin työssä tarkat, tilassa kaleidoskoopin kaltaisesti muuntautuvat rytmiset liikeradat edellyttävät tanssijoilta erinomaista musiikin ja tilankäytön tajua. Hän on tehnyt lukuisissa koreografioissa yhteistyötä muusikoiden, säveltäjien ja orkesterien kanssa.

Suhde Judson Dance Theater -kollektiiviin ja aikalaistanssiin

Katsoja voi nähdä De Keersmaekerin työssä samankaltaisia piirteitä kuin esimerkiksi Trisha Brownin ja Lucinda Childsin työskentelyssä. Amerikkalainen minimalistinen musiikki ja erityisesti Steve Reichin sävellykset antoivat välineitä, joiden avulla De Keersmaeker alkoi kehittämään koreografista ajatteluaan ja sen toteutusta.[7] Myös Yvonne Rainerin ajatukset tanssittujen liikkeiden merkityksestä ja laadusta vaikuttavat edelleen Anne Teresa De Keersmaekerin työssä. Hän käyttää usein seuraavaa Yvonne Rainer -sitaattia selittääkseen omaa heterogeenistä materiaaliaan ja sen merkityksiä:

Kun puhun yhteydestä ja merkityksestä, tarkoitan tietyn tapahtuman sisältämää tunnelatausta enkä sitä, mitä tapahtuma tarkoittaa. Tapahtuman tarkoitus on aina hyvin selvä. En käsittele symboleita. Työskentelen erilaisten asiakategorioiden kanssa, ja niiden tunnelataus vaihtelee.[8]

Eurooppalaisessa tanssissa alkoivat puhaltaa uudet tuulet 1980-luvulla ja esiin nousi De Keersmaekerin lisäksi uusia vahvoja naiskoreografeja, kuten jo 1970-luvun lopulla aloittanut saksalainen Pina Bausch ja amerikkalainen, Belgiaan asettunut Meg Stuart, joiden käsiala oli voimakkaan omaleimaista ja uutta luovaa. Näistä De Keersmaeker edustaa selkeästi liikkeeseen ja musiikin vuoropuheluun perustuvaa tyyliä, jossa mahdolliset teatterilliset elementit on etäännytetty tunteista ja itseilmaisusta ja suodatettu pelkistettyyn, liikkeelliseen muotoon.

Rosas danst Rosas -teoksessa voi halutessaan nähdä viitteitä Pina Bauschin teoksista Café Müller ja Kontakthof, joissa Bausch käytti tuoleja tärkeänä osana koreografiaa. Tuolit olivat tärkeässä osassa myös De Keersmaekerin alkuajan teoksissa. Toinen Bauschia ja De Keersmaekeria yhdistävä elementti on tanssijoiden esilläolo lavalla koko esityksen ajan eräänlaisena kuorona ja tanssivia kollegoita tukevana ryhmänä. Anne Teresa De Keersmaekerin mukaan tanssiryhmä on aina kollektiivi, ei vain ryhmä tanssivia yksilöitä.[9] Esiintyjien jatkuva esilläolo koko esityksen ajan on myös vahvana Pina Bauschin työssä, ja se rikkoo tanssiteatterin perinteisen illuusiota korostavan käytännön, jossa tanssijat aina oman numeronsa jälkeen katoavat kulisseihin.

Bauschin tanssin ja teatterin keinoja yhdistävästä tyylistä poiketen De Keersmaekerin työtä on leimannut pyrkimys keholliseen, liikkeen avulla toteutettuun abstraktioon. Hänen koreografinen työskentelynsä on – lyhyitä 1990-luvun taiteessa tapahtuneita vierailuja tanssiteatterin ja tekstin maailmaan lukuun ottamatta [10] – pohjautunut enimmäkseen musiikin ja tanssin väliseen vuoropuheluun, jossa perimmäiset liikemallit kävelystä ja juoksemisesta alkaen yhdistyvät tilan ja ajan koreografiaan.

Anne Teresa De Keersmaeker on koreografioinut yli 60 koko illan teosta, joista voi mainita teokset Bartók / Aantekeningen (1986), Drumming (1998), Rain (2001), Raga for the Rainy Season / A Love Supreme (2005) ja The Six Brandenburg Concertos (2018). De Keersmaeker kertoo, että työstäessään Fase-teosta New Yorkissa vuonna 1981 hän kuunteli Reichin sävellysten lisäksi ainoastaan J. S. Bachin Brandenburgilaisia konserttoja. Vuonna 2018 De Keersmaeker teki teoksen The Six Brandenburg Concertos Rosas-ryhmän 16 tanssijalle. Hän sanoo paluustaan Bachin pariin seuraavasti: ”Bachin musiikissa itsessään on ainutlaatuisella tavalla liikettä ja tanssia, ja se onnistuu yhdistämään kaikkein abstrakteimmankin konkreettisen, fyysisen ja sitä kautta jopa ylimaallisen ulottuvuuden kanssa.”[11]

De Keersmaeker esiintyy myös itse edelleen tanssijana, viimeksi Bachin Goldberg-variaatioihin perustuvassa koreografiassa vuodelta 2020 yhdessä pianisti Pavel Kolesnikovin kanssa. Suomessa hänen teoksiaan on nähty harvakseltaan. Rosas danst Rosas esitettiin Espoon kaupunginteatterissa vasta vuonna 2019. Aiemmin Helsingin Juhlaviikoilla on esitetty teokset 3 Abschied (2010), joka on Jérôme Belin ja Anne Teresa De Keersmaekerin duetto, sekä Bartok / Beethoven / Schönberg Repertory Evening (2006). Vuonna 2022 teos Mystery Sonatas/ for Rosa vieraili hiljattain Helsinkiin avatussa Tanssin talossa.

Vuonna 1996 Belgian kuningas Albert II myönsi Anne Teresa De Keersmaekerille paronittaren arvon.

Rosas-tanssiryhmä

Anne Teresa De Keersmaeker perusti Rosas-ryhmän vuonna 1983 Rosas danst Rosas -teoksen prosessin aikana. Alkuperäiseen ryhmään kuuluivat De Keersmaekerin ja Michèle Anne de Meyn lisäksi aiemmin mainitut tanssijat Adriana Borriello ja Fumiyo Ikeda. De Keersmaeker on alusta asti ollut ryhmän taiteellinen johtaja ja koreografi. Nimeksi valikoitui Rosas teoksen nimen mukaan. Rosas danst Rosas perustui ajatukselle siitä, että tanssijat tanssivat itseään itsenään, ja ryhmän liikekielelle olennainen toiston periaate sisältyi nimeenkin.[12]

1990-luvun lopussa Rosas oli saavuttanut merkittävän aseman eurooppalaisen tanssin kentällä yhdessä muiden sellaisten Belgiassa toimivien tanssiryhmien ja -koreografien kuin Les Ballets C de la B:n, Jan Fabren, Needcompanyn, edellä mainitun Meg Stuartin ja Wim Vandekeybusin kanssa. Visionäärit, kuten Kaaitheater-festivaalin johtaja Hugo de Greef, edesauttoivat Rosas-ryhmän toiminnan vakiintumista 1980-luvulta lähtien.[13] Lisäksi Belgian valtion tuntuvat taloudelliset satsaukset tanssitaiteen kehittämiseen ja rakenteiden ylläpitämiseen 1990-luvulta lähtien mahdollistivat Rosas-ryhmän toiminnan. Ryhmä oli vakituisessa harjoitusresidenssissä La Monnaie / De Munt -oopperatalossa vuosina 1992–2007, ja Kaaitheater tarjosi kotinäyttämön ryhmän teoksille. Koreografi Anne Teresa De Keersmaeker ja Rosas ovat kasvaneet vuosien aikana merkittäviksi toimijoiksi, joiden vaikutus ulottuu koko länsimaisen nykytanssin kentälle.

The Performing Arts Research and Training Studios (P.A.R.T.S.)

P.A.R.T.S. perustettiin vuonna 1995 De Keersmaekerin, Theo Van Rompayn ja La Monnaie / De Munt -oopperatalon johtajan Bernard Foccroullen yhteistyönä. Ajatus koulusta syntyi De Keersmaekerin mielessä jo 1980-luvun alussa, kun Mudra-koulu siirtyi Sveitsiin.[14] Vuonna 2019 P.A.R.T.S. sai oikeudet maisteritason tutkintoihin. Koulun perustamisajatuksena oli antaa ajassa kiinni olevaa tanssiopetusta Belgiassa ja opettaa De Keersmaekerin liikeajattelua ja repertuaaria uusille sukupolville. Useat koulun opiskelijat ja sieltä valmistuneet ovat saaneet tilaisuuden työskennellä Rosas-tanssiryhmässä.

P.A.R.T.S:n opetusohjelma on alusta asti ollut laaja ja monipuolinen. Sen opettajakuntaan on kuulunut useita aikalaistanssin merkittäviä taitelijoita ja ajattelijoita. Koulutusohjelmaan kuuluu Anne Teresa De Keersmaekerin teosten lisäksi Trisha Brownin ja William Forsythen repertuaaria ja työskentelyä muun muassa Jonathan Burrowsin ja Matteo Fargionin, Boris Charmatzin, Philip Gemacherin, Anne Jurenin ja David Zambranon praktiikoiden parissa. Lisäksi lukuisat tanssin teoreetikot, kuten Bojana Cvejic, Myriam Van Imschoot ja Jeroen Peeters, luennoivat vakituisesti koulussa.

P.A.R.T.S. on perustamisestaan lähtien ollut merkittävä toimija eurooppalaisessa tanssikoulutuksessa. Koulu on osaltaan vienyt eteenpäin aikalaistanssin ajattelua ja vakiinnuttanut sen asemaa kansainvälisesti. Voi sanoa, että monesta kulttuurista tulevien opiskelijoidensa sekä saavuttamansa arvostuksen myötävaikutuksella koulu on kyennyt luomaan koko nykytanssikentän kattavan kumppani- ja yhteistyöverkoston, jonka kautta opiskelijoille avautuu usein työmahdollisuuksia valmistumisensa jälkeen. Koulusta on valmistunut useita tanssitaiteilijoita, jotka ovat tulleet tunnetuiksi oman vahvan taiteellisen näkemyksensä kautta. Heistä mainittakoon esimerkiksi Alice Chauchat, Nada Gambier, Sidi Larbi Cherkaoui, Mette Ingvartsen, Erna Ómarsdóttir ja Salva Sanchis. Rosas ja Anne Teresa De Keersmaeker ovat edelleenkin olleet mukana tukemassa ja luomassa uusia työskentelyalustoja, jollaisia ovat muun muassa Bal Moderne ja WorkSpaceBrussels ja uusimpina Dancingkids ja RondOmDans.

Viitteet

1 Van Kerkhoven 2002, 33.

2 Cvejic 2012, 25.

3 Cvejic 2012, 14.

4 Cvejic 2012, 14.

5 Cvejic 2012, 14.

6 Cvejic 2012, 15.

7 Cvejic 2012, 9.

8 ”When I talk about connection and meaning, I’m talking about the emotional load of a particular event and not about what it signifies. Its signification is always very clear. I don’t deal with symbols. I deal with categories of things and they have varying degree of emotional load.” Cvejic 2012, 13.

9 Cvejic 2012, 15.

10 Ks. esim. teos Stella (1990), https://www.rosas.be/en/productions/380-stella

11 https://www.rosas.be/en/productions/654-the-six-brandenburg-concertos

12 Cvejic & De Keersmaeker 2012, 80.

13 Luyten 2002, 319.

14 Cvejic 2012, 10.

Lähteet

https://www.rosas.be

Cvejic, Bojana. 2012. ”Introduction.” Teoksessa Anne Teresa De Keersmaeker & Bojana Cvejic, toim. A Choreographer’s score: Fase, Rosas danst Rosas, Elena’s Aria, Bartok. Brysseli: Rosas & Mercatorfonds, 7–20.

Cvejic, Bojana & De Keersmaeker, Anne Teresa. 2012. ”Fase, Four Movements to the Music of Steve Reich.” Teoksessa Anne Teresa De Keersmaeker & Bojana Cvejic, toim. A Choreographer’s score: Fase, Rosas danst Rosas, Elena’s Aria, Bartok. Brysseli: Rosas & Mercatorfonds, 21–76.

Cvejic, Bojana & De Keersmaeker, Anne Teresa. 2012. ”Rosas danst Rosas.” Teoksessa Anne Teresa De Keersmaeker & Bojana Cvejic, toim. A Choreographer’s score: Fase, Rosas danst Rosas, Elena’s Aria, Bartok. Brysseli: Rosas & Mercatorfonds, 77–148.

Luyten, Anna. 2002. ”Compliance is not my Style.” Teoksessa Guy Gypens, Sara Jansen & Theo Van Rompay, toim. Rosas: Anne Teresa De Keersmaeker. Tournai & Brysseli: La Renaissance du Livre, Rosas, 317–319.

Van Kerkhoven, Marianne. 2002. ”Trying to Capture the Structure of Fire: 20 Years of Rosas.” Teoksessa Guy Gypens, Sara Jansen & Theo Van Rompay, toim. Rosas: Anne Teresa De Keersmaeker. Tournai & Brysseli: La Renaissance du Livre, Rosas, 31–39.

Van Rompay, Theo. 2006. ”Ten Years of Parts.” Teoksessa Steve de Belder & Theo Van Rompay, toim. P.A.R.T.S.: Documenting Ten Years of Contemporary Dance Education. Brysseli: P.A.R.T.S., 14–15.