Taustaa
Humanistinen psykologia on suuntaus, johon voidaan liittää humanistisia arvoja, kuten ihmisen ainutlaatuisuutta ja luovuutta korostaneita psykologeja. Humanististen psykologien lähtökohtana on yksilön kokonaisvaltaiseen tutkimukseen pyrkiminen sekä ihmisen luovuuden ja henkisen kasvun ihannoiminen. Myös itsensä toteuttaminen ja taiteellinen itseilmaisu ovat olleet tärkeitä alueita humanistisessa psykologiassa.
Humanistisen psykologian valtakausi sijoittuu 1950–1960-luvuille ja sen keskeisistä edustajista voidaan mainita Abraham Maslow, Carl Rogers ja D. A. Kolb sekä Suomessa Lauri Rauhala. Humanistisella psykologialla on ollut vaikutusta opetukseen myös Kolbin kehittämän kokemuksellisen oppimisen mallin välityksellä. (ks. Kokemuksellinen oppiminen)
Perusajatuksia
- Fysiikan tiedemallin hylkääminen
- Ihmisen ainutlaatuisuuden, kokonaisvaltaisuuden (holistisuuden) ja yksilöllisyyden korostaminen
- Kiinnostus merkityksen ongelmaan
- Tutkija itse osa tutkimustaan; kohteena avoin ja muuttuva inhimillinen järjestelmä
Taustalla vaikuttaa eksistentiaalinen fenomenologia. Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen avoimena järjestelmänä on:
- itseohjautuva
- itseään toteuttava
- ainutkertainen
- muuttuva
- etsivä, tutkiva
- luova
- valintoja tekevä
- kokonaisvaltainen (holistinen)
Humanistisen psykologian tutkimusteemoja
- yksilön elämäntilanne ja -historia, sen ainutlaatuisuus, henkilökohtaisuus
- itseys, itsen toteuttaminen
- luovuus, yksilöllisyys
- henkinen kasvu, muutos
- persoonallinen eheys
- arkikokemuksen ylittävä tajunta
- merkityksen ongelma; inhimillisen kokemuksen problemaattisuus
Humanistisen psykologian edustajia
Abraham Maslow (1908–1970) tunnetaan paremmin ns. Maslown tarvehierarkiasta, mutta hän on myös keskeinen humanistisen psykologian uranuurtaja. Hänen näkemyksessään korostuu holistisuus; yksilö on ainutkertainen persoona, jonka toimintaa on tarkasteltava suhteessa hänen elämäntilanteisiinsa ja koko persoonallisuuteensa.
Maslow’n mukaan yksilö saa motivaationsa sisältäpäin; yksilö ei ole ulkoisiin ärsykkeisiin reagoiva kone, vaan tarkoituksenmukaisesti tietyissä tilanteissa käyttäytyvä. Koska kukin yksilö on ainutkertainen on mahdotonta tarkastella ryhmien keskiarvoja tietyissä ominaisuuksissa. Keskiarvot eivät kerro yksilökohtaisesti kunkin koehenkilön subjektiivisesta elämysmaailmasta. Siksi ihmisluonto voi olla perin tuntematon ja sellaiseksi se tulee jäämään, koska kaikilla on oma elämänhistoriansa oppimiskokemuksineen, perinnöllisine varustuksineen sekä persoonallisine tietoineen ja taitoineen.
Maslow’n mukaan ihmisellä on yksilöllinen sisäinen luonne, joka sisältää kaikki impulssit kohti kasvua ja itsensätoteuttamista (vrt. essentialistinen ihmiskäsitys luvussa Ihmiskäsitys ja ihmiskuva). Sisäinen luonne on positiivinen voima, joka pyrkii inhimillisyyden toteuttamiseen. Sisäinen luonne on herkkä; se tukehtuu helposti paineiden, odotusten ja pelkojen alla; usein jo lapsuudessa. Sisäinen luonne harvoin katoaa kokonaan: se toimii alitajunnassa sisäisenä äänenä odottaen toteutumistaan. (Maslow 1972, 85–88)
Suomalainen psykologi, filosofi, professori emeritus Lauri Rauhala (1914–2016) on yksi ihmistutkimuksen ja ihmistyön tärkeimmistä teoreettisista vaikuttajista Suomessa. Hänen panoksensa eksistentiaalisen fenomenologian kehittämisessä on merkittävä. Rauhalan kirjallinen tuotanto käsittää 12 kirjaa ja yli 200 kotimaista ja kansainvälistä artikkelia. Keskeinen näkemys hänen työssään on se, että ihmisiä tulee aina ihmissuhdetyössä kohdella ainutlaatuisina yksilöinä. Rauhalan mukaan ihmisen ontologinen analyysi on ihmistyössä ensiarvoista. Tämä velvoittaa jokaisen tutkijan/opettajan/terapeutin kirkastamaan omaa ihmiskäsitystään. Rauhalan ajattelu on inspiroinut kokemuksen tutkijoita ja ihmistyön asiantuntijoita hyvin monialaisesti.
Lauri Rauhalan mukaan humanistinen psykologia on behaviorismin antiteesi. Aidon ihmistieteen tutkimuskohteena on inhimillinen toiminta, ja se näin ollen rajaa pois eläintutkimukset. Humanistinen psykologia nojaa filosofisesti lähinnä eksistentiaaliseen filosofiaan, ja keskittyy ihmiseen psyykkis-henkisenä olentona.
Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on nähtävä avoimena järjestelmänä: itseohjautuvana, ainutkertaisena, muuttuvana, etsivänä, tutkivana, valintoja tekevänä, kokonaisvaltaisena (holistisena). (ks. Holistinen ihmiskäsitys).
Rauhalan ajattelussa keskeisiä teemoja ovat itseys, itsensä toteuttaminen, luovuus, rakkaus, arvot, yksilöllisyys, henkinen kasvu, muutos, persoonallinen eheys, arkikokemuksen ylittävä tajunta; Elämäntilanteen ainutlaatuisuus, henkilökohtaisuus vs. esim. kulttuurisuus; eettisyys; henkilökohtainen vastuullisuus, ihmisarvo, yksilönvapaus, ihminen ainutlaatuisena olentona, ihmisoikeudet, itsen tutkiminen/kehittäminen. Myös esteettinen, mystinen, irrationaalinen ja uskonnollinen kokemus kuuluu humanistisen psykologian piiriin inhimillisinä kokemusulottuvuuksina. Yhteisenä nimittäjänä näille voidaan nähdä merkityksen ongelma, eli inhimillisen kokemuksen problemaattisuus.
Merkitys Rauhalan ajattelussa viittaa ihmisen mielelliseen suhteeseen maailmaan ja omaan itseensä; tämä laajempi kuin kielellinen näkökulma, se pitää sisällään myös tunteet ja toiminnalliset (keholliset) kokemukset. Rauhalan mukaan ”olemme kokemisessamme aina sidoksissa omaan tajunnalliseen historiallisuuteemme”. (Rauhala 1992, 53)
Lähteitä
Rauhala, L. (1992). Humanistinen psykologia. Helsinki: Yliopistopaino.
Maslow, A. (1972). The further reaches of human nature. Dallas: Offset paperback.