Onko lapsi kehittymätön, epävalmis? Onko aikuinen aina kehittynyt, valmis? Vai voisiko aikuinen oppia lapselta mitään? Uuden, muuttuvan lapsikäsityksen mukaan lapsi on aktiivinen ja osaava.
Liisa Karlsson (2000) esittelee erilaisia käsityksiä lapsesta.
Lähtökohtana Karlssonin ajattelussa on käsitysten ja toiminnan vuorovaikutus: käsitteet ja niistä tehdyt tulkinnat ohjaavat ihmisen toimintaa. Siten näkemykset ihmisestä, tiedosta ja oppimisesta muovaavat suhtautumistamme lapseen, tai lapsikäsitykseemme (osa ihmiskäsitystä).
Käsitykseemme siitä, millainen lapsi on vaikuttaa myös yhteiskunnassa vallitsevat yleiset käsitykset lapsesta, joissa paljon stereotypioita sekä lasten kanssa toimivien ammattilaisten omat ja yhteiset käsitykset, sekä omat kokemukset lapsuudesta. Lasten omat ja keskinäiset kulttuuriset konstruktiot jäävät usein huomaamatta ammattityössä ja tutkimuksessa.
Ennakkokäsitykset vaikuttavat lapsiin suhtautumiseen ja toimintaan. Myös lapsen omat käsitykset itsestään vaikuttavat siihen, miten hän toimii ja siihen, miten häntä kohdellaan. Karlssonin mukaan: ”Toiminta muotoutuu vuorovaikutuksessa, jossa osapuolten tapa hahmottaa todellisuutta vaikuttaa siihen, minkälaiseksi todellisuus muodostuu… käsitykset ja toiminta ovat keskenään vuorovaikutuksessa.” (2000, 31)
Ihminen siis muovaa toiminnallaan yhteisössä vallitsevia käsityksiä.
Yhteiskuntamme kuvia lapsesta
Sana lapsi herättää yleensä positiivisia mielleyhtymiä. Yleinen kuva – kulttuurinen käsitys – lapsesta on kuitenkin ristiriitainen. Esimerkiksi mediassa ja opetussuunnitelmissa lapsista puhutaan toisin kuin aikuisista.
Aikuisen on vaikea asettua lapsen asemaan, vaikka lapsuus onkin osa aikuisuutta; onhan jokainen meistä ollut lapsi. Lapsen näkökulman huomiotta jättäminen voi ratkaisevasti vaikuttaa tutkimustuloksiin.
Lapsi oivaltaa laadullisesti eri tavalla kuin aikuinen. Lapsen leikki on moniulotteisempaa ja kehittyneempää kuin kehityskuvaukset ja mallit antavat olettaa. Lapset ovat osoittautuneet päteviksi arvioimaan heitä koskevia asioita. Lapsista löytyy yllättäviä osaamisen alueita, kun heille ominaiset tavat toimia huomioidaan.
Aikuisen näkökulma ohjaa hänen huomioitaan ja päätelmiään. Kun lapsen näkökulma jää taustalle, muodostuu kuva lapsesta yksipuoliseksi. Kun lapsinäkökulma huomioidaan, nousevat lapsen kyvyt ja taidot uudella tavalla esille.
Ilmiöiden tarkasteleminen lapsen näkökulmasta ei tarkoita sitä, että aikuisen näkökulma pitäisi unohtaa. Hedelmällistä on ottaa huomioon molemmat ja muodostaa yhteisöllinen ja tasavertainen tarkastelutapa.
Keskeneräinen lapsi
Lasta on pitkään pidetty avuttomana ja kykenemättömänä. Lapsuudesta puhutaan edelleen ylimenokautena, marginaalisena ilmiönä. Lapsellinen ja lapsekas ovat kielteisiä ilmauksia. Myös lapset itse pitävät lapsuutta negatiivisena: esimerkiksi 8–12 vuotiaat eivät enää halua, että heitä kutsutaan lapsiksi.
Osaava lapsi
Vastasyntyneen aivokapasiteetti on valtava, ja lapsella on valtava oppimisen kyky. Karlssonin mukaan ”parhaat oppimismenetelmät ovat pitkälti samoja kuin ne, joita käytämme pikkulapsina” (2000, 41). Lapsen oppimista luonnehtii kokonaisvaltaisuus, kaikkien aistien yhdistäminen oppimisessa sekä yhteisöllisyys: lasten keskinäisellä toiminnalla on suuri merkitys oppimisessa.
Tähän ajatteluun perustuu ns. lapsitutkimuksen uusi paradigma, painottaa lapsuuden ymmärtämistä sosiaalisena konstruktiona ja lasta aktiivisena toimijana. Kuitenkin on vielä vähän tutkimusta siitä, millaisia lapset ovat. miten he leikkivät keskenään tai miten he tutustuvat ympäröivään maailmaan. Vielä vähemmän on selvitetty sitä, miten tavoittaa lapsen kokemus.
Lapsi passiivisena kohteena
Kasvatus- ja opetuskäytännöissä lasta pidetään edelleen aikuisen toiminnan kohteena: mm. aikuisen antama oppi siirtyy lapseen, ammattilainen suunnittelee toiminnan ja arvioi tulokset. Karlssonin mukaan
”toimintaa lasten kanssa perustellaan yleensä tulevaisuuden merkityksellä. Kuitenkin lapsuus eletään tässä ja nyt eikä tulevaisuudessa… ” (2000, 45)
Lapsi ongelmana
Lasten luokittelu erilaisiin erityisryhmiin; yhteisön negatiivinen käsitys tietyn henkilön käyttäytymisestä ohjaa häntä myös käyttäytymään huonosti.
Aktiivinen lapsi
Ihminen tuntee itsensä subjektiksi vain osallistumalla aktiivisesti yhteisön toimintaan. Konstruktivistisen ajattelun mukaan ihminen on luonnoltaan tiedonhaluinen ja utelias, aktiivinen tiedonhankkija ja luoja. Oppiminen on kognitiivisen toiminnan sivutuote. oppiminen on tiedon aktiivista konstruointia. Lähtökohtana yksilön halu ja tarve oppia, siis luontainen ihmiselle.
Aikuisjohtoisuus – lapsikeskeisyys
Aikuisjohtoisuus perustuu ajatukseen, että vain aikuisella on tietoa siitä, miten lasta opetetaan ja kasvatetaan tai siitä, miten lapsi oppii ja kasvaa.
Lapsikeskeisyys puolestaan perustuu ajatukseen, että lapsi nähdään aktiivisena, toimivana, aloitteellisena yksilönä, joka vaikuttaa yhteisössä. Vaikuttaminen ei yleensä ulotu toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
Viime aikoina on ryhdytty korostamaan lapsen osallisuutta ja oppimisen yhteisöllisyyttä.
Lapsi, aikuinen, vanhus
Entä vanhuus? Onko ihmisarvon alentuminen todellisuutta länsimaisessa yhteiskunnassa? Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa vanhukset ovat arvostetuimpia, jolloin elämänkokemuksen karttumisella ja arvostuksella on ymmärrettävä yhteys.
Lapsi aikuisessa? Lapsi vanhuksessa? Kannammeko elämänvaiheitamme mukanamme vai jätämmekö ne taaksemme? Kyky leikkiä, kyky nauraa?
Lähde
Karlsson, L. 2000. Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Helsinki: Edita.