Seuraavassa esitellään Lauri Rauhalan näkemys holistisesta ihmiskäsityksestä.

Rauhalan mukaan hänen ontologinen ihmiskäsitysanalyysinsä ottaa huomioon kaikki muut merkittävät ihmiskäsitykset. Se on synteesi, joka tällä hetkellä tuottaa ”erään hyvin perusteltavissa olevan holistisen ihmiskäsityksen” (Rauhala 2005, 31).

Rauhala rakentaa holistisen ihmiskäsityksen mallia soveltaen ja kehittäen Edmund Husserlin fenomenologiaa ja Martin Heideggerin eksistenssifilosofiaa. Malli antaa selkeän lähtökohdan ihmisen olemassaolon kokonaisuuden ymmärtämiselle. Rauhalan mukaan ihminen on kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen eli elämäntilanteeseensa kietoutunut olento. Ihmisen eri olemisenpuolet ovat toisiinsa palautumattomia ja tekevät ihmisestä ainutlaatuisen. Ihminen tulee parhaiten ymmärretyksi ja autetuksi hänen maailmasuhteidensa pohjalta. Rauhala esittää ihmisen ja kulttuurin kaksisuuntaisen yhteyden ja tähdentää ihmisen ja maailman yhdessä olemisessa osapuolten dialogisuutta ja niiden olemassaolon ilmentymien riippuvuutta toisistaan. Rauhala tarkastelee ihmisen ontologista perusmuotoisuutta kolmijakoisena, mutta painottaa olemispuolien keskinäistä kietoutuneisuutta.

Kehollisuus on aineellis-orgaanista tapahtumista, jossa olennaista on koskettava lähivaikutus, konkreettinen toiminta. Rauhalalle kehossa on tajutonta tarkoittavuutta, jota voidaan kutsua esiymmärtäneisyydeksi. Elinten ja elintoimintojen keskinäiset suhteet jatkavat, täydentävät, tasapainoittavat ja kontrolloivat toistensa alkamia prosesseita omalla mielekkäällä tavalaan ilman symbolista tulkintaa.

Tajunnallisuus puolestaan on psyykkis-henkistä olemassaoloa. Tajunnan fundamentaali struktuuri on mielellisyyttä. Mieli eli noema on sitä, jonka avulla ymmärrämme tai tunnemme ilmiön tai asian joksikin. Mieli on merkityksen antaja, joka ilmenee tai koetaan jossakin tajunnan tilassa eli elämyksessä. Elämyksellisiä tiloja ovat esimerkiksi havaintoelämys ja tunne-elämys. Elämys ja mieli ovat tajunnallisen tapahtumisen perusyksikköjä. Kun mieli asettuu tajunnasamme suhteeseen jonkin objektin, asian tai ilmiön kanssa, syntyy merkityssuhde. Merkityssuhteista muodostuu maailmankuvamme ja käsityksemme itsestämme. Merkityssuhteet organisoituvat siten, että uudet mielen ilmentymät suhteutuvat jo olemassa olevaan tiedettyyn ja tunnettuun kokemusperustaan. Vanha kokemustausta toimii siten ymmärtämisyhteytenä, johon suhteutuen uusi mieli organisoituu merkityssuhteeksi ja tulee osatekijänä mukaan maailmankuvan muodostumiseen. Tajunnallinen tapahtuminen on siten sen oman historian varassa etenevää.

Situationaalisuudella tarkoitetaan ihmisen kietoutuneisuutta todellisuuteen oman elämäntilanteensa kautta ja mukaisesti. Ihminen kietoutuu situationsa rakennetekijöihin ja samalla tulee sellaiseksi kuin niiden luonne edellyttää. Osa näistä komponenteista määräytyy kohtalonomaisesti (esimerkiksi vanhemmat, kansalaisuus, yhteiskunta). Monia osatekijöitä ihminen puolestaan voi valita ja siten muunnella situationaalisuuttaan. Kun jokin komponentti kuuluu ihmisen situaatioon, se myös vaikuttaa siihen mitä ihminen tajunnassaan ja kehollisuudessaan on. Ihmisen identiteetti jäsennetään usein situationaalisuuden pohjalta (puhutaan ihmisestä isänä, äitinä, lapsena, opettajna jne). Situationaalisuus onkin aina ainutkertainen. Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen mallin mukaan ihmisen eri olemispuolet, kehollisuus, tajunnalisuus ja situationaalisuus edellyttävät jo olemassaolossaan toisensa. Rauhalan termi ”ykseys erilaisuudessa” kuvaa sitä, että eri olemispuolista voidaan keskustella kunkin olemispuolen edellyttämällä tavalla, mutta tyyppijako ei ole konkreettista vaan olemispuolet konstituoivat ja reaalistavat toistensa avulla. Ne ovat yhtä primäärejä ja välttämättömiä ja keskinäisellä yhteisvaikutuksellaan toimivat ihmisen kompleksisessa kokonaisuudessa. Rauhalan yksi keskeinen käsite on situationaalinen säätöpiiri, joka tarkoittaa hermeneuttista tulkintahorisonttia, joka säätelee ja määrittää tapaa, jolla maailman mielekkyys ihmiselle hänen nimenomaisessa tilanteessaan jäsentyy. Tämä esiymmärtyneisyys on muokkautuvaa. Tällä on paljon merkitystä opetus- ja terapiatyössä.

Tiivistettynä

1 Kehollisuus

  • Ne aineellis-orgaaniset tapahtumat, joiden ehtona on fyysinen koskettavuus.
  • Kehon omalakinen orgaaninen elämä, joka on mielekkäällä tavalla tarkoituksen mukaista.
  • Keskeistä on orgaanisen elämän erilaisten ilmentymien ymmärtäminen osana ihmisen olemassaolon mielekästä ja dynaamista kokonaisuutta.

2 Tajunnallisuus

  • Ne mielelliset – tuntemuksen tai havainnon sisältävät tiedostamisen – tapahtumat, jotka ovat oivaltuvasti läsnä tai koetaan ihmisen olemassaolossa; Inhimillisen kokemisen kokonaisuus
  • Kaikki mistä voimme tulla tietoiseksi, kaikki minkä voimme kokea kuuluu tajuntamme piiriin
  • Havaitut tai koetut suhteet johonkin ilmiöön, eli merkityssuhteet.
  • Psyykkinen ulottuvuus: elämyksellinen perusvirittyneisyys – hyvän ja pahanolon tuntemukset, viettipaineet, pelot (alempi tajunnallisuus)
  • Henkinen ulottuvuus: tajunnallisuus, jossa käsitteellisyys ja tietäminen tulevat mahdolliseksi (korkeamman asteen tajunnallisuus)
  • Merkitysten selkeyden aste vaihtelee: epäselvät ja selkeät kokemukset ja merkitykset
  • Merkityssuhteet syntyvät kun ymmärrämme tajuntamme sisältöjä (merkityksiä) suhteessa toisiinsa: oppiminen
  • Merkityssuhteet ovat maailmankuvan perusta
  • Epäselvät kokemukset ja jäsentymättömät merkityssuhteet voivat aiheuttaa ahdistusta ja mielenterveyden häiriintymistä
  • Kokemusten ymmärtäminen ja jäsentyneet merkityssuhteet ovat mielenterveyden perusta

3 Situationaalisuus

  • Kaikki se mihin ihmisen kehollisuus ja tajunnallisuus ovat suhteessa
  • Ihmisen kietoutuneisuus todellisuuteen oman elämäntilanteensa kautta ja mukaisesti
  • Kohtalonomaiset rakennetekijät
  • Ihmisen vaikutusmahdollisuuksien rajoissa olevat rakennetekijät
  • Suhteet konkreettiseen todellisuuteen (ilmasto, maantieteelliset olot, yhteiskunnalliset ja taloudelliset olot)
  • Suhteet ideaaliseen todellisuuteen (arvot, normit)
  • Suhteet toisiin ihmisiin
  • Konkreettiset komponentit ovat yhteydessä orgaanisiin prosesseihin, ideaaliset tajunnallisiin
    Esioletukset, esiymmärtäneisyys: situaatiomme muovaa ja rajoittaa näkemystämme maailmasta
  • Jokaisen ihmisen situaatio on ainutlaatuinen
  • ”Suhteissa oleminen on ihmisen todellistumisen ehto”

4 Olemuspuolet yhdessä

  • ”Ihminen on enemmän kuin osiensa summa”
  • Olemuspuolet edellyttävät toisensa ollakseen itse olemassa
  • Mikään niistä ei voi puuttua, mikään ei voi korvata toistaan.
  • Omaa olemassaoloaan merkitysten avulla ymmärtäen ihminen voi ohjata elämänkulkuaan.
  • Situationaalinen säätöpiiri on olemuspuolien vastavuoroisesti etenevä prosessi
  • Ihmisen olemassaolo toteutuu dynaamisena ja itseään säätelevänä järjestelmänä.

Tietoisuuden rakenne Rauhalan mukaan

Tajuton: prosessit, joita emme voi kokea, joista emme voi tulla tietoiseksi (monet orgaaniset prosessit)

Tajuinen: prosessit, jotka voimme kokea, joista voimme tulla tietoiseksi

Tiedostamaton: Tajunnalliset prosessit joista emme vielä ole tietoisia, mutta joista voimme tulla tietoiseksi = esireflektiiviset, esikielelliset prosessit
Tietoinen: tajunnalliset prosessit joista olemme tietoisia = reflektiiviset, kielelliset prosessit

Pähkinänkuoressa

Tajuton

  • Mahdoton kokea

Tajuinen

  • Tiedostamaton: koettavissa
  • Tietoinen: tietoisesti koettu

(ks. luku Kehontietoisuus ja sosiaalinen tietoisuus)

Lue lisää netistä

Existential phenomenology