Seuraava esitys perustuu Eeva Anttilan väitöstyöhön, jonka aiheena on dialogisuus tanssipedagogiikassa. Koko työ on saatavilla netissä. Ks. myös Heli Kauppilan väitöskirja, erityisesti luku 5.
Taustaa
Dialoginen lähestymistapa kasvatukseen perustuu toisaalta kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, toisaalta dialogisuusfilosofiaan.
Kriittisen pedagogiikan perusta on kriittisessä sosiaalisessa teoriassa, joka tavoittelee sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa. Paolo Freire, kriittisen pedagogiikan ”isä”, piti oppilaiden kokemuksia, heidän ”ääntään” ja heidän maailmasuhdettaan opetuksen lähtökohtana. Freiren mukaan ihmisten välisen dialogin kautta kriittinen tietoisuus itsestä, toisista ja maailmasta voi kasvaa, ja näin ihmiset voivat yhdessä toimia ja siten muuttaa todellisuutta (Freire 1972).
Kriittisen pedagogiikan pyrkimys on, että oppilaat pohtisivat ja tiedostaisivat omaa elämäntilannettaan ja tarkastelivat ympäröivää todellisuutta kriittisesti. Tarkoituksena on vahventaa oppilaita siten, että he itse kokisivat pystyvänsä vaikuttamaan elämäänsä ja ympäröivään maailmaan, toimimaan muutosagentteina.
Feministinen pedagogiikka on syntynyt kriittisen pedagogiikan rinnalla, kuitenkin eräänlaisena vastareaktiona kriittiselle pedagogiikalle, joka monien naistutkijoiden ja -kasvattajien mukaan ei tunnistanut sukupuolesta johtuvaa eriarvoisuutta kasvatuksessa. Feministinen pedagogiikka pyrkii irrottautumaan sukupuolen tuottamista rooleista ja ennakkoluuloista kasvatuksessa.
Keskeisiä käsitteitä feministisessä pedagogiikassa ovat vahventaminen (empowerment) vapauttaminen (emancipation), yhteisö ja johtajuus. Feministinen pedagogiikka korostaa johtamistaitoja, kuten suunnittelua, neuvottelua, arviointia, omien ja toisten tarpeiden ymmärtämistä ja ilmaisemista sekä ongelmien analysointia ja ratkaisua. Valta ei feministisessä pedagogiikassa tarkoita dominointia vaan sitä pidetään luovan potentiaalin lähteenä.
Dialoginen filosofia perustuu pitkälle Martin Buberin elämäntyöhön. Buberin mukaan yhteyden kaipuu on ihmisessä olemassa ennen kuin hän tiedostaa olevansa toisista erillinen, Minä. Näin ”Sinä” on ihmisessä sisäänrakennettuna, ja ihminen kasvaa persoonaksi vain yhteydessä toisiin ihmisiin. Erillisyyden korostaminen johtaa Buberin mukaan ihmisen kasvuun egoksi, toisista irralliseksi. Dialoginen, Minä-Sinä -suhde, on sellainen, jossa ihminen antautuu suhteeseen ilman pyrkimyksiä ja tavoitteita. Minä-sinä -suhde perustuu toisen ihmisen kohtaamiseen ainutkertaisena olentona, ja edellyttää toiseuden tunnustamista, ja kääntymistä toista kohden. Minä-Se -suhde puolestaan on sellainen, jossa Toinen on ihmisen pyrkimysten tai tavoitteiden kohteena, objektina. Minä-Se -suhde on monologinen, esineellistävä: kaikki minän ulkopuolinen on minästä erillistä, minän havainnoinnin ja toiminnan kohde, ja tällaisessa maailmasuhteessa ihminen käyttää maailmaa ja hallitsee sitä välineellisesti.
Dialogisen kasvatussuhteen mahdollisuus
Se, nähdäänkö dialoginen suhde kasvatuksessa mahdollisena, perustuu siihen, mitä kasvatuksen ajatellaan olevan.
Onko ”vallasta vapaa”, aito dialogi toivottavaa ja yleensä mahdollista pedagogisessa kontekstissa? Aitoa dialogisuutta voidaan asteittain lähestyä, ja hetkittäin se voi toteutua täydellisesti. Mitä lähemmäksi aitoa dialogisuutta tullaan, sitä vähemmän toiseen osapuoleen pyritään vaikuttamaan objektina: aito dialogi todellistaa itse itsensä ja alkaa tapahtua omilla ehdoillaan. Aito dialogi on siten itsensä subjekti. Sitä ei tehdä, vaan se luo itsensä. Todellisuuden annetaan olla se, mitä se itsessään on: sitä kuunnellaan, katsellaan ja ihmetellään kokonaisena ihmisenä tilanteessa läsnä ollen. Kasvatuksessa siis ”kuunnellaan sitä, mikä kasvaa”. Martin Buberin (1970, 109) sanoin:
Now he [educator] no longer interferes, nor does he merely allow things to happen. He listens to that which grows… he encounters.
Kasvatuksessa, kuten muissakin ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa, ihmisten välinen suhde perustuu osaltaan osallistujien keskinäiseen valta- tai hierarkiasuhteeseen. Suhde voi olla ”monologinen”, jolloin valta on keskittynyt opettajalle tai kasvattajalle. Vaikka oppilas osallistuiskin aktiivisesti vuorovaikutukseen, voi opettajan ja oppilaan keskeinen vuorovaikutus olla teknistä dialogia, jossa opettaja on ennalta asettanut tavoitteet, oikeat vastaukset tms. johon dialogilla pyritään. Aktivoimalla oppilaat löytämään vastauksia itse kyllä kehitetään oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä, mutta aitoa, ns. ”vallasta vapaata” dialogia ei tällaisessa vuorovaikutuksessa toteudu.
Aitoa dialogista suhdetta tavoitteleva pedagogiikka murtaa oppijan ja opettajan roolit ja sulauttaa ne toisiinsa. Opettajan rooli on liikkeellepanijan, tukijan, kannustajan ja ohjaajan rooli. Samalla opettaja myös muuttuu itse, ja oppii koko ajan uutta. Sekä Buber että Freire pitävät dialogista kasvatussuhdetta mahdollisena ja arvokkaana. Itse asiassa kasvatus ei ole mahdollista ilman dialogia, sillä ilman dialogia kasvattaja ei voi tietää, mitä kasvatettava tarvitsee. Dialogi on elämässä niin arvokasta, että se on myös kasvatuksen päämäärä. Dialogi on siis sekä kasvatuksen päämäärä että keino.
Jorma Lehtovaaran (1996, 43) mukaan dialogin toteutumiselle voi antaa mahdollisuuden:
Avoimessa dialogissa ei äly eikä tahto hallitse ja ohjaa suhtautumista todellisuuteen, vaan todellisuuden annetaan olla se, mitä se itsessään on. Sitä kuunnellaan, katsellaan, ihmetellään, valppaasti, laaja-alaisesti, kokonaisena ihmisenä tilanteessa ollen, ei keskittymisen johonkin seikkaan rajoittamana.
Edellytyksenä on rohkeus olla avoin omalle kokemukselle. Avoin, kunnioittava ja kiinnostunut kuunteleminen, vuorokuuntelu, on avoimen dialogin ydin. Dialogi muuntaa todellisuutta, luo uusia merkityksiä, konstruoi ihmisen ajattelua ja kokemusta todellisuudesta uudelleen. Dialoginen kohtaaminen on kehollinen ja konkreettinen tapahtuma.
Lähteitä
Anttila, E. 2003. A Dream Journey to the Unknown: Searching for Dialogue in Dance Education. Theatre Academy, Finland: Acta Scenica 14. urn.fi/URN:ISBN:978-952-9765-76-8
Kauppila, H. 2012. Avoimena aukikiertoon. Opettajan näkökulma kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan baletinopetuksessa.Teatterikorkeakoulu: Acta Scenica 30. urn.fi/URN:ISBN:978-952-6795-92-8