Taustaa
1950-luvulta lähtien oppijan kognitiiviset prosessit alkoivat kiinnostaa oppimisen tutkijoita. Tämä oli vastareaktio behaviorismiin.
Varhaisin kognitiivinen suuntaus liittyi tietokoneen keksimiseen. Oppiminen rinnastettiin tietokoneen toimintaan, syntyi ns. informaationprosessointiteoria. Ärsyke korvattiin inputilla, reaktio korvattiin outputilla – välissä prosessointi.
Myös muistitutkimusten kehittyminen vaikutti kognitiivisen oppimiskäsityksen syntyyn. Kun sensorinen muisti (näkö-, kuulo-, jne. muistit), lyhytkestoinen muisti eli työmuisti, pitkäkestoinen eli säilömuisti erotettiin, alettiin myös kiinnostua niiden merkityksestä oppimisessa.
Tällainen oppimisajattelu alkoi syrjäyttää behavioristista oppimistutkimusta 1960-luvulta lähtien. Murros oli merkittävä, ja puhuttiinkin niin sanotusta kognitiivisesta vallankumouksesta.
Myöhemmin ns. moderni informaationprossointiteoria hylkäsi tietokonemetaforan. Muisti- ja aivotutkimuksen kehittymisen myötä oppijan rooli aktiivisena tiedonrakentajana alkoi muotoutua, ja näin luotiin perusta konstruktivistiselle oppimiskäsitykselle. (Konstruktivistinen oppimiskasitys)
Perusajatus
Oppiminen on käsitysten muuttumista.
Kaikki kognitiiviset toiminnot (havaitseminen, muistaminen ja ajatteleminen) nivoutuvat toisiinsa kokonaisvaltaisesti. Muutos, joka näistä prosesseista aiheutuu, on oppimista.
Kognitiivinen oppimiskäsitys kiinnittää huomion oppijan sisäisiin tekijöihin:
- Oppimisprosessiin
- Oppimisstrategioihin
- Kognitiivisten rakenteiden kehittymiseen
- Muististrategioiden kehittelyyn
- Merkitysyhteyksien kehittelyyn
- Metakognitiivisiin taitoihin
- Oppimaan oppimiseen
Kun aiemmin kysyttiin, miten havainnot ohjaavat ajattelua ja toimintaa, nyt ryhdyttiin kysymään, miten ajattelu ja toiminta ohjaavat havaitsemista: informaation poiminta tapahtuu havaitsijan skeemojen pohjalta. Skeema on kognitiivis-emotionaalinen rakenne, jossa kuvastuu yksilön kokemushistoria. (Vrt. Piaget’ista luvussa Kehityspsykologia ja vaiheteoriat). On tärkeää huomata, että nykyinen käsitys kognitiosta ja kognitiiviisista prosesseista on huomattavasti monimuotoisempi. (ks. luku 6 Kehollinen oppiminen ja esim. Embodied Cognition)
Kognitiiviset prosessointistrategiat
Kognitiiviset prosessointistrategiat tai oppimistrategiat ovat toimintatapoja, joita oppija käyttää pyrkiessään saavuttamaan oppimiseen ja opiskeluun liittyvät tavoitteensa. Erilaiset mieleenpainamiseen, muistamiseen ja sisältöjen jäsentämiseen liittyvät toimet ovat esimerkkejä tällaisista strategioista (alleviivaaminen, käsitekartat, muistiinpanot jne).
Prosessointistrategiat voidaan jaotella pintaprosessointiin ja syväprosessointiin:
Pintaprosessointia luonnehtii ulkoaoppiminen, yksityiskohtien korostaminen, toisistaan irrallisten asioiden opettelu, eli atomistinen hahmotustapa sekä myös passiivinen asenne.
Syväprosessointi on puolestaan ymmärtämiseen tähtävää, periaatteita ja laajempia kokonaisuuksia hahmottavaa (holistinen hahmotustapa). Siinä korostuu merkitys, tavoite, sanoma ja päätelmien tekeminen.
Prosessointi- tai oppimisstrategialla on yhteys opintomenestykseen: yleensä syväprosessointi johtaa laadukkaampaan oppimiseen ja sitä kautta parempaan opintomenestykseen, mutta yhteys ei ole yksiselitteinen. Joissain oppimistehtävissä ja tilanteissa pintaprosessointi on tehokas tapa. On tärkeää kyetä valitsemaan tilanteeseen ja tavoitteeseen sopiva toimintatapa.
Pinta- ja syväsuuntautuneisuus liittyy ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon.
Oppimistrategioita voi siis tietoisesti muunnella, ja ne eroavat oppimistyyleistä, jotka ovat suhteellisen pysyviä tapoja ja mieltymyksiä orientoitua oppimiseen.
Metakognitiiviset taidot
Metakognitiiviset taidot ovat oppimaan oppimisen taitoja. Ne perustuvat sille, että oppija tiedostaa omat oppistyylinsä ja -strategiansa. Metakognitiiviset taidot ilmenevät kykynä käyttää tätä tietoisuutta oman oppimisen säätelyssä. Ne koostuvat seuraavista osa-alueista:
- Tiedot ja käsitykset itsestä oppijana; oma oppimiskäsitys
- Tiedot erilaisista tehtävistä ja niiden suorittamisesta
- Tiedot erilaisista oppimisstrategioista
Metakognitiiviset taidot tukevat oppimisen itsesäätelyä ja itseohjautuvaa oppimista.
Opiskeluorientaatio
Opiskeluorientaatio on oppimistyylien, -strategioiden ja motivaation kokonaisuus. Vermunt (1996, 1998) on hahmottanut neljä erilaista lähestymistapaa opiskeluun ja oppimiseen. (ks. tarkemmin Tynjälä 1999)
Lähestymistavat opiskeluun ja oppimiseen (Vermunt 1996, 1998)
- Suuntautumaton
Hämmennys, kaikki yhtä tärkeää, vaikeus löytää yhteyksiä asioiden välillä - Toistamisorientoitunut
Tärkeiden asioiden valikointi ja ulkoaoppiminen, ulkoinen säätely, tarkka sisältöjen toistaminen, tiedon vastaanottaminen - Merkitysorientoitunut
Tärkeiden, kiinnostavien asioiden valikointi, keskittyminen kokonaisuuksiin, kriittisyys, itsesäätely - Soveltamisuuntautunut
Käytännön elämään liittyvien asioiden, sisältöjen valikointi, konkretisointi, käytäntöön soveltaminen
Strateginen oppiminen: systemaattinen opiskelumenetelmien ja ajankäytön suunnittelu, syvä- ja pintaprosessoinnin vuorottelukyky, taustalla usein onnistumisen tai menestymisen halu (need for achievement) taustalla.
Myös tavoiteorientaatioteoriat liittyvät oppimistrategioihin, vaikka ovatkin itse asiassa motivaatioteorioita.
Tavoiteorientaatioteoriat:
- Tehtäväsuuntautuneisuus/ oppimisorientaatio
Huomio tehtävään ja sen sisältöön, kiinnostus ja innostus tehtävästä; halu parantaa taitoja tai ymmärtää opittavaa asiaa. - Suoriutumisorientaatio
Huomio omaan kyvykkyyteen, halu olla parempi kuin toiset. Oppiminen on väline menestykseen. - Välttämisorientaatio ja minäsuuntautuneisuus
Epäonnistumisen pelko, minän suojelu. Liittyy heikkoon itsearvostukseen. - Sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus
Toisilta saatu palaute motivaation lähteenä. Hyväksynnän hakeminen ja ulkoinen ohjaus tärkeää.