8 Ekososiaalinen näkökulma

Globaalin ympäristökriisin aikana käsitys ihmisyydestä ja ihmisen suhteesta muuhun elämään on tullut haastetuksi uudella tavalla. Ihminen on vähitellen herännyt siihen tosiasiaan, että hän on omalla toiminnallaan saattanut elämäänsä kannattelevat ekosysteemit vakavaan vaaraan. Kysymys ihmisen ja muun elämän suhteesta onkin noussut merkittäväksi tarkastelun kohteeksi myös kasvatustieteissä ja taiteissa.

Monimutkaiset ekologiset ja sosiaaliset ongelmat ovat synnyttäneet tarpeen radikaaleillekin ihmis- ja oppimiskäsitysten uudelleentulkinnoille. Viimeisten vuosikymmenien aikana useita teoreettisia viitekehyksiä ja kasvatuksen aloja onkin syntynyt runsaasti. Ihmiskeskeisen maailmankuvan tilalle on ehdotettu ekosentriseksi tai systeemiseksi kutsuttua todellisuuden tulkintaa. Yksilökeskeistä ihmiskäsitystä on haastettu suhteisella ja yhteisöllisemmällä näkemyksellä ihmisestä. Atomistista käsitystä tiedosta ja mekanistista käsitystä oppimisesta on haastettu kokonaisvaltaisemmilla ja kaiken elämän kietoutuneisuutta kuvaavilla näkökulmilla. Huomiota on kohdistettu myös arvoihin: mitä pidämme elämässä tärkeänä ja merkityksellisenä ja miten tämä vaikuttaa myös käsitykseemme kasvatuksesta ja pedagogiikasta?

Ekososiaalinen ajattelu, joka korostaa ekologisen ja sosiaalisen todellisuuden olemuksellista yhteen kietoutuneisuutta, on noussut merkittäväksi suomalaisen kasvatusajattelun suuntaukseksi viime vuosien aikana. Ekososiaalinen lähestymistapa on myös yksi formaalin kasvatuksen lähtökohdista Suomessa (LOPS 2019; OPS 2014; VOPS 2018). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaankin:

”Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Tämän ymmärtäminen on keskeistä ihmisenä kasvussa. Perusopetuksessa tunnistetaan kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys, toimitaan sen mukaisesti ja ohjataan oppilaita kestävän elämäntavan omaksumiseen.”

(OPS 2014, 16.)