Tässä viimeisessä jaksossa on aiheellista tarkastella teatterin tuoreimpia ilmiöitä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulta vuoteen 2016. Nykyhetkeä on vaikeampi hahmottaa yhtä kirkkaasti kuin menneisyyttä, sillä tärkeät ilmiöt saattavat osoittautua luultua merkityksettömämmiksi ajan myötä. Samalla monet potentiaaliset läpimurrot ja pidemmän aikavälin muutokset saattavat kyteä huomaamattamme pinnan alla. Sen vuoksi oppimateriaalin edellisistä luvuista poiketen tässä luvussa ei ole listoja ja luetteloita. Internet ja esimerkiksi englanninkielisen Wikipedian artikkelit mahdollistavat syventymisen luvussa mainittuihin teatteri-ilmiöihin.
Edelliseen lukuun verrattuna, jota leimasi kylmän sodan jälkeinen Euroopan integraatio, 2010-luvun puoliväli näyttäytyy kriisin aikana. Sitä on leimannut vastakkainasettelun lisääntyminen, viha, pelko ja turvattomuuden tunne. Euroopan integraatioajatus on kokenut takaiskuja. Niin sanotun Eurokriisin myötä Pohjois- ja Etelä-Euroopan keskinäinen taloudellinen epäsuhta lisääntyi. Kansallismieliset ja oikeistopopulistiset puolueet ovat nousseet haastamaan keskustaoikeistolaisten tai keskustavasemmistolaisten puolueiden valta-asemaa lähes kaikissa Euroopan maissa. Talouden lisäksi on syytä korostaa myös kulttuurista muutosta. 1960-luvun liberaalin arvomurroksen vastareaktio on ollut konservatiivisempi seuraava sukupolvi.
Tässä jaksossa analysoidaan teatterin viitekehyksessä eri ilmiöitä, joiden yhteinen teema on globalisaatio ja sen vaikutus. Globalisaatiolla tarkoitetaan teollisuustuotannon nopeaa siirtymistä halvemman työvoiman maihin, työvoiman ylikansallisuutta ja valtioiden keskinäisriippuvuuden lisääntymistä. Ylikansallisten yritysten valta-asema mahdollistaa sen, että ne voivat määritellä jopa poliittisen päätöksenteon reunaehtoja kansallisesti ja ylikansallisesti. Toisaalta Internet on lisännyt tietoa maailmanlaajuisista väärinkäytöksistä.
Teatterin kohdalla teknologista euforiaa voidaan pitää leimallisesti globalisaation ilmiönä. Esimerkiksi urheiluhalleissa toteutettavat spektaakkelit peittävät usein alleen sangen yksinkertaisen ja konservatiivisen maailmankuvan, niin kuin esimerkiksi Eurovision laulukilpailut tai spektaakkelit globaalien urheilukilpailujen avajaisseremonioissa osoittavat. Myös sellaisen kansallisen kulttuurin ”brändääminen” kansainväliselle massayleisölle kuin esimerkiksi Peking-oopperat on globalisaation ilmiö. Sitä ovat myös hybridit sekamuodot, kuten esimerkiksi Kiinan Valtionsirkuksen Joutsenlampi-spektaakkeli (2008), joka yhdisti sirkusta ja klassista balettia. Nykyään myös massayleisöllä on mahdollista nauttia Metropolitan-oopperan tai Bolšoi-baletin huippuesityksistä multiplex-elokuvateattereissa ympäri maailmaa lähes elokuvalipun hinnalla.
Tässä luvussa päähuomio on kuitenkin kolmessa teemassa, jotka kietoutuvat globalisaatio-käsitteeseen: dokumenttiteatteri, sosiaalinen media sekä oikeistopopulismin nousu. Kaksi ensimmäistä teemaa, dokumenttiteatteri ja sosiaalinen media, ovat ylikansallisia, globaaleita teatteri-ilmiöitä. Sen sijaan kolmannen jakson oikeistopopulismin ja antiliberalismin nousu on syytä mieltää vastareaktioksi globalisaatiolle.
