Vaikka käsittelen komediaa vasta tragedian jälkeen, pitää muistaa, että se on yhtä vanha tai perusteiltaan jopa vanhempi kuin tragedia. Komedian alkuperää on vielä vaikeampaa jäljittää kuin kulttimenoihin liittyvän tragedian ja dityrambin. Koska komedian kansanomaisimpia muotojen ylöskirjaamista ei pidetty vaivan arvoisena, komedioista on tiedossa vain joitakin yksittäisiä nimiä. Mimos on komedian ja esittämisen kansanomainen ydinlaji, joka […]
1.8 Komedia ajan hampaana ja hampaattomuutena
2 Antiikin Rooma ja keskiajan teatteri
Toinen opintojakso liikkuu lähes parin tuhannen vuoden aikavälillä. Tapaamme roomalaisia teatterintekijöitä. Tarkastelemme kristinuskon suhdetta teatteriin. Pohdimme mitä pitäisi ajatella antiikin teatterimuotojen suhteesta Länsi-Euroopan keskiaikaan. Osoitamme, kuinka antiikin traditio ei unohtunutkaan ja kuinka Euroopan kansat loivat elävän joukon esitysmuotoja sekä kokonaan omintakeisen teatterimuotonsa. Pitkää aikaväliä ei ole syytä säikähtää, sillä sen kautta pääsemme pitkälle eteenpäin aina […]
2.1 Antiikin Rooma ja sen teatterimuodot 500 eKr.—300 jKr.
Italian niemimaan muinaisista kulttuuripiireistä yksi tärkeimmistä oli koko Keski-Italian alueelle levittynyt etruskien kulttuuri. Etruskit olivat alistaneet Rooman ympäristössä myös Latiumin maakunnan kansat. Etelä-Italiaan ja Sisiliaan oli kehittynyt voimakkaita kreikkalaisia siirtokuntia, joissa kreikkalainen kulttuuri puolestaan oli vallannut alaa sikäläisiltä alkuperäiskansoilta. Foinikialaisten perustama Karthago sijaitsi Sisiliaa vastapäätä Afrikan puolella. Karthago lukeutuu osaksi Rooman tarunomaista syntyhistoriaa. Ennen kaikkea […]
2.2 Kristityt ja germaanikansat
Rooman keisariajalla kehittynyt teatteri on myöhemmin mielletty turmelluksen tyyssijaksi. Jo 200-luvulla ainakin yksityisesityksissä esiintyi suoria sukupuoliakteja. Keisariajalla esteettinen mielihyvä, aistillisuus ja seksuaalis-eroottinen viihdyttävyys korostuivat. Näyttelijät olivat usein samassa asemassa kuin prostituoidut, tytöt ja pojat. He saattoivat olla keisareiden ja muiden ylhäisten lemikkejä. Ainakin jälkimaailma on halunnut muistaa roomalaista teatteria näin. Mimukset alkoivat esityksissään pilkata yhä […]
2.3 Itä-Rooman eli Bysantin teatteri n. 300—1453
Bysantti eli Itä-Rooma pysyi pystyssä vuoteen 1453 asti. Silloin turkkilaiset lopullisesti valtasivat Konstantinopolin, jolloin sen nimi muutettiin Istanbuliksi. Konstantinopolin patriarkan ja Rooman paavin keskinäiset kiistat kiristyivät keskiajan kuluessa, jolloin uskonopit ja jumalanpalvelusmenot eriytyivät toisistaan. Vuonna 1050 kirkot julistivat toisensa kirkonkiroukseen: katolinen ja ortodoksinen kirkko erkaantuivat toisistaan. Bysantin teatterista ei tiedetä kovinkaan paljon. Olennaista on teatterin […]
2.4 Länsi-Euroopan liturgisen draaman synty
Tietyt ajanjaksojen nimet ovat vakiintuneet kuvaamaan läntisen Euroopan kehitystä. 500–800 kansainvaellusajat. 800–1200 varhaiskeskiaika. 1200–1400 sydänkeskiaika, mutta samalla Italiassa varhaisrenessanssin synty. 1400–1500 myöhäiskeskiaika, Italiassa täysrenessanssi. Olojen rauhoittumisella oli selviä vaikutuksia Länsi-Eurooppaan. 732 Islamin ekspansio pysähtyi Keski-Ranskassa käydyssä taistelussa, jonka seurauksena ulkoinen paine väheni. 768–814 Kaarle Suuri, frankkien kuningas, yhdisti Ranskan ja Saksan valtakunnan sekä osia Italiasta […]
2.5 Uskonnollinen draama laajenee 1200—1350
Kun lähestymme keskiaikaisen teatterin ominaisluonnetta, meidän on ensiksi ymmärrettävä keskiaikaista mentaliteettia ja maailmankatsomusta. Keskiaikaisen mentaliteetin ja teatterin keskeinen piirre oli kokemuksen välittömyys. Jokainen meistä on käynyt keskiaikaisen kirkon sisällä ja huomannut seinämaalaukset, joihin on maalattu Raamatun tapahtumia esittäviä kuvia. Ne ovat usein dramaattisia ja raflaavia. Niiden on täytynyt herättää pelkoa ja kauhua lukutaidottomassa ”rahvaassa”. Samaa […]
2.6 Kaupunkien suuret näytännöt 1350—
Seuraavat aikamerkit rajaavat ja selittävät teatterikulttuurissa tapahtuneita muutoksia. Pyhiinvaellukset olivat osa keskiajan elämäntapaa: edes kerran elämässä kunnon kristityn piti käydä jollakin pyhällä paikalla. Pyhän maan matkailu vaikeutui sen jälkeen, kun sinne asettuneet seltsukit estivät pääsyn pyhälle haudalle. Euroopan feodaaliaatelisto lähti vapauttamaan sitä maalaamalla uskottomista vahvan viholliskuvan ja syyllistymällä suuriin väkivaltaisuuksiin. 1100–1230 oli ristiretkien aika. Vaikka […]
2.7 Karnevaali ja arjen nurin kääntäminen
Olemme saapuneet kohtaan, joka on syytä nähdä keskeisenä inhimillistä kulttuuria leimaavana piirteenä, nimittäin karnevaaliin, karnevalistiseen nauruun ja arjen nurin kääntämiseen. Tällä kaikella on ollut keskeinen merkitys jo antiikissa sekä sitä ennen. Aihetta on sivuttu aiemmin teatterin ja esitysmuotojen alkuperän kohdalla sekä Dionysos-juhlien yhteydessä. Karnevaali viittaa hedelmällisyysjuhlaan (Dionysiadit, Saturnalia, Juletiden). Tulkintoja sanan alkuperästä on useita; esimerkiksi […]
2.8 Maallisen teatterin laajentuminen 1400—1500
Pääkysymys on seuraava: miten varhain ja itsenäisesti maallinen näytelmistö kehittyi? Yhden näkemyksen mukaan maallinen näytelmistö oli uskonnollisen näytelmistön varhainen ja rinnakkainen ilmiö. Toisen näkemyksen mukaan ne lisääntyivät laajamuotoisesti vasta vuoden 1250 jälkeen tai vasta Corpus Christi -juhlatradition yhteydessä 1300-luvulla. Lähdeaineisto ei tue kovinkaan vahvasti väitettä, että maallinen näytelmä olisi ollut olemassa selvästi ennen 1300-lukua. Toisaalta […]