Romantiikan ideologinen tausta on moninainen. Romantiikan juuret ovat 1700-luvulla, mutta vasta 1800-luvun alun tapahtumat, vallankumoukset ja ihmisen pahuuden, eli romantikoille demonisuuden paljastumiset antoivat sysäyksen romantiikalle. Toisaalta sankarillisuus oli osoittautunut suhteelliseksi. Romantiikka merkitsi uskoa ideaalimaailman olemassaoloon, uskoa halutessaan moraaliseen ihmiseen ihanteiden kantajana. Toisaalta romantiikkaan kuului ankara kaksijakoisuus. Romantikot tiedostivat, että ideaalimaailma ei voi olla läsnä tässä […]
5.9 Romantiikka Saksassa ja muualla
6 Realismia kohti ja siitä pois
Ranskan vallankumoussodat päättyivät Wienin kongressiin 1815. Siitä kului sata vuotta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen Euroopassa 1914. Tärkeät 1800-luvun käännekohdat esitellään tässä johdannossa. Yleisesti 1800-lukua on nimitetty porvariston nousun vuosisadaksi tai teollistumisen vuosisadaksi. Nationalismin voittokulku kääntyi myös Euroopan vanhojen suurvaltojen politiikan imperialismin suuntaan: kolonialismi eli siirtomaavalta levittäytyi koko tunnetulle maapallolle. Porvaristo, eli tuotantovälineiden omistajaluokka sekä teollisuuden ja […]
6.1 Georg Büchner
Kun edellisessä opintojaksossa käsittelimme romantiikan draamaa Saksassa, oli tarkoituksella jätetty pois dramaatikko, joka hämmästyttävällä tavalla on aikakautensa kirjoittajien joukossa ”yksinäinen saari”, kuten Ralf Långbacka on häntä kuvannut. Georg Büchner on hyvä ottaa avaamaan tätä jaksoa, koska hän ei lainkaan vaikuttanut oman aikansa teatterielämässä. Hänellä on pieni tuotanto, vain kolme näytelmää, joista yhtäkään ei esitetty hänen […]
6.2 Melodraama Ranskassa ja muualla
Melodraama esiintyi terminä ensimmäisen kerran Italian renessanssin yhteydessä. Se tarkoitti yleensä musiikin säestämää näytelmäesitystä, tavallisesti tragikomediaa tai pastoraalia. Mélodrame teatterin lajina vakiintui Napoleonin teatterisäädösten seurauksena. Organisoidessaan Pariisin teattereita 1812 hän antoi kahdelle teatterille, Théâtre de la Gaîté’lle ja Ambigu-Comique’lle, luvat esittää sekä melodraamaa että pantomiimeja. Termi vakiintui lähinnä kahden huippusuositun kirjailijan myötä, jotka olivat saksalainen […]
6.3 Huvinäytelmä, viihdelajit ja tähtinäyttelijät
Teatteriteollisuuden varsinainen menestystuote melodraaman ohella oli komedia ja myöhemmin yhä taiturimaisempi farssi. Vaikka 1800-luvun eri vuosikymmenillä oli oma luonteensa, käsittelemme aihetta ryhmittäin, jotta päälinja pysyisi. Koska nimistä ja tapauksista ei ole puutetta, keskitymme tarkemmin modernin teatterin edelläkävijöihin. Rajaus ei poista sitä tosiasiaa, että Euroopan teatterikartta oli laaja ja kirjava. Koska 1900-luvun teatterin juuret ovat edellisessä […]
6.4 Teatteritekniikka ja lavastustaide
Teatteritekniikan kehitys Melodraaman, historiallisen spektaakkelin ja oopperan vaatimat tehokeinot sekä yhä kiivaampi pyrkimys visuaalisiin ja näyttämöllisiin virityksiin teki näyttämötekniikan kehittelijöistä 1800-luvun tärkeän teatteriammattikunnan. Sen vuoksi lavastajilla oli kaksisataa vuotta pitempi ammattihistoria ja tärkeämpi asema teatterissa kuin ohjaajalla. Ohjaaja ammattikuntana eriytyi vähitellen vasta 1850-luvulta lähtien. Kirjailijat olivat pitkään hoitaneet kantaesitystensä näyttämöllepanot. Heidän rinnalleen tulivat myös teattereiden […]
6.5 Realismin ja vastuun vaatimukset
Filosofi August Comten (1798–1857) teokset Positiivinen Filosofia (1830–1842) ja Positiivinen Politia (1851–1854) vaikuttivat Ranskassa ja muualla yleiseen ajatteluun: yhteiskunnalliset ristiriidat aiheuttavat epävakautta, minkä vuoksi niitä piti pyrkiä säätelemään. Se edellytti tutkimusta yhteiskunnasta. Comtea pidetään yhtenä sosiologian isänä, ja hänen mukaansa tiedon päämäärä on ihmisten elämän parantaminen. Sosiologiasta tuli kattotiede, jonka avulla yhteiskuntaa voitiin kontrolloida, ohjata […]
6.6 Henrik Ibsen
Henrik Ibsen (1828–1906) on kuin vuorenhuippu, tai norjalaisena peräti vuorijono: hänen merkityksensä eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle draamalle on valtava. Hän loi realismiin ennennäkemättömän draamallisen tehon vakavilla aiheillaan ja täysipainoisilla henkilökuvillaan. Hän ei saarnaa, vaan täysverisenä dramaatikkona asettaa eri maailmankatsomukset ja elämänvalheet toisiaan vasten. Näytelmäkirjailijan tehtäväksi kiteytyi aikansa aatteiden tulkitseminen sekä suuriin aiheisiin tarttuminen. Samalla dramaatikon tuli […]
6.7 Naturalismi valtaa alaa
Uusi kirjallisuus sekä sen kuvaamat epämiellyttävät aihepiirit eivät saaneet hyvää vastaanottoa läpeensä kaupallisessa, tähtien, ylöspanojen ja viihteennälkäisen yleisön hallitsemassa teatterimaailmassa. Teatterihistoriassa on tapana puhua naturalismin läpimurrosta, joka esittävässä teatterissa tapahtui 1880–1890-luvuilla. Toisaalta on yhtä tärkeää muistaa naturalismin mittasuhteet: se oli aluksi pienten teatterien ilmiö ja sitä vastaan hyökättiin. Koska kaikki ilmiöt näyttäytyvät jälkikäteen erilaisilta, lasketaan […]
6.8 Ohjaajantaide nousee
1850-luvulta lähtien oli esitetty vaatimuksia tarkemmasta ja huolellisemmasta esityskokonaisuudesta. Myöhemmin myös realistit, naturalistit ja Ibsen edellyttivät muutoksia näytelmiensä esittämiseksi. Eri maissa toimi ohjaajia ja teatterinjohtajia, joiden kunnianhimoisena pyrkimyksenä oli toteuttaa yhä huolellisemmin suunniteltuja historiallisten näytelmien ja aikalaisnäytelmien lavastuksia ja puvustuksia. Meiningenin herttua ja hänen seurueensa (1873—1890) Saksalaisessa teatterissa, kuten muuallakin Euroopassa, oli vuoteen 1875 mennessä […]