Eurooppalainen teatteri rantautui Amerikan mantereelle jo 1500-luvun konkvistadorien jäljessä. Jo 1600-luvulla Espanjan tärkeimmissä hallintokaupungeissa oli jo teatteritaloja. Englantilaiset seurueet pystyivät kiertämään jo 1700-luvulla Atlantin takaisissa siirtokunnissa. Tässä opintojaksossa ei ole puhuttu Yhdysvaltojen teatterista aiemmin. Se ei johdu pelkästään siitä, että näkökulma on eurooppalaisen teatterin historiassa, vaan myös siitä, että ennen 1800-lukua Yhdysvalloissa ei ollut oikein […]

Ranskan teatterielämästä sotien välillä on puhuttu viimeksi surrealistien yhteydessä. Jacques Copeau’n oppilaat hallitsivat pariisilaista teatterielämää. Vuonna 1927 heitä saatettiin nimittää jo nimellä Neljän kopla (tai kartelli), Cartel des Quatre. Siihen kuuluvista henkilöistä suuri osa oli myös näyttelijöitä. Aikanaan kukin heistä nousi oman pienehkön ja omalla tyylillään esittävän teatterin johtajaksi. Louis Jouvet (1887–1951) nousi näyttelijänä kaikkein […]

Brechtin asemaa ei voi ohittaa. Se on riippumaton siitä, miten hän itse onnistui tavoitteissaan, tai miten hänen ajatustensa tärkeimpien toteuttajien pyrkimykset ovat toimineet. Hänen tuotantonsa on täysipainoista ja hän on määritellyt teatterin tehtävät ja haasteet kirkkaasti tavalla, joka on vaatinut esittäjiltä analyysin ja ajatuksen tarkkuutta. Brechtin hahmo on aina ollut kiistelty, samoin hänen teoriansa yksi […]

Kuten ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920-luvulla, myös 1940-luvun lopun ilmiöissä on nähtävissä se, millä puolella rintamaa eri maissa oli seisottu ja mitkä olivat sotakokemuksen aiheuttamat taloudelliset ja ideologiset reaktiot. Yhteistä hävinneiden ja voittajien maiden ihmisille oli se, että sodan päättyminen laukaisi valtavan elämänilon ja elämänhalun aallon. Kulttuurin ja viihteen nälkä oli suuri. Ihmiset janosivat kauneutta, vaikka […]

Ranskalaisen teatterin sodanjälkeisestä ajasta Opintojakso 7 päättyi Antonin Artaud’n ajatusten esittelyyn. Vaikka ne tunnettiin pienissä piireissä, teatterin valtavirta Ranskassa oli muualla. Saksalaismiehityksen vuosina (1940–1944) Ranskan vilkas teatterielämä saattoi kylläkin jatkua. Linjan oli oltava pääasiassa harmitonta. Silti miehityksen aikana syntyi pari merkittävää näytelmää, Jean Anouilhin Antigone ja Jean-Paul Sartren Kärpäset. Molemmat jatkoivat Ranskassa yleistä uusklassista linjaa, […]

Länsi-Euroopan kulttuuriselle ilmastolle on ollut olennaista ja leimallista se, että älymystö on melko yksiselitteisesti kannattanut vasemmistolaisia aatteita. Tunnetuinta ja taiteellisesti arvostetuinta teatteria teki 1970-luvunkin ajan juuri ”vuoden 1968 sukupolvi”: toisin sanoen juuri se nuoriso, joka oli syntynyt sodan jälkeisinä ahdistuksen ja toiveikkuuden vuosina. Maasta riippuen he ilmaisivat eri lailla tyytymättömyytensä vuonna 1968 maailman tilasta. He […]

1960-luvun sukupolvikonfliktien rajuus Saksassa liittyi menneisyyden traumaan. Moni vanhemman sukupolven henkilö, joka oli aktiivisesti tukenut kansallissosialisteja vuosina 1933–1945 tai hyötynyt niistä pystyi jatkamaan toimintaansa sodan jälkeen uuden identiteetin turvin ilman mitään seurauksia. Huolimatta Marshall-avun mahdollistamasta talousihmeestä, menneisyyttä ei ollut käsitelty vaan se oli vaiennettu. Holokaustin organisoinnista vastanneen Adolf Eichmannin oikeudenkäynti Israelissa vuonna 1961 sekä Frankfurtin […]

Ryhmätyönä (eli Créations collectives; Gruppenarbeit) rakennetut esitykset tulivat demokraattisten taiteilijakollektiivien tavaramerkeiksi. ”Kokeilevasta teatterista” ja ryhmistä voidaan puhua joillakin samoilla termeillä, koska samoja piirteitä esiintyi maasta toiseen. Sellaisia olivat instituutioiden ja vallitsevan teatterimaun ja -konvention halveksunta, kaupallisesta tai kansallisteatteriajatuksesta kieltäytyminen sekä toiminta omissa ryhmissä köyhyyttä ja epämukavuuksia uhmaten. Ryhmissä korostettiin yhteenkuuluvuutta ja toveruutta, usein myös seksuaalista […]

Sosialistisissa maissa teatterin yhteisöllinen tehtävä noudatti tavallaan kahta vastakkaista traditiota. Marxilaisessa hengessä teatterin tehtävä oli vahvistaa yhteiskuntaa ja rakentaa sen ”sosialistista tietoisuutta”. Valtiojohtoisessa järjestelmässä teatteri oli voimakkaan institutionaalisesti kontrolloitu. Itse asiassa teatteri joutui käytännössä tasapainottelemaan viihteen, klassikoiden ja nykydraaman kolmiossa ja ”pitämään mielialoja tyytyväisinä”. Sosialistisissa maissa kehittyi kaksijakoinen tilanne: perinteiset taidelaitokset ja kansalliset klassikot saivat […]