Peter Brook (s. 1925) oli Grotowskin ja Artaud’n ajatusten tärkeitä levittäjiä. Brookin nimi nousee esiin eräänä stimuloivimmista ja mestarillisimmista ohjaajista. Hän kuuluu teatterin tehtävää yhä uudelleen etsineiden ohjaajien eturiviin. Aloittakaamme Brookin omasta urasta. Peter Brookin vanhemmat olivat Latvian juutalaisia. Hän itse oli kasvanut ja käynyt koulunsa Englannissa. Brook ohjasi jo teini-ikäisenä ja vuonna 1946 hän […]

Giorgio Strehler Italiassa teatterit eivät saaneet julkista tukea ennen sotia ja senkin jälkeen hyvin niukasti. Milanossa vuonna 1947 perustettu Piccolo Teatro oli ensimmäinen kiinteä teatteri, eli teatro stabile. Sitä seurasivat Genova (1952) ja Torino (1955). Piccolo Teatron perustajina olivat Giorgio Strehler (1921–1997) ja Paolo Grassi (1919–2005). Piccolo Teatron ensemble koostui vain 20–30 näyttelijästä, mutta sen […]

Edellä on kerrottu yksityiskohtaisesti niin Brechtin kuin Peter Brookin elämistä sekä Living Theatren vaiheista. Samanlaisen kertomuksen oikeastaan ansaitsisi vielä Aurinkoteatteri, Théâtre du Soleil, Pariisista. Se on puhtaasti vuoden 1968 tuote, josta kuitenkin kasvoi vakiintunut ja yleisesti kantava teatteri. Teatterilla on ollut paljon ihailijoita ja se on jo itsessään instituutio, jolla on ollut vielä enemmän jäljittelijöitä. […]

Jos lähihistoriasta täytyy mainita joku selvä käännekohta, vaikuttaisi vuodet 1989–1991 yksiselitteiseltä ja sopivalta taitekohdalta. Silloin Neuvostoimperiumi hajosi, Saksat yhdistyivät ja kylmä sota päättyi. Kaikki rajakohdat ovat ongelmallisia: Saksojen yhdistyminen tai kylmän sodan loppu ei olisi ollut mahdollista ilman Mihail Gorbatšovia ja perestroikan alkamista vuonna 1985. Ne eivät olisi myöskään olleet mahdollisia ilman Yhdysvaltojen taktiikkaa kiihdyttää […]

Neuvostoliiton teatterioloja on raikkaalla tavalla käsitellyt dramaturgi ja tutkija Anatoly Smeliansky (englantilainen translitterointi) kirjassaan The Russian Theatre after Stalin (1999), joka muodostaa paljolti seuraavan käsittelyn rungon. Smeljanski kuvaa teatteria eräiden keskeisten ohjaajien ja taiteellisesti johtavien talojen kannalta. Brežnevin vuoden 1964 valtaannousun jälkeistä aikaa leimasi pysähtyneisyys, johon Juri Ljubimov reagoi kiihkeillä esityksillä ja ideologisesti kielletyillä aiheilla. […]

Venäjällä 1900-luvun kauhujen käsittely oli monella tavalla kriittistä itsetarkkailua, oman järjestelmän verhottua kritiikkiä. Tilanne itäisessä Keski-Euroopassa tai lyhyesti Itä-Euroopassa asettui hieman toisin. Ihmistä nöyryyttävän järjestelmän taustalla oli kansallisia tekijöitä, kuten esimerkiksi toista maailmansotaa edeltäneen yhteiskunnan armoton vanhakantaisuus. Se ruumiillistui Itä-Euroopassa, niin kuin kaikissa sosialistimaissa, autoritaarisuuden rakenteissa. Toisaalta Itä-Euroopassa päästiin tarvittaessa helpommin eteenpäin, kun voitiin nimetä […]

Yhdysvalloissa vanha jako vaihtoehto- ja mainstream-teattereihin ei 1990-luvulle tultaessa kaikilta osin enää pätenyt. Molemmissa teatterityypeissä voidaan tehdä joko yhtä lailla innovatiivista ja tietynlaista estetiikkaa kokeilevia tai paikalleen luutuneita esityksiä. Myöskin yleisö alkoi liikkua vapaammin molemman vaihtoehdon välillä. Anglo-amerikkalaista teatterimaisemaa leimaa koulutuksen yhtenäistyminen. Näyttelijänkoulutus nojaa enimmäkseen kolmivuotisiin tutkintoihin, joissa perusrealismin taitojen lisäksi kuuluu Shakespeare-työskentelyä, murteiden hallintaa […]

Ranska Ranskan teatterielämä on pysynyt elinvoimaisena läpi vuosikymmenien, eivätkä Pariisi, Lyon tai Strassbourg sen paremmin kuin Avignonin festivaali ole menettäneet kiinnostavuuttaan Manner-Euroopan teatterikartalla. Leimallista ranskalaiselle teatterille on kuitenkin se, miten sitkeästi vanhat nimet vielä pitävät paikkojaan julkisuudessa. Uusia teatterin ”megatähtiä” ei näytä nousevan. Johanna Enckell on julkaissut suomeksi ja ruotsiksi innoittuneen kirjan ranskalaisten teatterintekijöiden ja […]

Lähi-idän teatteri Islamin suhdetta teatteriin on käsitelty keskiajan yhteydessä jaksossa 2 ja lähinnä viittaamalla varjokuvateatterin perinteeseen. Tämä tuskin tekee oikeutta Atlantin ja Indus-joen väliselle alueelle, Pohjois-Afrikan, Välimeren pohjukan, ”Kaksoisvirranmaan” ja muinaisen Persian kulttuureille vuosisatojen ajalta. Kun perusteesi on, että kaikissa kulttuureissa on esittävät muotonsa, erilaisten uskonnollisten ja sosiaalisten rakenteiden rajaamassa ja määrittelemissä muodoissaan, on syytä […]